Emma Donoghue: The Woman Who Gave Birth to Rabbits

Esipuheessaan Emma Donoghue kertoo tämän novellikokoelman syntyneen siten, että hän on aina välillä törmännyt jossain lähdeteoksessa niin houkuttelevaan tietoon, että muut työt on pitänyt jättää syrjään ja kirjoittaa aiheesta kertomus. Jokainen kokoelman novelleista siis perustuu historialliseen lähteeseen, joskus kokonaiseen elämäkertaan; toisinaan pelkkä lyhyt maininta – anekdootti, kasku, lauluteksti – on riittänyt sytyttämään kirjailijan mielikuvituksen.

Useimmiten Donoghue pääsee oivallisesti sisälle henkilöidensä ajatusmaailmaan jossakin heidän elämänsä ratkaisevassa kohdassa. Tällöin yksittäinen, ainutkertainen ja kummallinen tapaus muuttuu yleispäteväksi. Lukija voi ehkä omaksi yllätyksekseenkin samastua jopa naiseen, joka väittää synnyttävänsä kaniineja, kuten tapahtuu kertomuksessa, josta kokoelma on saanut nimensä.

Muutamat kertomuksista jäävät pintapuolisiksi, jonkinlaisiksi järkyttäviksi tapauskertomuksiksi. Ne eivät synnytä mielikuvaa novellista. Mielikseen niitäkin kyllä luki. Jokaisessa tarinassa on ainekset jännittävään historialliseen romaaniin.

Kokoelman läpi kulkee punaisena lankana naisten yritys selviytyä yhteisöissä, joissa heitä ei pidetä arvossa. Useimpien novellien henkilöillä on myös jonkinlainen yhteys Irlantiin. Jokaisen novellin jälkeen Emma Donoghue kertoo lyhyesti tapahtumat ja lähteet, joihin kertomus perustuu. Lähes kaikki tarinat saivat minut uteliaaksi ja etsimään lisätietoja internetistä.

Kerron tässä blogitekstissä hieman jokaisesta kokoelman kertomuksesta.

The Last Rabbit

Kertomus sijoittuu Englantiin vuonna 1726. Saatuaan keskenmenon Mary Toft, joka itse kertoo tarinaa, ryhtyy miehensä ja synnytyslääkärinsä kanssa järjettömältä kuulostavaan huijaukseen. He uskottelevat, että Mary Toft synnyttää kuolleita kaniineja tai niiden osia. Aviomies kerää tarkoitukseen kaniineja laajalta alueelta. Hämmästyttävää kyllä suuri yleisö ja monet arvostetut lääkärit uskovat huiputukseen. Englannin arvostetuin naistentautien lääkäri, Sir Richard Manningham, kuitenkin lopulta paljastaa huijauksen eristettyään Maryn tämän avustajista.

Tässä tarinassa on hieman sama idea kuin Emma Donoghuen tuoreessa romaanissa Ihme (The Wonder), jossa pikkutytön väitetään tulevan toimeen ilman ravintoa.

Taiteilija William Hogarth oli huvittunut ihmisten hyväuskoisuudesta ja teki aiheesta piirroksen, jossa Mary Toft makaa lapsivuoteessa lääkärien ympäröimänä. Huoneen lattia on täynnä kaniineja.

Acts of Union

Novelli sijoittuu Irlantiin 1700- ja 1800-lukujen vaihteeseen. Englantilainen upseeri käy apteekkarilta lääkettä sukupuolielimensä kutinaan. Apteekkari antaa sotilaalle lääkkeen ja samalla kutsuu tämän päivälliselle. Muina osallistujina ovat pappi, asianajaja ja apteekkarin veljentytär. Nuori kapteeni juotetaan humalaan ja naitetaan vielä samana iltana apteekkarin sukulaisnaiselle. 

Aamun valossa krapulaiselle kapteenille paljastuu, että nainen on häntä ainakin kymmenen vuotta vanhempi. Apteekkari on sopivasti hävinnyt potilaskäynnille. Tuore aviopari selvittelee välinsä. Kapteeni lähtee palaamatta koskaan, mutta hän lupautuu maksamaan naiselle vuosittaista elinkorkoa.

Mainiosti novellina toimiva tarina on kerrottu kapteenin näkökulmasta.

The Fox on the Line

Novelli on kirjoitettu kuvanveistäjä Mary Lloydin päiväkirjamerkintöjen muotoon. Mary Lloyd asuu yhdessä Lady Frances Power Cobben kanssa. He ovat molemmat eläinten vivisektion kiihkeitä vastustajia. Tarina keskittyy niihin päiviin vuonna 1876, jolloin Englannin parlamentin käsittelyyn tulee esitys vivisektion kieltämiseksi. Hieman ennen ratkaisevaa käsittelyä 3000 lääkäriä ja tiedemiestä vetoaa esityksen hylkäämisen puolesta, ja laki hyväksytään vesitettynä: "Se ei enää suojaa eläimiä vivisektiolta vaan elävältä leikkelijöitä syytteeltä."

Mary Lloydin mielessä elävältä leikeltyjen eläinten kohtalo rinnastuu naisiin, joiden sukupuolielimiä Englannissa tuohon aikaan silvottiin, jotteivät he tuntisi "intohimoa". 

Mary Lloyd ja Lady Frances vaihtavat taktiikkaa: he alkavat taistella sellaisen lain puolesta, joka kieltää eläinkokeet kokonaan.

Jälkisanoissaan Emma Donoghue toteaa lakonisesti, että tämä laki on edelleen säätämättä.

Account

Tilikirjan merkintöjä muistuttava novelli. Merkinnät sisältävät faktoja Skotlannin kuninkaan Jaakko IV:n ja hänen rakastajattarensa Margaret Drummondin elämästä. Margaret Drummond ja kaksi hänen sisartaan kuolivat vuonna 1502 syötyään yhdessä mahdollisesti myrkytetyn aamiaisen. Murhalla haluttiin ehkä estää kuningasta menemästä naimisiin Margaretin kanssa. Seuraavana vuonna Jaakko IV meni naimisiin Englannin kuninkaan Henrik VII:n  tyttären, 14-vuotiaan Margaret Tudorin kanssa.

Revelations

Elspeth Buchan johtaa 1700-luvun jälkipuoliskolla Skotlannissa buchaniittien uskonlahkon paastoon, jonka on määrä päättyä Kristuksen toiseen tulemiseen. Novelli kertoo paaston vaiheista. Osa lahkolaisista karkaa, osa lähes menehtyy. Lahkolaiset leikkaavat pois hiuksensa ja jättävät vain pään keskelle tupsun, josta heidät voidaan temmata taivaaseen. Tapahtumat on nähty lahkon jäsenen, pastori Hugh Whiten näkökulmasta.

Toi mieleeni Aino Kallaksen Lasnamäen valkea laiva -novellin, joka kertoo samanlaisesta tilanteesta.

Night Vision

Kertomus yhdeksänvuotiaan sokean Franny-tytön ensimmäisestä koulupäivästä ja sitä seuranneesta illasta. Franny kertoo itse tarinaa. Hän pelkää, että papin johtama koululautakunta kieltää häntä jatkamasta koulunkäyntiä näkövamman takia. Frannyn isä on mennyt kuulemaan päätöstä, ja Franny odottaa jännittyneenä hänen paluutaan. Novellin päätös on liikuttava.

Kertomus perustuu irlantilaisen runoilijan ja romaanikirjailijan Frances Brownen (1816–70) omaelämäkerralliseen tekstiluonnokseen.

Ballad

Perustuu makaaberiin balladiin nimeltä Bessy Bell ja Mary Gray, joka kertoo kahdesta nuoresta naisesta, jotka pakenevat ruttoa metsämajaan. Nuori mies, joka on rakastunut heihin molempiin, tuo heille ruokaa – ja ruton. Kaikki kolme kuolevat. Tarina kerrotaan nuoren miehen, joukko-osastostaan karanneen ratsumiehen, näkökulmasta. Kustaa Aadolfin palkkasoturina mannermaalla uransa aloittanut sotilas on saanut sodasta tarpeekseen jouduttuaan murhaamaan siviilejä Irlannin taisteluissa vuonna 1645.

Come, Gentle Night

Shakespearen Romeosta ja Juliasta nimensä ottanut novelli kuvaa Effie Grayn ja taidekriitikko John Ruskinin häitä seuraavaa hevosvaunumatkaa ja hääyötä huhtikuussa 1848. Ajomatkan kevyt kiusoittelu hyytyy hääyönä vaivaantuneeksi etäisyydeksi. Huomattavasti morsiantaan vanhempi sulho viilenee, kun hänelle paljastuu, että alaston aikuinen nainen ei kaikilta kohdin muistutakaan antiikin siloisia marmoriveistoksia.

Lisätietoja avioparin vaiheista kaipaaville suosittelen elokuvaa Effie Gray, josta minulle vinkkasi Sataa valoa -blogin Ariel Philippe Delermin Autumn-romaanista kirjoittamani blogitekstin kommenttiosiossa.

Salvage

Kahden oppineen naisen, Anna Gurneyn ja hänen serkkunsa Sarah Buxtonin, ponnistelujen ansiosta kaksi venäläistä merimiestä pelastuu haaksirikosta Norfolkin rannikolla 1800-luvun alkupuolella. Dramaattinen tarina on kerrottu Sarahin näkökulmasta. 

Lapsena vammautunut ja pyörätuolia käyttävä Anna Gurney käänsi vuonna 1821 ensimmäisenä nykyenglanniksi Anglosaksien kronikan.

Cured

Novelli kertoo "neiti F:stä", joka hakeutuu Lontoossa tunnetun naistentautien lääkärin Isaac Baker Brownin potilaaksi pitkään jatkuneiden selkäkipujen vuoksi. Potilaalta lupaa kysymättä Baker Brown poistaa nukutuksessa neiti F:n klitoriksen. Fyysistä pahoinvointia paikoin aiheuttava kertomus on kerrottu neiti F:n näkökulmasta ja tuo vahvasti esiin hänen vihansa ja katkeruutensa hänelle tehdystä väkivallasta sekä hänen voimattomuutensa, kun hän ymmärtää, ettei voi mitenkään saattaa lääkäriä vastuuseen teostaan. Ei ole edes sanoja, joilla hän voisi selittää hoitokulut maksavalle veljelleen, mitä hänelle tarkkaan ottaen on tehty.

Tohtori Baker Brown aloitti klitoridektomialeikkaukset vuonna 1859. Novelli perustuu hänen itse julkaisemaansa potilaskertomukseen. Emma Donoghue toteaa jälkisanoissaan, että vielä novellin julkaisuaikaan (vuonna 2002) Yhdysvalloissa noin 2000 tyttövauvaa leikattiin joka vuosi sen takia, että lääkäri arvioi heidän klitoriksensa liian kookkaaksi.

Figures of Speech

Eletään 1600-luvun alkupuolta. Kreivitär Mary Stuart O'Donnell odottaa viimeisillään toisen lapsensa syntymää Italiassa, jonne hän on lähtenyt maanpakoon Irlannista miehensä kanssa. 25-vuotias kreivitär on varmuuden vuoksi juuri tehnyt testamenttinsa, vaikka toteaakin sen olevan turhaa, aviomieshän vaimon omaisuuden joka tapauksessa saa. Kreivitär keskustelee elämänsä vaiheista hyvin tuntemansa seuraneidin kanssa. Tilanteen jännittävyydestä huolimatta sanavalmiilla naisilla on hauskaa keskenään. Aviomies on huoraamassa ympäri Genovaa ja juomassa itseään hengiltä, arvelee kreivitär.

Mary Stuart O'Donnellin suku liittyy olennaisesti Irlannin historiaan. Mary itse eli seikkailukkaan elämän, jonka loppuvaiheista ei tiedetä mitään.

Words for Things

Vuonna 1789 Kingsborough'n kartanoon Irlannissa saapuu uusi kotiopettajatar. Perheen vanhin tytär, 14-vuotias Margaret, uskoo voivansa ohjailla uutta opettajatarta samoin kuin aiempiakin, herättämällä tässä sopimattomia hellyyden tunteita. Uusi opettajatar, "mistress Mary", ei kuitenkaan ole näin helposti manipuloitavissa. Hän osoittautuu oikeudenmukaiseksi ja lasten etua ajattelevaksi ammattilaiseksi. Margaret kiintyy ja ihastuu aidosti opettajaansa. Myös kotiopettajatar Mary alkaa vähitellen arvostaa älykästä oppilastaan. Molempia yhdistää kiinnostus sanoihin ja kirjoittamiseen.

Isokokoinen Margaret tuntee epävarmuutta murrosiän fyysisten muutosten takia. Tässäkin kotiopettajatar Mary voi olla avuksi: hänen mielestään myös nolottaville asioille täytyy antaa nimi.

Kun opettajatar ennalta lapsille ilmoittamatta lähtee parin päivän lomalle, Margaret kuvittelee, että Mary on hylännyt hänet lopullisesti ja reagoi voimakkaan tunteikkaasti. Lady Kingsborough säikähtää tyttärensä rajua reaktiota ja päättää sanoa irti kotiopettajatar Maryn työsuhteen.

Novelli on pääosin kerrottu vuoroin Maryn ja Margaretin näkökulmasta. Novellin lopussa kaikkitietävä kertoja mainitsee, että myöhemmin Italiassa avioliittonsa rikottuaan Margaret tapasi entisen kotiopettajattarensa tyttären, joka ei ollut koskaan ehtinyt tutustua äitiinsä.

Jälkisanoissaan Emma Donoghue kertoo, että koskaan ei ole selvinnyt, miksi kreivitär Kingsborough piti kotiopettajatar Mary Wollstonecraftin vaikutusta lapsiinsa niin arveluttavana, että sanoi tämän irti. Tytär Margaret joka tapauksessa aina myöhemminkin puolusti opettajaansa.

Margaret King Moore meni naimisiin Mount Cashellin jaarlin kanssa ja synnytti tälle kahdeksan lasta. Vuonna 1805 hän karkasi rakastajansa George William Tighen kanssa Italiaan. Siellä hän tutustui Mary Wollstonecraftin tyttäreen, joka ei koskaan ollut tavannut äitiään. Mary Wollstonecraft oli kuollut tyttärensä synnytykseen. Ja tuon tyttärenhän tunnemme parhaiten nimellä Mary Shelley.

How a Lady Dies

Novelli kuvaa varakkaiden kylpylävieraiden elämää Bathin kaupungissa 1700-luvun puolivälissä nähtynä kahden kylpylävieraan silmin. Nuorempi heistä, Elizabeth Pennington, varakas kirkkoherran tytär, on kuolemassa keuhkotautiin vain 25-vuotiaana. Hänen hieman vanhempi seuralaisensa, Frances Sheridan, on tunnetun teatterimiehen Thomas Sheridanin puoliso. Novelli kertoo varsinkin Elizabethin kiintymyksen tunteista, joille on vaikea löytää sanoja.

Myöhemmin Francesista tuli romaani- ja näytelmäkirjailija. Elizabeth Pennington oli runoilija, jonka tuotannosta luultavasti suurin osa on kadonnut.

A Short Story

Novelli alkaa pikkuruisen Kitty Crachamin syntymästä Irlannissa 1800-luvun alkupuolella. Tytön kasvu oli hidasta ja hän kärsi jatkuvasta yskästä. "Tohtori" Gilligan houkuttelee vanhemmat  luovuttamaan tyttärensä hänelle vietäväksi Englannin suotuisampaan ilmastoon. Hyväuskoiset vanhemmat antavat lapsen Gilliganille siinä uskossa, että tyttö Englannissa saa hyvää lääketieteellistä hoitoa.

Näin alkaa Kittyn elämä Caroline Crachamina, "sisilialaisena keijukaisena", jota  Gilligan maksusta esittelee ympäri Englantia. Lisämaksusta häntä saa koskeakin. Gilligan uskottelee olevansa tytön isä ja liioittelee tytön ikävuosien määrää. Lopulta tyttö kuolee keuhkotautiin ja uupumukseen.

Kittyn oikea isä yrittää saada ruumiin haudattavaksi Irlantiin, mutta hän on myöhässä: Kittyn luut oli jo keitetty irti lihoista ja hänen luurangostaan oli tehty uusi näyttelyesine.

Caroline Crachamin luuranko on edelleen näytteillä lontoolaisessa anatomian museossa.

Dido

Dido Bellin minämuotoinen kertomus dramaattisesta päivästä, jolloin tälle englantilaisen aatelismiehen ja afrikkalaisen orjan tyttärelle valkenee, kuinka hänen näköisiään ihmisiä kohdellaan hänen suojatun kotinsa, Kenwoodin kartanon, ulkopuolella. Hän päättää toimia ja vaikuttaa isosetäänsä Lordi Mansfieldiin, joka on tuomarina tekemässä päätöstä oikeusjutussa, jossa on kyse siitä, voidaanko Englannissa oleva orja James Somerset lähettää orjatyöhön Jamaikalle vastoin tahtoaan. Kuin sadussa Dido esittää isosedälleen kolme toivomusta.

Somerset-päätös vuonna 1772 oli ensimmäinen askel orjien täyteen vapautukseen Englannissa.

The Necessity of Burning

Novelli sijoittuu Englannin talonpoikaiskapinaan vuonna 1381. Se on kerrottu cambridgelaisen leskirouva Margery Starren näkökulmasta. Kirkon ja yliopiston tuomiovalta oli jo pitkään herättänyt närää kaupungissa (town hates gown). Nyt se purkautuu väkivaltana ja kirjojen polttamisena, johon Margerykin innolla osallistuu.

Hänellä on henkilökohtainen syy kaunaan kirkkoa kohtaan. Hän muistaa, kuinka hänen poikansa syntyi hädin tuskin elävänä. Lapsen piti saada hätäkaste, mutta pappi oli juonut itsensä sammuksiin eikä häntä uskallettu herättää. Niinpä Margery itse kastoi lapsen niin hyvin kuin taisi.

Kun äreä pappi aamulla viimein saapui paikalle, poika oli jo kuollut. Papin mukaan Margery oli kastesanoissaan pannut pojan isän edelle, joten kaste oli pätemätön ja lapsi Margeryn huolimattomuuden tähden joutuisi helvettiin. Kirkkomaahan häntä ei tietenkään saanut haudata.

Novelli perustuu lyhyeen mainintaan Englannin talonpoikaiskapinan historiikissa.

Looking for Petronilla

Tämä on kokoelman ainoa nykyaikaan sijoittuva kertomus. Historialliseen aiheeseen pohjautuvana fantasiatarinana se myös erottuu muun kokoelman realistisesta tyylistä. Kertomuksen minäkertoja saapuu lentokoneella Englannista Irlantiin ja ajaa vuokraamallaan Volvolla Kilkennyn kaupunkiin tutustuakseen paikkoihin, joissa 700 vuotta sitten eli noituudesta syytetty Alice Kyteler. Kertojaa tuntuu erityisesti vaivaavan Kytelerin palvelijattaren, Petronilla de Meathin, kohtalo. 

Petronilla poltettiin roviolla vuonna 1324 sen jälkeen, kun hänen emäntänsä oli paennut oikeudenkäyntiä Englantiin ja kadonnut jäljettömiin.

Emma Donoghue, The Woman Who Gave Birth to Rabbits. Virago Press 2002. 212 s.

Emma Donoghue: The Wonder (Ihme)

 

"None are so blind as those who will not see."

Emma Donoghue on jälleen rakentanut romaaninsa kiehtovan historiallisen alaviitteen varaan samaan tapaan kuin romaanissa Slammerkin, josta olen aiemmin kirjoittanut tässä blogissa. Kirjailijan jälkisanoissa The Wonder -romaaniin  Donoghue kertoo, että Brittein saarilla, Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on 1500-luvulta 1900-luvulle raportoitu viitisenkymmentä tapausta niin sanotuista "paastoavista tytöistä". Näiden tyttöjen tai naisten väitettiin tulevan toimeen ilman ruokaa. Jotkut heistä asetettiin tarkkaan valvontaan, jonka aikana osa aloitti uudelleen syömisen – vapaaehtoisesti tai pakolla. Jotkut kuolivat. Jotkut jatkoivat paastoamista vuosikymmeniä väittäen edelleen, etteivät tarvinneet ruokaa. Monet heistä paastosivat uskonnollisista syistä.

The Wonder -romaanin tapahtumat sijoittuvat elokuuhun vuonna 1859. Sen päähenkilö, Florence Nightingalen kouluttama ja Krimin sodan kauhuissa karaistunut englantilainen sairaanhoitaja Elizabeth Wright, saa työtehtävän Irlannista. 11-vuotiaan Anna O'Donnellin väitetään eläneen neljä kuukautta pelkällä vedellä. Annan kotikylän silmäätekevät miehet ovat muodostaneet komitean selvittämään, onko kyseessä huijaus vai onko heidän kotikyläänsä kohdannut taivaallinen ihme. Tämän vuoksi Anna-tyttöstä valvomaan on palkattu kaksi hoitajaa, joiden tehtävänä on tarkkailla Annaa herkeämättä päivin ja öin kahden viikon ajan. Elizabeth Wright ja katolinen nunna, sisar Michael, jakavat vartiointitehtävän kahdeksan tunnin vuoroissa.

Näennäisesti tieteellinen komitea muuten osoittautuu romaanin edetessä sovinismin, nurkkapatriotismin, ylimielisyyden ja epäinhimillisyyden pesäksi. Elizabethillä naisena ja englantilaisena ei ole mitään mahdollisuuksia tätä komiteaa vastaan siinä vaiheessa, kun hän yrittää saada komitean uskomaan, että Anna O'Donnell kuolee, mikäli kahden viikon tarkkailujakso viedään päätökseen.

Elizabeth suhtautuu työhönsä tieteellisen tarkasti. Hänen luonnontieteeseen pohjaava hypoteesinsa on se, että kyseessä on huijaus. Koko Irlanti näyttäytyy hänelle takapajuisena taikauskon tyyssijana. Tutustuminen varhaiskypsään ja syvällisesti hurskaaseen Anna O'Donnelliin sekä radikaaliin mutta uskonsa säilyttäneeseen lehtimieheen, William Byrneen, johtaa Elizabethin henkiseen seikkailuun, jossa loppujen lopuksi tärkeimmäksi osoittautuu yritys pelastaa Annan henki. Tehtävä muuttaa perustuksia myöten koko Elizabethin – ja Anna O'Donnellin – elämän.

Tässä romaanissa juonen käänteillä on tärkeä tehtävä kerronnan imun säilyttämisessä, joten en kerro niistä tämän enempää. Kyseessähän on oikeastaan eräänlainen salapoliisiromaani, jossa totuutta selvittämässä on poikkeuksellinen etsivä – nuorehko sairaanhoitaja. Keskityn muutamiin muihin teoksen osiin.

Romaanin kerrontaratkaisu on onnistunut – oikeastaan ainoa mahdollinen. Kaikki muut ratkaisut olisivat johtaneet aivan toisenlaiseen kertomukseen. Romaani on kerrottu kolmannessa persoonassa hän-muodossa, mutta se pitäytyy täysin Elizabeth Wrightin havainnoissa ja ajatuksissa. Siinä mielessä siis näyttäisi, että romaani olisi yhtä hyvin voinut olla kerrottu myös minämuodossa. Elizabeth, "Lib", on kuitenkin niin särmikäs – ja sen ansiosta ihastuttava – persoona että minäkertojana hän vaikuttaisi itsekeskeiseltä. Tällainen kärsimätön ja uskonnon taikauskoksi luokitteleva minäkertoja tulkittaisiin myös omahyväiseksi ja ylimieliseksi. Minäkertojaan myös aina kohdistuu epäilyksiä hänen luotettavuudestaan: useimmat ihmiset haluavat esittää itsensä hyvässä valossa. 

Toisaalta jokin toinen "puolueeton" näkökulma romaanissa johtaisi niin ikään toiseen tarinaan. Kun Elizabethin toimia tässä romaanissa tarkastelee "puolueettomasti", hänen tekonsa eivät kestä päivänvaloa. Loppujen lopuksi hän tulee romaanissa syyllistyneeksi ainakin kahteen rikokseen, joista olisi seurauksena vähintään vankeus ellei kovempikin tuomio. Myös hänen motiivinsa voitaisiin tulkita aivan toisiksi kuin ne, jotka nyt jäävät päällimmäisiksi lukijan mieleen. Hänen henkilöhistoriastaan paljastuu traumaattisia asioita, esimerkiksi oman lapsen menetys, jotka eivät tee hänestä luotettavinta ihmistä siihen tehtävään, johon hänet on valittu. Tämän kirjan tarinalle on ehdottoman tärkeää, että lukija säilyttää luottamuksensa Elizabethin hyviin tarkoitusperiin.

Romaanin henkilöissä on mainioita ihmistyyppejä, jotka tuovat monelta eri kulmalta oman lisänsä romaanin filosofis-teologiseen ongelmaan. Kyseessähän on loppujen lopuksi tieteellinen koe, jolla pyritään todistamaan, että luonnontieteelliset välttämättömyydet koskevat kaikkia ihmisiä tai vaihtoehtoisesti että jokin henkinen tai hengellinen taso voi ylittää nämä välttämättömyydet. Elizabeth Wright on ylpeä tieteellisistä periaatteistaan mutta ei huomaa, kuinka nämä periaatteet johtavat hänet aiheetta epäilemään kaikkien uskovaisten motiiveja. Kylän katolinen pappi, jota Elizabeth alun perin epäilee kovasti, osoittautuu henkilöksi, joka koko kylässä itse asiassa ymmärtää parhaiten Annan paaston syyt ja sen mahdolliset seuraukset. Kylän lääkäri puolestaan osoittautuu ihmiseksi, jonka kosketus todellisuuteen on jäänyt mielikuvituksellisten "tieteellisten" teorioiden uhriksi. Lääkäri uskoo, että tarkkailujakson aikana nopeasti kuihtuva Anna on kehittymässä uudenlaiseksi ihmislajiksi, jonkinlaiseksi vaihtolämpöiseksi liskoihmiseksi.

Myös Irlannin kansa ja sen omaperäinen katolisuus saa romaanissa perusteellisen käsittelyn Anna O'Donnellin ja hänen perheensä sekä muutamien kyläläisten ansiosta. Irlannin oloja Elizabethille selittää myös lehtimies William Byrne. Hänen rohkeutensa ajattelijana ja toimijana perustuu siihen, että hän on jo kerran menettänyt kaiken toimittuaan omantuntonsa mukaan. Romaanin tummana taustana on Irlannin nälänhätä, joka on päättynyt vasta muutamaa vuotta ennen romaanin tapahtumia. William Byrne on saanut potkut raportoituaan nälänhädästä rehellisesti eikä englantilaisten työnantajiensa toiveiden mukaisesti.

Elizabeth Wright oppii romaanin aikana, että jos hän haluaa vaikuttaa syvästi uskovaisiin ihmisiin, hänen on opeteltava uskonnon kieli. Hänen on kyettävä ilmaisemaan tieteelliset tosiseikat tällä uudella, itselleen vieraalla kielellä. Elizabethin pyrkimykset tässä "käännöstyössä" ovat hauskoja ja liikuttavia.

Niissä Emma Donoghuen romaaneissa, joihin olen tutustunut, näyttäisi olevan eräänlainen pitkä linja. Kuten tässäkin romaanissa todetaan, ihmisen fyysisiä tarpeita ei sovi ohittaa. Donoghuen kirjoissa ennen kaikkea seksuaalisuus johtaa ihmisiä tekoihin, joita yhteisö ei voi hyväksyä ja jotka sen takia piilotetaan. Tämä piilottaminen – sekä tarpeiden että tekojen – johtaa sitten suuriin vahinkoihin.

The Wonder -romaanista on kirjoittanut blogiin myös Kirjaluotsi.

Emma Donoghue, The Wonder. Picador 2016. Kansi: Joanna Thomson. 293 s. 

Romaani on julkaistu äskettäin myös suomeksi Einari Aaltosen suomentamana nimellä Ihme (Tammi 2022).

Emma Donoghue: Slammerkin

Vuonna 1752 Englanti siirtyi juliaanisesta ajanlaskusta gregoriaaniseen: syyskuun toista päivää seurasi syyskuun neljästoista. Osa ihmisistä uskoi, että heidän elämästään oli niistetty pois yksitoista päivää. Väitetään, että tämä ajoi Lontoossa ihmiset kaduille niin sanottuihin kalenterimellakoihin.

Emma Donoghuen romaanissa yksi mellakoissa vangituista on suutari Cob Saunders. Saunders kuoli vankilassa kuumeeseen. Häneltä jäi leski ja viisivuotias tytär Mary. Yksitoista vuotta myöhemmin 16-vuotias Mary Saunders on Walesin ja Englannin rajamailla Monmouthin vankilassa ja odottaa omaa oikeudenkäyntiään.

Tästä tämä hurja romaani alkaa. Jos tästä kirjasta tehtäisiin romaanille uskollinen elokuva, sitä ei voisi esittää juuri missään – ainakaan muille kuin täysi-ikäisille. Alkutilanteen jälkeen palataan ajassa muutama vuosi taaksepäin ja kerrotaan Maryn lyhyen elämän vaiheet isän kuoleman jälkeen. Romaanin lopussa palataan taas takaisin Monmouthin vankilaan, Maryn oikeudenkäyntiin ja hänen tuomioonsa. Tämän verran juonipaljastuksia on siis jo kirjan prologissa. Jos haluat tietää enemmän, jatka lukemista. Lisää juonipaljastuksia on tulossa. Rehevä ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä romaani ei lukukokemuksena varmaankaan huonone, vaikka juonen päälinjat tuntisikin.

Maryn äiti meni pian uusiin naimisiin; isäpuoli oli kaivostyöläinen, äiti ansaitsi perheelle lisätienestejä ompelutöillä. Toisin kuin useimmat kaupungin köyhät tytöt Mary sai käydä koulua: hän oli terävä-älyinen ja oppi helposti kirjoittamaan, lukemaan ja laskemaan. Hän oli eloisa, energinen ja sanavalmis.

14-vuotiaana Mary vaihtoi koskemattomuutensa punaiseen koristenauhaan. Kaupanpäällisiksi hän sai kupan ja tuli raskaaksi. Paremmassa valossa katsoen nauhakin osoittautui arkisen ruskeaksi. Kun raskaus paljastui, Mary joutui lähtemään kotoaan. 

Kirjaimellisesti katuojasta hänet poimii kokenut prostituoitu Doll Hopkins. Doll, joka on päässyt myös vuosittain julkaistuun Harrisin arvioivaan luetteloon Covent Gardenin prostituoiduista, antaa Marylle majapaikan vuokrahuoneessaan Rottalinnaksi (Rat's Castle) kutsutussa talossa, opettaa hänelle ammatin salat ja järjestää Maryn raskauden keskeytyksen. Sikiönlähdettäjän pöydältä noustuaan Mary ei enää koskaan saa kuukautisia. Hänen uuden ammattinsa kannalta hedelmättömyys on suuri etu.

Romaanin kuvaus Lontoon prostituoitujen elämästä on karua luettavaa. Alkoholia kului runsaasti fyysisen ja henkisen kylmyyden lievittämiseen. Oikeastaan kertaakaan koko kirjan aikana Mary ei koe seksuaalista nautintoa. Jonkinlaista tyydytystä tuo se vallantunne, jota hän saa huomatessaan, miten hänen viehätysvoimansa vaikutti miehiin. Harva mies pystyi vastustamaan hyvin nuoren ja sievän tytön kutsua.

Täysin ilotonta Maryn elämä ei kuitenkaan ole. Rahaa kertyy hyvinä aikoina runsaasti, ja Mary voi tyydyttää viehtymystään kauniisiin vaatteisiin. Prostituoitujen yhteisössä elää myös omanlaisensa huumori asiakkaiden kustannuksella. Mary kuvataan romaanissa myös aloitekykyisenä ja vahvana ihmisenä. Hän ei ole pelkästään uhri, vaikka hänen valinnanmahdollisuutensa ovatkin kapeat.

Kuvaukset Lontoon kaupunkiköyhälistön sosiaalisesta tilanteesta 1700-luvun jälkipuoliskolla ovat aidon tuntuisia. Kaupungin väkiluku oli kolminkertaistunut sadassa vuodessa. Maaseudulta kaupunkiin virtasi ammattitaidotonta väestöä, josta osalle ainoa tarjolla oleva ammatti oli rikollisuus. Taskuvarkaus kukoisti, vaikka laki kohteli varkaita armottomasti: nenäliinan varastamisesta saattoi saada hirttotuomion. Kouluttamattomille naisille prostituutio oli usein käytännössä ainoa mahdollisuus säilyä hengissä. On arvioitu, että tuohon aikaan joka viides lontoolainen nainen sai ainakin osan tuloistaan prostituutiosta.

Vaikka kristinuskolla oli 1700-luvulla suuri vaikutus ihmisten elämään, prostituutio oli näkyvää ja avointa. Harras kristitty saattoi ilman suuria omantunnon tuskia nauttia huorien palveluista. Kaksinaismoraali rehotti. Sen tämä kirja kuvaa kirkkaasti ja raadollisesti. Romaanin tekee lohduttomaksi se  kohtalonomainen vääjäämättömyys, joka Maryn elämässä tulee esille. Hänen yrityksensä parantaa elämäänsä kariutuvat aina siihen, mitä hän on ennen ollut: neljätoistavuotiaan ajattelemattomuus kostautuu julmalla tavalla. Kaksinaismoralistinen yhteisö ei koskaan voinut antaa anteeksi: se olisi edellyttänyt syyn näkemistä paitsi uhrissa myös tämän hyväksikäyttäjissä. Vääjäämättömyydestään huolimatta juoni on vetävä ja yllätyksellinen. Tosin yllätysten tullessa lukijan mielessä käy usein: "Voi ei, niinpä tietysti, olisihan tämä pitänyt arvata."

Romaani antaa myös erinomaisen kuvauksen siitä, kuinka kristinuskon rinnalla elivät vahvasti monenlaiset taikauskoiset käsitykset. Marykin käy katsomassa julkisia hirttäjäisiä ja ostaa onnenkalukseen pätkän hirttoköyttä. Varsinkin romaanin myöhemmässä vaiheessa Monmouthin maaseutukaupungissa taikausko on näkyvästi esillä. En ollut aiemmin törmännyt esimerkiksi synninsyöjään. Hautajaisten osallistujista arvottiin yksi synninsyöjä, jonka tehtävänä oli syödä leipää ja juoda olutta, jotka oli asetettu arkun päälle. Kun hän näin oli "syönyt vainajan synnit", hänen päälleen syljettiin ja hänet ajettiin pois paikalta. Uskottiin, että paholainen näin harhautettuna seuraisi synninsyöjää ja vainaja pääsisi huomaamatta ja ilman syntejä livahtamaan taivaan iloon.

Maryn elämä saa uuden suunnan, kun hän saa keuhkotaudin oireita. Dollin vaatimuksesta Mary keskeyttää prostituution ja menee Magdalen-hospitaaliin, joka nimestään huolimatta ei ollut sairaala vaan "katuville prostituoiduille" tarkoitettu koulutus- ja työlaitos. Siellä Mary saa säännöllisesti kunnollista ruokaa ja riittävästi lepoa. Hänen taudin oireensa katoavat. Mary oppii myös ammatin: hänellä on selvää lahjakkuutta ompelemiseen. Se oli taito, jolla ennen valmisvaatteiden aikaa hyvin monet pystyivät elättämään itsensä.

Maryn levottomuus saa hänet lähtemään pois hospitaalista. Tällä välin hänen ystävälleen Dollille on koettanut kovat ajat: vähän yli kaksikymppinen tyttö oli jo loppuun käytetty. Mary löytää ystävänsä syrjäkujalta kuoliaaksi paleltuneena. Romaanin jälkisanoissa todetaan, että vuosien 1762–63 poikkeuksellisen ankara talvi tappoi Lontoon kaduille useita naisia. Myös Mary joutuu vaikeuksiin: vuokravelkojen takia hänen täytyy paeta Lontoosta.

Mary lähtee vanhempiensa entiseen kotikaupunkiin. Monmouthin pieni maaseutukaupunki sijaitsee Englannin ja Walesin rajalla, eivätkä sen asukkaat itsekään tiedä, kumpaan valtioon oikeastaan kuuluvat. Siellä Mary pestautuu äitinsä nuoruudenystävien herra ja rouva Jonesin talouteen palvelustytöksi. Herra Jones valmistaa korsetteja ja rouva Jones on taitava ompelijatar. Ompelutaitojensa takia Marysta tulee pian korvaamaton apu ja ystävä rouva Jane Jonesille.

Tähän asti romaanissa on ollut esillä vain Maryn näkökulma. Monmouthin taloudessa pääsemme sisälle myös muiden henkilöiden ajatusmaailmaan. Jonesin pariskunnan ja Maryn lisäksi taloudessa asuu edustava läpileikkaus 1700-luvun palvelusväestä. 

Daffy Cadwaladyr on miespalvelija, joka tekee talon raskaampia töitä sekä auttaa isäntäänsä korsettien tekemisessä. Hän on innokas lukija ja tieteen puolestapuhuja, mutta noudattaa kyllä salaa seudun vanhoja taikauskoisia tapoja. Daffy ihastuu lähes vastoin tahtoaan räväkkään "lontoolaistyttöön" ja lopulta kosii tätä. Marylle tilanne on täysin uusi: hän suostuu kosintaan ja elämänsä ensimmäistä kertaa myös sukupuoliyhteyteen ilman palkkiota. Kun Daffy alkaa puhua lasten hankkimisesta ja tulevan perheen asettumisesta pysyvästi Monmouthiin, Mary ymmärtää, että unelma ei voi hänen hedelmättömyytensä ja pienen paikkakunnan juorujen takia toteutua, ja purkaa kihlauksen.

Jonesin pariskunnan pienen Hetty-tyttären hoitaja ja perheen vanhempien lasten – ennen aikojaan kuolleiden – imettäjänä toiminut rouva Ash on esimerkki kylmästä kristillisyydestä. Hän urkkii Maryn salaisuudet tietoonsa ja uhkailee tyttöä niiden paljastamisella. Hän siteeraa mielellään Raamattua, jonka lauseista hän on onnistunut löytämään vain ne, joissa luvataan tuomioita ja rangaistuksia. 

Abi on Jonesien palvelijatar. Hänet on lapsena myyty Afrikasta orjaksi Barbadokselle, mistä hänet on sitten tuotu Englantiin. Koskaan hän ei ole saanut palkkaa työstään. Mary antaa Abille toivoa vapaudesta Lontoossa, jossa tummaihoinen ei herätä suurta huomiota. Romaani seuraa myös Abin vapautumisyritystä, jossa häntä avustavat paikkakunnan kveekarit. Suhtautuminen orjuuteen oli Englannissa vielä 1700-luvun lopulla epäselvä. Orjien myymisen laki kyllä jo kielsi Englannissa, mutta isäntien omistusoikeutta orjiin ei vielä yleisesti kyseenalaistettu. 

Pahimman esimerkin aikakauden kaksinaismoralismista tarjoaa kylän pastori, Daffyn isä. Pastori Cadwaladyr pitää arkisin majataloa ja krouvia. Kun hänelle selviää Maryn menneisyys, hän painostaa Maryn ottamaan vastaan asiakkaita huoneessa krouvin takana. Tulot pistetään puoliksi.

Maryn tienaamat rahat johtavat romaanin loppukliimaksiin. Rouva Jones löytää rahat ja koska kuvittelee Maryn varastaneen ne ompeluliikkeen asiakkailta, rouva Jones vie rahat kirkon köyhäinkeräyslaatikkoon. Tämä petos saa Maryn pois tolaltaan. Hän syyllistyy useisiin vakaviin rikoksiin. Hän varastaa vaatteita, joiden ompelemiseen on osallistunut. Niistä näyttävin on väljä mekko, englanninkieliseltä nimeltään slammerkin, jonka helmaan Mary on lähes koko Monmouthissa viettämänsä ajan kirjaillut paratiisiaiheisia kuvia: käärmeitä ja omenia. Rikoksistaan Mary tuomitaan seuraavan kevään käräjillä. 

Mekko on romaanissa voimakas vertauskuva: se edustaa Marylle toivoa paremmasta, mutta samaan aikaan se kuvioinneissaan muistuttaa synneistä, joita ei voi pestä pois. Slammerkin tarkoittaa paitsi löyhää mekkoa myös löyhää naista Lontoon katukielessä, siis prostituoitua. 

Romaanin Mary Saundersilla oli oikea todella elänyt esikuva. Hänen rikoksensa olivat samat kuin romaanin Marylla. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen lisäksi todellisen Mary Saundersin elämästä on kuitenkin vain hyvin vähän tietoa. Romaanissaan Emma Donoghue antaa yhdelle historian vähäosaiselle oman vahvan äänen.

Romaanissa esiintyy myös muutamia muita historiallisia henkilöitä. Kirjailija Samuel Johnson on yksi niistä harvoista, jotka kirjassa kieltäytyvät Maryn houkutteluista. Hänen ystävänsä ja elämäkertansa kirjoittaja James Boswell sen sijaan tunnetaan Lontoon katutyttöjen parissa hyvin, koska hän oli siitä harvinainen asiakas, että käytti jo tuohon aikaan alkeellista kondomia.

****      ****     ****

Aivan tämän romaanin ulkopuolelta ja vähän toiveikkaampana loppuna mainittakoon, että Samuel Johnsonilla oli musta miespalvelija, Francis Barber, joka oli tuotu orjana Englantiin. Kiivas orjuuden vastustaja Johnson otti hänet palkatuksi palvelijakseen ja koulutti hänet kirjalliseksi apulaisekseen. Francis Barber palveli Johnsonia tämän kuolemaan saakka. Testamentissaan Johnson jätti Barberille vuotuisen elinkoron, joka selvästi ylitti sen, mikä ajan tapana oli.

Jos Lontoossa haluaa nykyisin tutustua aitoon 1700-luvun taloon, tohtori Johnsonin kotimuseo on hyvä vaihtoehto. Se sijaitsee Lontoon Cityn upouusien lasi- ja teräskolossien keskellä ja on alueen ainoa talo, joka säästyi toisen maailmansodan pommituksissa. Talon edessä, pienen aukion keskellä, on patsas, joka esittää Johnsonin Hodge-kissaa.

Kävin museossa kymmenisen vuotta sitten puolisoni kanssa. Lipunmyyjä tiedusteli, oliko Samuel Johnson minulle aiemmin tuttu. Kun kerroin lukeneeni hänen Rasselas-romaaninsa ja kun vielä mainitsin, että seuraan kotimuseon sivuja Twitterissä, meille kiikutettiin välittömästi lasilliset kuohuviiniä. Saimme myös henkilökohtaisen opastuksen museon  näyttelyihin.

Emma Donoghue, Slammerkin. Virago Press 2000. Kansikuva Jeff Cottenden. 422 s.

---------------------------------

Romaanissa Mary Saunders opetetaan ompelemaan ja kirjomaan, joten tämä sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33: Kirjassa opetetaan jokin taito.