Markku Envall: Kylmää kynäsotaa ja muita esseitä

Markku Envallin vuonna 2020 julkaistu esseekokoelma oli minulla kuukausi sitten matkalukemisena. Tähän tarkoitukseen esseet ja novellit sopivat yleensä hyvin. Yhden artikkelin ehtii aina lukaista mukavasti, jos jää luppoaikaa. Jostain syystä en kuitenkaan päässyt tähän kokoelmaan sisälle samalla tavalla kuin aiemmin lukemiini Envallin kokoelmiin. Mitään varsinaista syytä en tähän löytänyt, joten arvelen, että vireystilani ei ollut sopiva. Vastaanottimeni oli väärällä aaltopituudella.

Kirjan kaksikymmentä esseetä voisi ryhmitellä muutamaan aihepiiriin. Kirjallisuusesseitä on useita. Mukana on totuttuun tapaan myös kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuvaa hiljaista viisautta elämisen taidoista. Uskontoon ja kirkkoon liittyviä aiheita on niin ikään useita. Aiheet risteytyvät keskenään hedelmällisesti. Envall lähestyy niitä yleensä kirjallisuudentutkijan työkaluilla: käsiteanalyysilla ja tarkalla lähiluvulla.

Tässä muutama huomio kokoelman esseistä. Jos ei muusta syystä, niin muistilistaksi itselleni, että nämäkin on tullut luetuksi.

Kylmää kynäsotaa

“Kaunokirjat on tarkoitettu luettaviksi eivätkä lausuntojen aiheiksi. Nykyisen käsitykseni mukaan kirja on luettava itseä varten, iloksi ja/tai nautinnoksi, vailla ulkopuolisia syitä.”

Kriitikon rooli siis synnyttää lukemisen kannalta haitallisia paineita. Ristiriitaisista tuntemuksistaan huolimatta Envall päättää tämän esseen perinpohjaiseen analyysiin Ian McEwanin romaanista Makeannälkä. Essee osoittaa, että lukeminen ei edellytä monimutkaista käsitearsenaalia. Tarkka lukeminen riittää. Kuka tahansa lukija pystyy seuraamaan Envallin perusteluita. Romaanin monimutkainen yhteys todennäköisyysmatematiikkaan on selitetty esseen liitteessä.

Kaapu ja kulho

Essee käsittelee japanilaisen zen-munkin Ryōkanin (1758–1831) runoja elämänviisauden näkökulmasta. Zen-buddhalainen filosofia ja viittaukset kiinalaisen ja japanilaisen kirjallisuuden klassikoihin voidaan ymmärtää eräänlaisena elämäntaito-oppaana.

Murhaballadit

Eino Leinon Helkavirsien neljä murhaballadia – Kimmon kosto, Orjan poika, Ylermi ja Räikkö Räähkä – ovat Envallin näkemyksen mukaan kestäneet aikaa tai nykyilmapiiriä paremmin kuin kokoelman legendarunot.

Yksin

Esseessä analysoidaan yksinolon ja yksinäisyyden eri muodot. Yksinäisyydellä on tunnetusti jopa haitallisia terveysvaikutuksia. Toisaalta yksinolo mahdollistaa keskustelun oman itsemme kanssa. Tämä yhteys vaatii mielen rikkautta.

“Monien mielestä yksinäisyys seurassa on viheliäisempää kuin yksin ollessa.”

Ystävyys

Tämä essee on kuin jatkoa edelliseen. Montako ystävää ihminen tarvitsee? Miehet ehkä harvempia kuin naiset. Ainakin naisilla ystävyyden kirjo vaikuttaa olevan laajempi.

Ystävyyden kipukohdat: ystävä petti. Harva kertoo itse pettäneensä ystävänsä. Ne ovat kuitenkin saman asian kaksi puolta ja luultavasti jokseenkin yhtä yleisiä. Miten salaisuuksien säilyttäminen ja ystävyys liittyvät toisiinsa?

Ystävyys edellyttää erilaisuutta. Erilaisuus lujittaa ystävyyttä, tästä esimerkkinä Envallilla on Jean Sibeliuksen ja Axel Carpelanin ystävyys.

“Ystävyyttä turmelee taipumuksemme miellyttää ja mukautua.” Envall viittaa omiin kokemuksiinsa. Tämä aaltoliike yksityisen ja yleisen välillä on mielestäni hyvän esseen elinehto.

Isoveli

Markku Envall on kolmesta veljeksestä keskimmäinen, samaan aikaan isoveli ja pikkuveli. Hyvin henkilökohtaisen esseen keskuksena on kuitenkin se, miten perheen ulkopuoleltakin voi joku tulla veljen kaltaiseksi. Envallille Teemu Lipastista tuli tällainen isoveli.

Liitutaulu

Opettajan ominaisuuksien pohdintaa Markku Envallin omien koulumuistojen ja muiden kokemusten kautta.

“Utopistisen koulu-uudistukseni resepti on yksinkertainen: opettajankoulutukseen valittaessa pitäisi painottaa monin verroin nykyistä enemmän persoonan soveltuvuutta opetustyöhön.”

Selvin päin

Envall pohtii omaa ehdottoman raittiuden valintaansa. Tämä valinta on edelleen poikkeus, jos alkoholista ei ole tullut ihmiselle ongelmaa.

Miten kirjoitan

Viisi kohtaa analysoidaan perusteellisesti: “Kirjoitan pöytätietokoneella, yksin, päivittäin, periodeittain ja aamuisin.”

Sattuma

Sattuman ja determinismin erilaiset suhteet. Huomasin että lähimpänä omaa ajatteluani on Envallin runolliseksi nimeämä vaihtoehto: “kohtalon toteuttaminen”. Eino Leino kuvaa tätä näkemystä näin:

“Muilla olkoon vaalin valta,

mull’ ei ollut milloinkaan;

kuljin yltä taikka alta,

itseäni täytin vaan.”

(Ajattelen, että toteutan omaa ainutkertaista elämääni. Kateus muuttuu mahdottomaksi, pyrkimys pois mukavuusalueelta järjettömäksi.)

Envall pohtii sattuman ja vapauden osuutta Leo Tolstoin ja Alice Munron teoksissa.

Sydämen puhetta

Essee käsittelee rukoilua. Katekismuksen mukaan rukous on ”sydämen puhetta Jumalan kanssa”. Tähän määritelmään Envall pureutuu tekstintutkijan välinein.

Elämän leipä

Yleisesti käytetyn metaforan analyysia. Luther sisällytti ”jokapäiväiseen leipäämme” lähes kaiken maallisen hyvän kelpo aviopuolisoa myöten.

Esseen lopulla raikas kannanotto Uuden testamentin kertomukseen Martasta ja Mariasta. Envall toteaa, että Jeesuksen ihmisolemukseen kuului myös hänen epäjohdonmukaisuutensa ja tekopyhyytensä, kun hän arvosteli Marttaa. Jeesus otti ensin Martan tarjoilut ”pokkana” vastaan ja sitten kiisti niiden arvon. Hän kehtasi vielä asettaa esikuvaksi sen sisaren, joka ei ollut nähnyt vaivaa vieraiden eteen.

Martta toteutti perinteistä naisen osaa. Yleensä vain miehet ovat voineet valita kuten Maria. Miehenä, joka on ottanut hoitaakseen osansa Martan tehtävistä, Envall kokee Jeesuksen suhtautumisen loukkaavana. Ja niin muuten koen minäkin – samasta syystä.

Jako kahteen

Raamatun viimeisen tuomion tekstianalyysia. Mukana myös tulkinta Flaubertin pitkästä kertomuksesta.

Eläviä kuolleita

Helvi Hämäläisen Kolme eloonherätettyä -teoksen analyysi.

Pyhä

Essee mystisestä kokemuksesta.

Kirkko on sana

Envall lähtee liikkeelle ajatuskokeesta: mitä kirkon kokonaisilmaisusta voidaan jättää pois, niin että kristinuskon ydin vielä jää jäljelle? Vastaus: sana jää jäljelle.

Esseessä pohditaan myös uskonnollisen kaunokirjallisuuden paikkaa ja sitä, miten se on lähes kokonaan ehtynyt kirjallisuudestamme. Parhaaksi uskonnolliseksi kaunokirjaksi Suomen kirjallisuudessa Envall nimeää Mika Waltarin Felix onnellisen.

Kirja ja sen nimi

Miten kirjailijat päätyvät teostensa nimiin. Väinö Linnan ja Leo Tolstoin romaanien nimien syntytarinaa.

Eeva Joenpellon romaanien nimien perusteellinen selvittely tuli minulle tarpeeseen. Olen pitänyt niitä liian pitkinä ja mahtipontisina. Envallin selitys muutti käsitykseni.

Talteen

Aila Meriluodon päiväkirjoista Envallille oli tarttunut useita lainauksia, joiden suhdetta omaan elämäänsä hän valottaa tässä esseessä.

Novelli kuin romaani

Alice Munron novellitaiteen pohdiskelua.

Sotaa ja rauhaa lukiessa

Usean lukukerran lukukokemukset.

Teoksessa on mukana myös Bibliografinen jälkisana, mikä on aina tervetullut lisä. Joskus tulee mieliteko mennä itse lähteelle asti. 

Markku Envall, Kylmää kynäsotaa ja muita esseitä. WSOY 2020. E-kirja. 166 s.

Keskustelua teekupin äärellä – Markku Envall: Paperihaarniska

Markku Envall, Paperihaarniska. WSOY 2016.

Kun kirjoittaja ilmoittaa teoksessaan, että hänen elämänsä tarkoitus on kirjoittaminen, hän tulee asettaneeksi riman melko korkealle: arvioitavana ei ole vain kirja vaan koko elämä.

Tämä on Envallin kirjailijanlaadun viehättävin piirre. Hän asettaa itsensä likoon koko persoonallaan ja päästää lukijan niin lähelle kuin se kirjan kautta on mahdollista. Siis todella lähelle. Mistään kertojaratkaisuista ja -rakenteista ei Envallin kohdalla tee mieli puhua. Minun on vaikea kuvitella, että se kertoja, joka kirjassa on äänessä, ei olisi sama Markku Envall, joka kotonaan hauduttaa teetä ja puhelee pois lastensa huolia.

Olen lukenut suurella mielihyvällä Envallin kirjallisuustutkimuksia, kaikki esseekokoelmat, aforismeja, fragmentteja ja sen yhden liian vähälle huomiolle jääneen romaanin (Jäät lähtevät). Liian vähälle siksi, että siinä minusta tuotiin kiinnostavalla tavalla aforismit ja esseet osaksi romaanin rakennetta, mikä oli uusi kokeilu suomalaisessa romaanitaiteessa ja olisi ansainnut enemmän näkyvyyttä.

Tämä nyt käsillä oleva kirja on takakannessa nimetty fragmenttikokoelmaksi, mikä on osuva nimitys kirjalle, joka hypähtelee vapaasti aiheesta toiseen. Pienistä arkisista huomioista noustaan elämän ja kuoleman kysymyksiin. Kaduilla kohdatuista tuttavista johdutaan pohtimaan ihmisluontoa, omaa ja muiden. Muutamiin teemoihin palataan tuon tuosta uudelleen; ne ovat kuin arpeutuvia haavoja, joita kirjoittaja ei voi olla raapimatta.

Toistuvia aiheita ovat muiden muassa aviopuolisoiden suhde, isän ja lapsen suhde, usko ja epäusko. Tässä teoksessa vanheneminen ja kuolema saavat myös paljon tilaa. En voi olla lainaamatta Envallin yhtä ajatusta kuolemasta. Hän kertoo, että hänellä oli ennen kirjoituspöydällään kynttilänjalka, jossa oli tuuman pituinen kynttilä, muistuttamassa ajan kulumisesta vääjäämättä loppuun.

"Kun täytin 70 vuotta, vaihdoin nysän kokonaiseen kynttilään. Sen symboliikka vastaa paremmin katsomustani. Kun elämä loppuu, se tulee valmiiksi. Mikä tulee valmiiksi, tulee kokonaiseksi."

Envallin intiimi kirjoitustapa pakottaa lukijan dialogiin. Minä ainakin huudahtelen mielessäni:
"Noin olisin minäkin halunnut sanoa."
"Ai, sinä näet sen noin."
"Tuota en ole tullut ajatelleeksi."

Kirjan lopussa tunnen keskustelleeni syvästi humaanin ja viisaan ihmisen kanssa, joka ei tuputa minulle mielipiteitään vaan jättää minulle hienotunteisesti valinnan vapauden.