Joulukuun alkupuolella 17-vuotias Edmée matkustaa yksin junalla halki pimeän ja sateisen Belgian. Hänen lääkäri-isänsä on äskettäin kuollut; äiti on menehtynyt jo Edméen syntyessä. Edmée on matkalla tätinsä, äidin sisaren, maatilalle, joka sijaitsee flaaminkielisellä alueella suuren kanavan varrella lähellä Neroeterenin kaupunkia. Kun Edmée saapuu perille, käy ilmi, että myös hänen tätinsä aviomies on juuri samana päivänä kuollut. Kuusilapsinen perhe on hautajaisvalmisteluissa.
Näin synkissä merkeissä alkaa tämä sateen ja märkyyden läpitunkema romaani, eikä se siitä muutu valoisammaksi kuin hetkittäin. Romaanin aikajänne kattaa kaksi vuotta: lähes koko ajan sataa ja on talvi, kesät katoavat ilmaan hetken utuna. Ja vaikka on koko ajan talvi, joulua ei tässä romaanissa tule koskaan.
Narniassa emme kuitenkaan ole. Simenonin romaanien joukossa tämä muodostaa siinä mielessä poikkeuksen, että se sijoittuu hänen synnyinmaahansa Belgiaan. Muuten tässä ovat mukana hyvin tyypilliset Simenonin romaanien teemat: ympäristön ja perinnöllisyyden vaikutus ihmisen käyttäytymiseen, seksuaalinen himo ja mustasukkaisuus. Henkirikoksiakin tässä on riittävä määrä: yksi tappo, yksi murha, yksi itsemurha. Simenonia ei kukaan lue hauskojen sutkausten eikä iloisten loppuratkaisujen vuoksi. Hänen romaanejaan luetaan halusta ymmärtää ihmisen käyttäytymistä - ja varmaan jonkinlaisesta lukijan masokismista. Sääli on aliarvostettu nautinnon lähde.
Vanhin poika Fred saa maatilan johdon käsiinsä. Veden hallitseman tilan nimikin on Irrigations (Kastelut). Siellä kasvatetaan lähinnä heinää, jota kastellaan pääkanavasta johdetuilla pienemmillä ojilla. Pian käy ilmi, että maatila on pahoissa veloissa. Isän rahat ovat menneet rakastajattarille. Fred jatkaa siitä mihin isä jäi: jokaviikkoiset matkat rakastajattaren luo Hasseltin kaupunkiin syventävät taloudellista ahdinkoa. Nuorempi veli Jef huolehtii suurimmasta osasta tilan töistä. Vanhin tytär Mia elää nuoren maalaisneidon elämää kirkossa käynteineen ja viattomine seurusteluineen. Hänestä ei ole oikein seuraa kaupunkilaistyttö Edméelle. Täti ei puhu ranskaa, mutta tämän katseista Edmée päättelee, ettei ole oikein tervetullut. Nuoremmat tytöt eivät juuri erotu omiksi persoonikseen.
Alkutilanteen selvitettyään romaani käy tutkimaan ihmissuhteita maalaistalon seinien sisäpuolella. Kirjassa korostetaan usein sitä, että talon ikkunat ovat kuurassa, valkoiset ja läpinäkymättömät. Tämän sokein silmin lohdutonta ympäristöään tuijottavan talon katse kääntyy sisäänpäin.
Edmée tuntee olevansa kaikin tavoin muiden yläpuolella. Hän ei suostu ompelemaan eikä tiskaamaan. Maatilan töitä hän tekee silloin kun se häntä itseään huvittaa. Maatilalla syötävien ruokien tuoksu etoo häntä; perunaa pistellään kovasti. Koko romaanin aikana hän ei suostu opettelemaan sanaakaan flaamia. Hän ilmoittaa aikovansa lääkäriksi ja linnoittautuu isänsä lääkärikirjojen taakse, lähinnä maatilan töitä vältelläkseen, mutta myös koska tautikuvaukset kiehtovat häntä.
Serkut Fred ja Jef inhottavat Edméetä, mutta samalla hän tuntee heihin seksuaalista vetoa - varsinkin Frediin. Myös hänen varakas autolla liikkuva enonsa, joka auttaa perhettä liikeasioissa, on samankaltaisten ristiriitaisten tuntemusten kohteena. Vähitellen Fredkin alkaa kiinnostua kauniista serkkutytöstään, joka on kaikessa niin erilainen kuin ne rehevät ja ronskit tytöt, joita Fred on aiemmin tuntenut.
Edmée pompottaa häneen koiranpennun tavoin ihastunutta Jefiä mielensä mukaan. Pistää tämän muun muassa varastamaan itselleen kirkosta jalokiviä, jotka tosin osoittautuvat arvottomiksi. Samalla Edmée on julma tälle ilmeisen heikkolahjaiselle nuorelle miehelle. Hän ilmoittaa Jefille, että tämän isä on todennäköisesti sairastanut kuppaa. Se on ollut osasyy hänen äkilliseen kuolemaansa ja selittää perheen lasten ulkomuodon: kenelläkään ei ole suoraa nenää tai symmetrisiä kasvoja, Jefillä on Edméen mielestä vesipää, ja kaikilla lapsilla on näppyjä tai ihottumaa.
Vincent van Gogh maalasi kuuluisan teoksensa Perunansyöjät vain kuudenkymmenen kilometrin päässä tämän teoksen tapahtumapaikoista. Maalaus voisi hyvin esittää romaanin Van Elstin perhettä ruokailupuuhissaan.
 |
| Vincent van Gogh: Perunansyöjät (lähde Wikimedia Commons) |
Aika varhain Edmée istuttaa Jefin päähän kohtalokkaan ajatuksen veriteosta. Nähtyään Fredin leipurintyttären seurassa luistinkentällä Edmee sanoo Jefille:
- Minä, sanoi Edmée venytellen, en koskaan voisi rakastaa kuin sellaista miestä, joka kykenee epätavallisiin asioihin, miestä joka ei pelkää mitään! En sellaista miestä joka pelkää leipurintyttären kaltaista tyttöä! Paksua, pehmeää tyttöä! Haluaisin miehen, joka pystyy tappamaan, oikeasti tappamaan, joka vaarantaisi henkensä...Kuolema kiehtoo Edméetä ja sillä on häneen selvästi lempeä nostattava vaikutus. Hän haluaa mukaan, kun Jef pyydystää ja tappaa oravan. Kun Fred myöhemmin teoksessa syyllistyy naapurin pikkupojan tahattomaan tappoon, Edméen kiinnostus serkkuun ei suinkaan vähene.
Tapon ja ruumiin piilottamisen todistaminen saa Edméen tekeytymään sairaaksi. Hän viettää kuukausia omassa huoneessaan ja odottaa perheen palvelevan häntä. Teeskenteleminen kuitenkin harmittaa häntä, joten kun hänen enonsa vie hänet lääkäriin, joka toteaa alkavan keuhkotaudin, Edmée virkistyy kovasti. Kuolemantauti kiihottaa häntä. Tekisi mieli kutsua Edméetä tunne-elämältään perverssiksi, mutta tämän leiman kanssa pitää olla varovainen: ihmisluonto on kirjavampi kuin tahdomme myöntää.
Lääkärissäkäyntimatkat Hasseltiin ovat Edméelle tervetulleita. Siellä hän tuntee olevansa omassa ympäristössään. Kaikki huokuu lämpöä: valaistut kaupanikkunat, hyvinpukeutuneet ihmiset jouluostoksilla, valaistut raitiovaunut kuin lyhdyt.
Eräänä päivänä, toisena vuotena maatilalla varhain keväällä, Fred lopulta kosii Edméetä ja tämä suostuu. Ehtona on, että yhteiselämää jatketaan suurkaupungissa.
Romaanin loppuluvussa hypähdetään ajassa yli puoli vuotta eteenpäin lokakuun lopulle. Anversin kaupungissa on tapahtunut murha, jota poliisit ja lääkäri tutkivat. Tutkimuksen aikana käy ilmi, että kaikki Irrigations-maatilan asukkaat asuvat nyt kaupungissa. Fred ja Edmée omassa asunnossaan, muut liikerakennuksessaan, jossa valmistavat karamellejä joulumyyntiin. Jef on syyllistynyt murhaan. Ei taida tulla joulua tänäkään vuonna.
Kun poliisit kysyvät Jefiltä syytä tekoonsa, tämä vastaa:
- Mitä te itse olisitte tehneet?Tämä on se ajatus, johon Simenon lukijansa johdattaa aina uudelleen: onko ihmisen toiminta vääjäämätöntä niin, että tietyt lähtökohdat aina johtavat määrättyyn lopputulokseen? Voiko ihminen toimia toisin? Mikä on oma vastuumme?
Mitä te itse olisitte tehneet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!