Anita Brookner, Katsokaa minua.
Otava 1991. Suomentanut Juhani Lindholm. Alkuteos Look at Me
ilmestyi vuonna 1983.
Anita Brookner, Fraud. Penguin
Books 1993. Ilmestyi alun perin vuonna 1992.
Irma-tätini asui yhdessä äitinsä,
minun mummini, kanssa mummini kuolemaan asti. Viimeiset vuodet he
asuivat kahdestaan pienessä kerrostaloasunnossa. Mummini kuollessa
Irma-tätini oli noin 50-vuotias. Koko elämänsä ajan hän oli
teititellyt äitiään. Tämä tuulahdus lapsuuteni menneestä
maailmasta tuli mieleeni lukiessani Anita Brooknerin romaaneja,
joissa keskeisenä aiheena on aikuisen naisen suhde äitiinsä.
Näissä kahdessa brittiläisen Anita
Brooknerin romaanissa on paljon yhteistä keskenään. Molemmissa on
päähenkilönä lontoolainen keski-ikäinen nainen, joka hoitaa
äitiään tämän kuolemaan asti. Molemmat päähenkilöt ovat
taloudellisesti riippumattomia runsaan perinnön ansiosta. Elämä on
kuitenkin jotenkin luiskahtanut ohitse, oma perhe on perustamatta,
oma ura jäänyt luomatta tai on kykyihin nähden vaatimaton.
Yhtäkkiä äidin kuoltua elämätön elämä ajaa naiset
hämmennykseen ja masennukseen. Aikuiset naiset tuntevat jääneensä ikuisiksi lapsiksi.
Katsokaa minua -romaanin Fannyn
elämän muuttaa tutustuminen menevään aviopariin Nick ja Alix
Fraseriin. Heidän kauttaan kuvioon tulee myös miesystävä, johon
Fanny haluaisi rakastua mutta tunne jää jotenkin pintapuoliseksi,
ja suhde kaatuu ainakin osittain Fannyn kyvyttömyyteen osoittaa
kiinnostustaan. Nickille ja Alixille Fanny on vain jonkinlainen
leikkikalu, huvittava vanhapiika, jolta voi kyllä näppärästi
ottaa vastaan ilmaisia ravintola-aterioita.
Lopulta Fannylle jää vain
kirjoittaminen, oman elämän ja tuttavien muuttaminen satiirisiksi
tarinoiksi. Romaani on kerrottu minä-muodossa: Fanny toimii oman
tarinansa kertojana, ja kerronnan kepeä sävy melkein onnistuu
piilottamaan kertomuksen traagisen pohjavireen.
Fraud on syvällisempi versio
samoista teemoista. Teoksen keskushenkilönä on Anna Durrant, jonka
elämän valinnat Brookner analysoi hienovaraisen julmasti. Kirja
alkaa siitä, että viisissäkymmenissä oleva Anna on kadonnut.
Katoamiseen johtavia tapahtumia käydään läpi useiden eri
henkilöiden kautta. Vanha leskirouva Marsh on ollut Annan äidin
ystävä. Velvollisuudentunnosta hän pitää yhteyttä vanhan
ystävänsä tyttäreen, jota hän myös sumeilematta käyttää
hyväkseen, kun tarvitsee hoitoapua. Sen jälkeen Anna hoputetaan
tiehensä mielenkiintoisempien tuttavien tieltä.
Tohtori Halliday on Annan äidin - ja
myöhemmin myös Annan itsensä - lääkäri, josta äiti toivoi
Annalle aviomiestä. Annan ja Hallidayn välillä on hienovaraista
kipinöintiä, mutta vahvemman eroottisen houkutuksen vetämänä
Halliday päätyy naimisiin pinnallisen ja itsekeskeisen naisen
kanssa. Avioliitto on onneton ja Halliday katuu sitä nopeasti. Hän
ymmärtää, että Anna olisi ehkä sittenkin ollut oikea nainen
hänelle.
Annan katoamisen arvoitus selviää
romaanin lopussa. Lopussa paljastuu myös se petos, johon teoksen
nimi viittaa. Väitetään nimittäin, että parhaita asioita
elämässä kannattaa odottaa. Ei kannata, sanoo Anna ja saman
viestin kertoo myös Brooknerin romaani. Romaanin loppu on
voimaannuttava: kaksi naista onnistuu ottamaan elämänsä valinnat
omiin käsiinsä.
Hauskaa tässä romaanissa on, että
lähes kaikki henkilöt ovat yli viisikymmenvuotiaita. Kirja osoittaa
hienosti, miten lepattavia sydämiä iäkkäiden ihmisten näennäisen
vakiintunut ja seesteinen ulkokuori kätkee sisäänsä.
