J.G. Ballard, Crash. The Noonday Press 1997. (Alkuperäinen julkaisuvuosi 1973.)
Hieronymus Boschin taulut ovat mielestäni mielenkiintoisia ja hienoja mutta en voi sanoa pitäväni niistä. Ne ovat liian omituisia ja aiheiltaan epämiellyttäviä. Samalla tavalla suhtaudun tähän J.G. Ballardin romaaniin.
Kirja kertoo Robert Vaughanista, tiedemiehestä, joka vammauduttuaan auto-onnettomuudessa alkaa pakkomielteisesti valokuvata autokolareita ja niiden uhreja sekä suunnitella omaa suurta auto-onnettomuuttaan, jossa kuolema, autot ja seksi Elizabeth Taylorin kanssa lopullisesti yhdistyvät. Hengestään Vaughan kyllä pääsee, mutta aivan täysin hänen suunnitelmansa ei onnistu.
Vaughanin tarinan kertoo 40-vuotias TV-mainosten tuottaja nimeltä James Ballard, joka oman kolarikokemuksensa jälkeen kehittää samanlaisen pakkomielteen kuin Vaughankin ja näin miesten tiet vääjäämättä kohtaavat. Ballardista tulee Vaughanin autonkuljettaja tämän yöllisillä retkillä seksin ja murskautuneen metallin maailmassa. Ballardin ihastus Vaughaniin on sekin vahvasti seksuaalinen. Tosin tässä kirjassa seksuaalisuus on samalla tapaa epäeroottista ja kalseaa kuin vaikkapa markiisi de Saden teoksissa.
Teoksen maailman muodostavat kadut, parkkihallit, autoromuttamot, lentokentät ja moottoriteiden monikerroksiset kiertoliittymät. En paljon liioittele, kun sanon, että ainoa ruoho tässä teoksessa palaa Vaughanin sätkässä.
Sattumaa ei tietenkään ole, että teoksen kertojalla on sama nimi kuin kirjailijallakin, mutta olisi varmasti virhe pitää teosta omaelämäkertana. Mahdollisesti kirjailija käsittelee joitakin omiakin pakkomielteitään: molempia kertojia (J.G Ballardia ja James Ballardia) tuntuu yhdistävän kiinnostus siihen, kuinka kova teknologia tunkeutuu mukaan ihmissuhteisiin ja ihmisvartaloiden "pehmeään teknologiaan". Jossain vaiheessa mielessä kävi, että kirja on äärimmilleen viety parodia nykyihmisen (seksi)suhteesta teknologiaan. Tämä parodia ei kyllä erityisemmin naurata.
Kirja luo aivan omanlaisensa kauheuksien estetiikan: hurmioituneet kuvaukset veren, ulosteiden, virtsan ja siemennesteen heijastuksista asfaltilla, kojelaudalla ja keinonahkaistuimilla ovat kauniita samalla tavalla kuin monien elämän raadollisuuksia kuvaavien valokuvaajien otokset. Inhimillinen kärsimys kuvien takana on kylläkin työnnettävä taka-alalle, jotta kauneuden voi edes havaita.
Jos päätät lukea tämän romaanin, unohda hetkeksi käsityksesi oikeasta ja väärästä, kauniista ja rumasta, sallitusta ja kielletystä - näin annat Ballardin kirjalle edes mahdollisuuden. En usko, että pidät tästä romaanista, mutta saatat pikkuisen ihailla. Aika harva romaani on näin ehdottoman ja tinkimättömän outo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!