Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Aikuiset tyttäret, Nadežda ja Vera, joutuvat hämmentävään tilanteeseen, kun heidän kaksi vuotta aiemmin leskeksi jäänyt isänsä, 84-vuotias Nikolai, ilmoittaa aikovansa uusiin naimisiin 36-vuotiaan Valentinan kanssa. 

Nikolai on heti toisen maailmansodan päätyttyä tuonut perheensä Englantiin turvaan Neuvosto-Ukrainan pakkotyöleirien traumaattisista kokemuksista. Valentina puolestaan on saapunut Englantiin 2000-luvun alussa teini-ikäisen poikansa kanssa länsimaisen elintason houkuttelemana. Onko maahantulon syyllä väliä?

Vanhemman tyttären, Veran, mielestä on. Hänen mielestään Valentina käyttää hyväkseen höpsähtänyttä vanhusta saadakseen Englannin kansalaisuuden. Nadežda haluaisi ajatella, että kaikilla on yhtäläinen oikeus tavoitella parempaa elämää, mutta hänenkin on vaikea uskoa, että Valentinalla olisi aivan puhtaat jauhot pussissaan. Riitaiset siskokset löytävät yhteisen sävelen urkkiessaan selville tietoja Valentinan menneisyydestä ja miesystäviä vilisevästä nykyisyydestä.

Vanhalla Nikolailla on Valentinan lisäksi toinenkin hullaantumiskohde. Insinöörismies nimittäin kirjoittaa traktorien historiaa. Traktorit tuntuvat olleen tavalla tai toisella mukana monessa maailmaa muuttaneessa uudistuksessa. Nikolain omasta taustasta paljastuu kirjan mittaan asioita, jotka eivät ole mairittelevia. Hänen on ollut vaikea ottaa huomioon toisia ihmisiä. Omat tyttäretkin joutuvat pohtimaan, onko heidän isänsä nero vai hullu. Aivan normaali hän ei ainakaan ole.

Valentinan valloittavan itsekeskeinen ja mauton persoona on antoisa komiikan lähde. Auto pitää tietenkin heti saada – Nikolain rahoilla. Ensimmäinen auto, Rover, saa Valentinalta määritelmän "paska auto", joten autoja hankitaan vielä kaksi lisää: elinkaarensa lopussa oleva Rolls Royce sekä tuttu ja turvallinen Lada. 

Valentina haluaa kaiken olevan modernia. Niinpä ruoanlaiton korkein aste hänelle on pakasteaterioiden lämmittäminen mikrossa. Ruokailutottumuksissaan Valentina itse asiassa on tavoittanut uuden kotimaansa kulttuurin oikein hyvin. Silmiini sattui nimittäin Englannissa pitkään asuneen kirjailija Emmi Itärannan haastattelu, jossa hän totesi, että tavalliset englantilaiset eivät laita ruokaa. He syövät eineksiä ja valmisaterioita. Ruoanlaittoa pidetään yläluokkaisena hienosteluna.

Nyt kun eurooppalaisten sympatiat ovat vahvasti ukrainalaisten puolella, Valentinan kaltainen, "huorahtavaksi" useaan otteeseen kuvattu nainen oli komiikan lähteenä hiukan kiusaannuttava – aivan kuin pieru kirkossa. Tuntui että ei tälle nyt olisi ihan sopivaa nauraa, mutta silti vain naurattaa.

Romaani osoittaa, miten elämänkokemukset ovat muokanneet ihmisten arvomaailmaa. Valentinan kasvualustana on ollut järjestelmä, jossa moraali on ollut propagandaa ja varminta on ollut itse huolehtia omasta edustaan. Sodan aikana Ukrainassa lapsuutensa viettänyt Vera on kokenut työleirin ojennusparakin kauhut. Valentinan ja Veran asenteissa on paljon yhteistä. Englannissa sodan jälkeen syntynyt Nadežda puolestaan on saanut kasvaa vailla pelkoja aikana, jolloin hippiliike yritti syleillä koko maailmaa. Opportunistisen kyynikon ja idealistin vuoropuhelu on aina kirjallisuudessa tuottanut herkullista komiikkaa. Ajatelkaa vaikka Don Quijotea ja Sancho Panzaa tai Sinuhea ja Kaptahia.

Pieninä palasina romaanissa tulee näkyviin Nadeždan ja Veran sukuhistoria, jossa yksityisten ihmisten kokemus sidotaan maanosamme historiaan, tällä kertaa ennen kaikkea Ukrainan, Neuvosto-Venäjän ja Puolan järkyttäviin vaiheisiin 1900-luvulla. Romaanin hauskuudella on tumma tausta, kuten on ollut myös Lewyckalta aiemmin lukemissani romaaneissa. Jos haluat helpossa muodossa aimo annoksen Ukrainan historiaa, tässä olisi kirja juuri sinulle.

Romaanin lopussa ristiriidat sovitaan. Valentina palaa Ukrainaan entisen miehensä ja uuden vauvansa kanssa. Vauvan isästä ei saada lopullista selvyyttä, mutta itse vauva on kyllä kaikkien mielestä ihana.

Komiikan kääntäminen on haastavaa. Se vaatii hyvää rytmitajua ja kykyä löytää luontevat vastineet koomisille idiomeille. Vesa Suominen on selvinnyt urakasta oivallisesti.

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi on Marina Lewyckan esikoisromaani. Se voitti koomiselle romaanille annettavan Bollinger Everyman Wodehouse -palkinnon vuonna 2005.

Marina Lewycka, Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2008. Englanninkielisestä alkuteoksesta A Short History of Tractors in Ukrainian (2005) suomentanut Vesa Suominen. Suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2006. 365 s.

Marina Lewycka: Meklareita, hippejä, hamstereita

Eletään syksyä 2008. Investointiyhtiö Lehman Brothers on kaatunut ja kansainväliseksi riistäytynyt finanssikriisi on pahimmillaan. Lontoossa Finanssi- ja Kauppayhtiö FATCAn arvopaperistamisosaston seitsemän kvanttaria, kvantitatiivianalyytikkoa, tekevät kuumeisesti laskutoimituksia selvittääkseen, miten muuttunut tilanne voidaan parhaiten kääntää taloudelliseksi hyödyksi.

Tilanne ei ole aivan niin paha kuin aluksi näytti, sillä hallitusten on pakko tulla pankkien avuksi – veronmaksajien rahoilla. FATCAn vanhempi osakas Chief Ken toteaa: "Jos olen pankille velkaa 10 000 puntaa, olen pulassa. Mutta jos olen sille velkaa 10 miljoonaa puntaa, pankki on pulassa. Hah hah."

Serge Free on yksi FATCAn kvanttareista. Hän on kasvanut hippikommuunissa ja siirtynyt sitten opiskelemaan matematiikkaa Cambridgen yliopistoon. Hänen vanhempansa Doro ja Marcus ovat säilyttäneet ison osan nuoruuden idealismiaan, eikä Sergellä ole ollut rohkeutta kertoa vanhemmilleen, että hän on huikean palkan houkuttelemana siirtynyt vastapuolen leiriin. Väitöskirja on jäänyt jäähylle. Serge on ihastunut kvanttarikollegaansa, ukrainalaiseen Maroushkaan, mutta suhde ei oikein etene, sillä Maroushkalle kaikessa, myös ihmissuhteissa, on kyse suurimman taloudellisen edun tavoittelemisesta.

Pitkien vessakäyntien takia suomalaisella kvanttarilla, Timolla, arvellaan olevan eturauhasvaivoja, kunnes hänen luvattomasti omaan laskuun tekemänsä kaupat paljastuvat ja Timo saa lähteä. Kvanttarien invavessa on valonaran toiminnan keskus. Hetkellisessä rahapulassa myös Serge alkaa tehdä siellä kauppaa omaan laskuunsa ja onnistuukin lyhyessä ajassa kohottamaan käyttämänsä pankkitilin saldon yli miljoonaan puntaan. Invavessa vaikuttaa olevan myös salaisten seksitreffien tapahtumapaikka. Mustasukkainen Serge epäilee Maroushkaa – luultavasti aiheesta.

Serge ei ole aivan sinut sen kanssa, että kvanttarien puhtailta laskutoimituksilta näyttävät toimet aiheuttavat jossain inhimillistä kärsimystä, yritysten konkursseja ja työttömyyttä. 

Doro ja Marcus istuttivat häneen jonkin sitkeän, piikikkään rikkaruohon siemenen, joka on nyt juurtunut ja pistelee hänen sisällään. Hän ei tunne oloaan täysin mukavaksi näissä Cityn vaatteissa, tykkäsipä hän niiden tyylistä miten paljon tahansa, sen enempää kuin pystyi ottamaan omakseen kommuunin tärähtänyttä filosofiaa, riippumatta siitä, miten paljon hän vanhempiaan rakastaa.

Sergen vanhempi sisar, Clare, on alakoulun kutsumusopettaja heikon tulotason kaupunginosassa Doncasterissa. Perheen vanhimpana lapsena hän on omaksunut aimo annoksen vanhempiensa idealismia. Työ on haastavaa, sillä lasten maailmassa on paljon houkuttelevampia asioita kuin koulu.

Mutta hän näkee toisinaan heidän lapsellisuudessaan välähdyksen aikuisista, joiksi he aikanaan kasvavat – yhtenään pulassa, työttöminä, kaduilla notkumassa, ellei... Tuo "ellei" on syy, miksi hän edelleen jaksaa. 

Vanhemmat, Doro ja Marcus, ovat muuttaneet pois kommuunista jo aikaa sitten. He ovat nyt molemmat eläkkeellä. Marcus kirjoittaa edelleen marxilaista tutkimustaan. Doro on omistanut parikymmentä vuotta nuorimman lapsensa, Uulin, hoitamiseen ja kasvattamiseen. Uulilla on Downin syndrooma. 

Me rakennamme elämämme muuttumattomuuksille, niille seikoille, joita emme pysty vaihtamaan, ja hän on rakentanut omansa Uulin ympärille.

Uuli haluaa itsenäistyä ja muuttaa omilleen palveluasuntoon. Tähän hän saa tukea sosiaalityöntekijältä ja sisareltaan Clarelta sekä isältään Marcukselta. Doron elämä sen sijaan ajautuu kriisiin. Hän joutuu miettimään, mitä hänen elämästään olisi voinut tulla ilman Uulia. Elämä tuntuu kuluneen hukkaan. Lastenkasvatuskin tuntuu menneen vikaan.

Hän on yrittänyt selittää solidaarisuutta ja luokkatietoisuutta, mutta nuo sanat eivät merkitse heille mitään. Itse kielikin on muuttunut. "Vallankumouksellinen" liittyy nykyään uusimpiin matkapuhelimiin. "Kamppailua" on koettaa päästä kotiin bussilla ostoskassien kanssa. He kuvittelevat, että indiemusiikin kuunteleminen tekee heistä kapinallisia. He kuvittelevat keksineensä seksin. Hän oli tietysti itse samanlainen heidän iässään, ja se siinä onkin pahinta – he saavat hänet tuntemaan itsensä vanhaksi.

Uuli ei ole Doron biologinen lapsi. Uulin äiti häipyi kommuunista vähin äänin ja isästä oli vain arvailuja. Uulin hoito lankesi ikään kuin luonnostaan Doron tehtäväksi. Romaanissa käy ilmi, että kommuunin sitoutumattoman rakkauden periaate on sekoittanut myös muiden kommuunin lasten geenipakkaa yllättävillä tavoilla.

Romaanin henkilögalleria on laaja, siihen kuuluu ihmisiä pankki- ja yritysmaailmasta, koulusta ja kommuunin ajoilta, Lontoosta ja Doncasterista. Doron, Claren ja Sergen ajatuksiin lukija pääsee sisälle. Se, kenen näkökulma on kyseessä, osoitetaan jokaisen luvun otsikossa. Viimeisessä luvussa myös Marcus pääsee ääneen. Kirjan juoni on vielä paljon rönsyilevämpi kuin tämä mutkikas selvitykseni antaa ymmärtää. Tästä huolimatta romaani etenee nopeasti ja sen kiemuroissa pysyy helposti mukana.

Marcuksen terveyshuolia lukuun ottamatta loppuluku on sydämellisen onnellinen. Kaikki on käynyt parhain päin. Yksinäiset ovat löytäneet parin. Irtonaiset juonilangat sitaistaan kiinni. Viihteelliseksi tarkoitetussa romaanissa tällainen "he löysivät toisensa ja elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka" antaa lukijalle tunteen siitä, että sai sitä mitä tilasi. 

Romaani on hyväntuulinen ja hauska hymyilyttävällä mutta ei aivan ääneen naurattavalla tavalla. Kääntäjä on joutunut pistämään parastaan yrittäessään keksiä suomenkielisiä vastineita kommuunissa käytetyille hassuille sanoille, jotka syntyivät, kun liimakorvasta lapsena kärsinyt Clare kuuli sanat hieman väärin ja muut lapset omaksuivat ne sitten häneltä. Hämmästyneelle opettajalleen pikkuinen Clare julistaa kommuunin filosofiaa: "Opettaja, perhe on pariarkkinen rakennelma, jonka tarkoitus on etsauttaa naisten ahdistusta ja uuttaa heidät Domestoksen piiriin."

Kirjan kerronnan vetävyydestä todistaa sekin, että minun kaltaiseni taloustumpelo edes romaanin keston ajaksi kiinnostui ylimyynnistä, omistusoikeudettomasta ylimyynnistä, spread bettingistä, johdannaisista ja optioista.

Kirjan nimessä mainitut hamsterit karkaavat Clarelta koululuokassa ja tekevät pesän kirjahyllyn taakse. Hamstereiden poikasia sitten kirjassa jaetaan eteenpäin. Uuli haluaisi oikeastaan vauvan, mutta on valmis tyytymään hamsteriinkin.

Tästäpä muistinkin, että ollessani noin 13-vuotias oma lemmikkihamsterini karkasi. Kuvittelin sen joutuneen koiramme tai pölynimurin nielaisemaksi. Pitkän ajan – muistoissani parin kuukauden, joka tapauksessa useamman viikon – päästä hamsteri löytyi hyvässä kunnossa kirjoituspöytäni yhdestä laatikosta. Se oli syönyt vihkoja ja papereita, erityisesti valokuva-albumit olivat maistuneet. En vieläkään ymmärrä, mistä se oli saanut vettä. Oliko jokin hedelmä unohtunut minulta sen ulottuville vai tuliko avoimesta ikkunasta sadepisaroita? Paljonko sellainen aavikoiden otus vettä edes tarvitsee?

Olen täällä blogissa kirjoittanut aiemmin Marina Lewyckan romaanista We Are All Made of Glue, joka on suomennettu nimellä Meidät on kaikki tehty liimasta.

Marina Lewycka, Meklareita, hippejä, hamstereita. Sammakko 2015. Englanninkielisestä alkuteoksesta Various Pets Alive and Dead (2012) suomentanut Elina Koskelin. Ulkoasu Riikka Majanen. 387 s.

------------------- 

Helmet-lukuhaasteen kohta 11: Kirja kertoo köyhyydestä.

Nälkää tässä kirjassa ei suoranaisesti nähdä. Sen kuvaama köyhyys on lähinnä suhteellista. Varsinkin, jos sitä verrataan siihen pankki- ja yritysmaailman tulotasoon, josta kirja niin ikään kertoo. 

Melkein kaiken voi liimata – Marina Lewycka: We Are All Made of Glue (Meidät kaikki on tehty liimasta)

Marina Lewycka, We Are All Made of Glue. Penguin Books 2010. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2009. Se on julkaistu myös suomeksi nimellä Meidät kaikki on tehty liimasta (Sammakko 2011).

Romaanimuodon juuret ovat komiikassa - satiirissa ja parodiassa: se on tarjonnut väylän niille kirjailijoille, joiden nauruhermoja eeppinen mahtipontisuus tai lyyrinen tunteikkuus on kutkutellut. Sama maanläheinen ote johti romaanin myös hyvin luontevalla tavalla realismiin ja naturalismiin.

Romaanimuodon historiaa ajatellen on hämmästyttävää, että englanninkielisen kielialueen huomattavin koomiselle kaunokirjallisuudelle omistettu palkinto - Bollinger Everyman Wodehouse Prize - päätettiin tänä vuonna jättää jakamatta hauskojen kirjojen puuttumisen takia. Eikö tosiaan löytynyt puolta tusinaa edes hiukan hymyilyttävää kirjaa ehdolle? Mikä on synkistänyt brittikirjailijat? Brexit-ahdistusko?

Palkintoraadin päätöstä ei ole nielty ihan mukisematta. Marian Keyes, jolta on kymmenkunta kirjaa julkaistu suomeksikin, ilmoitti heti rohkeasti, että kyllä ainakin hänen kirjansa ovat hauskoja. Mitä muuta vaaditaan, että ne otettaisiin huomioon? Keyes epäili, että takana on raadin "seksistinen epätasapaino": koko parikymmenvuotisen olemassaolonsa aikana Wodehouse-palkinto on myönnetty naiselle vain kolmesti. Marina Lewycka on yksi näistä kolmesta.

Tämä pitkä esipuhe on selityksenä sille, että tulin tarttuneeksi We Are All Made of Glue -romaaniin. Hauskoja kirjoja ei koskaan tule luetuksi liikaa. Mainittakoon kuitenkin, että Lewycka ei saanut Wodehouse-palkintoa tästä romaanista vaan esikoisteoksestaan, joka on suomennettu nimellä Traktorien lyhyt historia ukrainaksi.

Hauska on tämäkin lukemani romaani, mutta kuten hyvässä romaanissa kuuluukin, siinä ovat mukana myös elämän tummemmat sävyt. Naurun ja itkun aiheet kulkevat käsi kädessä.

Romaanin päähenkilö ja kertoja on Georgie Sinclair. Hänen elämänsä on hajoamassa liitoksistaan. Hammasharjatelineen kiinnittämisestä alkanut pikkuriita aviomiehen kanssa johtaa siihen, että mies lähtee kalppimaan. Parikymppinen tytär asuu jo opiskelupaikkakunnalla ja ottaa etäisyyttä äitiinsä. Viestit kulkevat vain tekstareilla. 16-vuotias Ben asuu vuoroin äidin ja isän luona. Äitiä huolettaa Benin äärimmäisiä muotoja saava uskonnollisuus.

Samaan aikaan aviomiehen lähdön kanssa Georgie tutustuu vanhaan naiseen, joka ilmoittaa nimekseen Naomi Shapiro. Hän asuu yksin valtavassa kartanossaan kissalauman kanssa. Kun vanhus joutuu sairaalaan tapaturman takia, hän ilmoittaa Georgien lähiomaisekseen. Tästä alkaa seikkailu, joka johtaa Georgien selvittämään vanhan talon asukkaiden historiaa, Israelin valtion syntyä ja palestiinalaisten asemaa. Myös kiinteistöbisneksen koukerot tulevat hänelle tutuiksi. Tarina pitää mainiosti otteessaan; siinä on mukana myös trillerin elementtejä.

Kirjan hauskuus syntyy ennen kaikkea Georgien mainiosta kertojanäänestä. Asioiden koominen puoli ja myös hänen oman toimintansa huvittavuus aukeavat Georgielle kuin itsestään. Hän toimii usein hetken mielijohteesta, mikä johtaa hänet absurdeihin tilanteisiin. Hän tuntee itsensä usein typeräksi ja tietämättömäksi, mutta samalla hän on pohjattoman utelias ja valmis näkemään paljon vaivaa selvittääkseen hänelle tuntemattomat asiat. Tästä on apua myös hänen työssään: hän kirjoittaa rakentajien ammattilehteen artikkeleita liimasta.

Liima nousee tässä teoksessa kaiken sen symboliksi, mikä pitää ihmisiä yhdessä. Georgie oppii näkemään ne asiat, jotka yhdistävät ihmisiä, ja jättämään omaan arvoonsa ne, jotka erottavat ihmisiä toisistaan.

Myös vanha talo, jossa teoksen lopussa asuu Naomin ja kissojen lisäksi pari palestiinalaista arabinuorukaista sekä yksi israelilainen mies, muodostuu symboliksi yhdessä toimeen tulemisen mahdollisuudesta.

Tässä olisi mainio kesäkirja kaikille niille, jotka arvostavat jännittävää juonta ja hauskasti kuvattuja henkilöitä sekä onnellista loppuratkaisua ja jotka eivät pane pahakseen, jos kirja myös lähes huomaamatta opettaa jotain tärkeää historiasta ja maailmanpolitiikasta.

En ole kauppamies enkä kustantajan agentti, mutta huomasin, että tämän saisi viitosella Sammakon nettikaupasta (ja varmaan kivijalkamyymälästäkin, jos satut liikkumaan Turun suunnalla). Sammakolla on myös perinteisesti ollut myyntipiste Sylvään koulun yläkerrassa Vanhan kirjallisuuden päivillä. Jo perinteeksi muodostunut Sastamalan reissu viikko juhannuksen jälkeen jää perheeltämme tänä kesänä tekemättä. Tarkoitus olisi sen asemesta lähteä tutustumaan Franz Kafkan kotikaupunkiin. Matkavinkkejä otan mielelläni vastaan kommenttikentässä.