Lissaboniin ja takaisin – John Wain: Young Shoulders

John Wain, Young Shoulders. Black Swan 1983. Teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1982.

Hmm, kirja jonka kertoja ja päähenkilö on 17-vuotias poika, joka käy keskusteluja onnettomuudessa kuolleen 12-vuotiaan sisarensa kanssa. Jos tämä romaani julkaistaisiin nyt, olisi todennäköistä, että se saisi leiman YA (kuten muuten olisi saanut kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Häräntappoasekin). Olisiko tämä teos tuolla luokituksella voinut voittaa Whitbread-kirjallisuuspalkinnon (nykyisin Costa Book Award) tai Häräntappoase J.H. Erkon esikoisteospalkinnon? Ikäsuosituksen muuttuminen eräänlaiseksi genreksi ei ole pelkästään hyvä juttu: samalla kun luokitus ohjaa harrastajia kirjojen äärelle, se saattaa karkottaa lukijoita, jotka eivät koe itseään nuoriksi aikuisiksi. No, mitäpäs tätä murehtimaan, murehtikoot kustantajat; kaikki eivät missään tapauksessa lue kaikkea, hyvä kun joku lukisi jotakin.

Paul Waterfordin sisar Clare on kuollut lento-onnettomuudessa koulun pääsiäismatkalla Portugalissa. Lentoyhtiö, jonka koneessa koululaisryhmä oli, tarjoaa vanhemmille ja muille perheenjäsenille matkan Lissaboniin osallistumaan paikallisessa kirkossa järjestettävään uhrien muistotilaisuuteen. Tämä teos kertoo tapahtumat puolentoista vuorokauden ajalta, kun Paul vanhempineen matkustaa Portugaliin. Paul, joka toimii romaanin kertojana, seuraa tarkasti omien vanhempiensa ja muiden menetyksen kokeneiden isien ja äitien reaktioita. Mukana on myös koulun rehtori sekä opettajamiehensä onnettomuudessa menettänyt nuori leski.

Ihmisten suhtautuminen hirveään tilanteeseen vaihtelee lähes täydellisestä koomasta sekopäiseen raivoon. Jotkut vanhemmat turvautuvat uskonnon tarjoamaan lohtuun. Kun sekään ei auta, on yhden vanhemman osana mielen särkyminen.

Teoksen henkilöistä nousee Paulille merkittävimmäksi Gerald, joka on yksin tullut mukaan matkalle ja yrittää epätoivoisesti ja tökerösti tuppautua surevien ja seuraa kaipaamattomien matkalaisten iholle. Gerald houkuttelee Paulin mukaansa Lissabonin yöelämään saadakseen Paulin unohtamaan surunsa, niin kuin Gerald itse väittää. Paul ymmärtää, että Gerald itse asiassa yrittää käyttää Paulia oman kuolleen poikansa korvikkeena, kertoa tälle asiat, joita ei ehtinyt pojalleen kertoa ja tarjota tälle elämykset, jotka olisi halunnut pojalleen tarjota. Paul ei kuitenkaan halua tätä, hän pakenee yökerhosta. Yöllinen kävely halki Lissabonin on matka aikuisuuteen, vastuunottoon ja ymmärrykseen.

Paulin kuvitelmissaan rakentama World Free Zone, eräänlainen utooppinen vapaiden ihmisten valtio, jota hän filosofikuninkaana johtaisi, edustaa yltiöpäistä idealismia, joka saa kolauksen, kun hän strippiklubilla tajuaa, että vaihtaisi koko kauan hahmottelemansa utopian seksiin stripparin kanssa. Kirjailija näyttää sanovan, että idealismi on lapsellista ja se häviää auttamatta joutuessaan painiin biologian kanssa. Myönnän, että kovin paljon ei sivistyksen pintaa tarvitse raaputtaa, kun alta paljastuu aika väkivaltainen ja itsekäs olento. Silti olen opettajana ja kulttuurievoluution korostajana eri mieltä - mieli ohjaa, materia seuraa. Opettaja on toivon ammattilainen.

Teos koostuu kahdeksasta luvusta, joista seitsemän päättyy raporttiin kuolleelle Clare-siskolle, jonka Paul kokee olevan yhä läsnä. Clare-siskon kanssa käydyt keskustelut tarjoavat Paulille myös mahdollisuuden pohtia syvemmin kokemaansa.

Jostain syystä minua liikuttavat kirjat, joissa perheenjäsenet löytävät kadonneen yhteyden toisiinsa. Paul, joka teoksen alussa halveksii vanhempiaan, näkee heidät matkan aikana uudessa valossa. Matkan loppuosan dramaattisissa tapahtumissa hän alkaa huomata heissä jopa sankarillisia piirteitä. Hänelle myös valkenee, että kaikki ihmiset ovat jollain tapaa haavoittuneita. Olennaista ei ole, kuka rakastaa sinua, vaan ketä sinä rakastat.

Teoksen esipuheessa kirjailija John Wain kertoo, että teos sai alkunsa 1960-luvun alussa nähdystä sanomalehtiuutisesta, joka kertoi koululaisia kuljettaneen lentokoneen putoamisesta Sveitsissä. Kaksikymmentä vuotta aihe hautui hänen mielessään, kunnes pitkähkö vierailu Lissabonissa tarjosi hänelle tarinaan tarvittavan ulkomaisen kaupungin.

Joistakin vanhahtavista asenteistaan ja huvittavan stahanovilaisesta* nimestään huolimatta tämä romaani on tutustumisen arvoista kirjallisuutta - ilman ikäsuosituksia.

                                                    +++++++++++++++++++

*Aleksei Stahanov oli neuvostoliittolainen "työn sankari", jonka saavutuksia hiilenlouhinnan alalla käytettiin propagandistisiin tarkoituksiin.

50 tapaa jättää rakastettu – John Wain: The Pardoner's Tale

John Wain, The Pardoner's Tale. Macmillan 1978.

"Hop on the bus, Gus. You don't  need to discuss much. Just drop off the key, Lee. And get yourself free."

Nämä säkeet Paul Simonin kappaleesta Fifty ways to leave your lover (1975) alkoivat soida mielessäni lukiessani John Wainin romaania. Ehkä tässä romaanissa ei jätetä rakastettua ihan viidelläkymmenellä tavalla, mutta niin monella kuitenkin, että tämä selvästi on romaani nimenomaan jättämisestä ja jätetyksi tulemisesta. Jossain määrin siinä myös avautuu mahdollisuuksia uusiin yrityksiin ja loppujen lopuksi myös anteeksiantoon.

Teos alkaa dramaattisesti. Gus Howkinsin vaimo on lähtenyt toisen miehen matkaan, mutta tullut sittemmin toisiin ajatuksiin ja haluaisi palata takaisin miehensä luo. Gus ei kuitenkaan halua enää jatkaa väljähtynyttä liittoa. Meloskellessaan yksinäisellä lomallaan Walesin rannikolla Gus näkee rannalla pienen auton, joka on jäämässä vuoroveden hukuttamaksi. Autossa istuu kaunis nuori nainen ja tuijottaa ilmeettömästi kaukaisuuteen. Gus pelastaa naisen viime hetkellä kanoottiinsa, vie tämän lomamökkiinsä ja rakastuu päätäpahkaa miehensä luota juuri paenneeseen naiseen. Herätessään yhdessä vietetyn yön jälkeen Gus toteaa naisen kadonneen.

Teos jatkuu salapoliisiromaanin tyyliin Gusin alkaessa selvittää salaperäisen kaunottaren henkilöllisyyttä ja taustaa. Gus kertoo itse tarinaansa sävyllä, joka on onnistuneesti lainattu Philip Marlowelta tai Lew Archerilta. Gus onnistuu tapaamaan naisen aviomiehen, tunnetun tv-näyttelijän, Lontoossa. Hän tapaa myös naisen alamaailmayhteyksillään leuhkivan veljen, joka vihjaa, että nainen, Julia, on kidnapattu.

Tässä vaiheessa romaani saa uuden käänteen. Käy ilmi, että Gusin tarina on Giles Hermitage -nimisen romaanikirjailijan uuden romaanin aloitus. Gilesin pitkäaikainen tyttöystävä on lähtenyt toisen miehen matkaan ja muuttanut Australiaan. Gus on Gilesin fiktiivinen alter ego: tästä eteenpäin romaanissa vuorottelevat Gusin tarina ja Gilesin elämän tapahtumat; se mitä Gilesille tapahtuu, peilautuu hänen kirjoittamaansa romaaniin. (Teoksen kansikuva on muuten tässä suhteessa aika oivaltava.)

Giles saa kirjeen kuolemansairaalta vanhalta naiselta, joka pyytää ihailemaansa kirjailijaa vierailulle. Hetken mielijohteesta Giles suostuu pyyntöön. Näin hän tutustuu naisen muusikkotyttäreen, Dinahiin, jonka kanssa aloittaa suhteen.

Tässä vaiheessa alkoi näyttää, että tämän romaanin sanoma, joka jysäytettiin lukijan tajuntaan oikein kahdella piipulla, on se, että hylätty vanheneva mies saa elämänhalunsa takaisin aloittamalla villin seksisuhteen reilusti nuoremman naisen kanssa. Jaahas, ajattelin, että tämmöinen tapaus. Hyvä kuitenkin, että jatkoin lukemista.

Pian käy ilmi, ettei Giles ole ainoa, jonka kanssa mutkattomasti seksiin suhtautuvalla Dinahilla on suhde. Dinah käyttää miehiä hyväkseen kylmällä tavalla. Tämä ei kuitenkaan estä Gilesia rakastumasta. Vanha nainen, Dinahin äiti, paljastaa vähitellen Gilesille myös varsinaisen syyn siihen, miksi hän halusi tavata kirjailijan. Hän on kymmeniä vuosia kantanut kaunaa entiselle miehelleen, Dinahin isälle, joka hylkäsi hänet nuoremman naisen takia. Vanhus haluaa, että Giles kirjoittaa romaanin, jossa miehen kehno käytös paljastetaan, ja nainen saa näin kostonsa. Kuolemansairaan naisen tuskaa ja ahdistusta helpottaakseen Giles suostuu. Se, aikooko hän ikinä toteuttaa lupauksensa, jää avoimeksi. Ellei sitten juuri tämä lukemani teos, joka niin pakkomielteenomaisesti tutkii jättämisen ja jätetyksi tulemisen seurauksia, ole se luvattu romaani.

Vanhan harhaisen naisen ja hänen tunne-elämältään kylmän tyttärensä suhteessa olen kuulevinani kaikuja Dickensin neiti Havishamista ja Estellasta. Katkeruus on estänyt antamasta lapselle tämän tarvitsemaa rakkautta ja seuraukset näkyvät.

Teoksen loppupuolella Gilesin ja Dinahin suhde seestyy. Heille näyttää sittenkin avautuvan yhteinen tulevaisuus, johon muut miehet eivät kuulu. Euforisessa tilassa Giles kirjoittaa siirappisen lopun Gusin ja Julian tarinaan. Niin karmean ällön, että pahaa teki lukiessa.

Sen jälkeen Gilesin ja Dinahin suhteessa tapahtuu ikävä, mutta odotettavissa ollut käänne. Giles tuhoaa romaaninsa lopun ja kirjoittaa uuden, realistisen, kuten hän itse toteaa.

The Pardoner's Tale -teoksen loppu on kuitenkin sovittava. Ajattelin aluksi, että nimi Pardoner's tale viittaa Chaucerin Canterburyn tarinoiden Anekauppiaan tarinaan. Näin ei kuitenkaan ole. Pardoner täytyy tässä ymmärtää merkityksessä anteeksiantaja. Jättämisestä ja jätetyksi tulemisesta ainoa tie elämään kulkee anteeksiannon kautta.

John Wain on yksi niistä kirjailijoista, jotka 1960-luvulla nimettiin "vihaisiksi nuoriksi miehiksi". Tämä Angry Young Men ei koskaan ollut varsinainen ryhmä, ja juuri Wain sanoutui siitä irti pian. Nimitystä käyttivät lähinnä sanomalehtikriitikot sellaisista kirjailijoista kuin esimerkiksi John Osborne, Kingsley Amis, Harold Pinter ja John Braine. Kaikki he eivät olleet vihaisia, jotkut eivät olleet erityisen nuoria, eivätkä kaikki olleet edes miehiä. (Iris Murdochkin luettiin ryhmään esikoisteoksensa jälkeen.) Heille oli kuitenkin yhteistä työväenluokan sympatisointi ja halu palata modernismia edeltävään kirjalliseen traditioon.

Tässä romaanissaan John Wain osoittaa, etteivät postmodernistiset kerrontakokeilutkaan olleet hänelle aivan vastenmielisiä. Syyttä suotta unohdettu teos, johon törmäsin ihan sattumalta antikvariaatissa.