Denis Johnsonin (1949–2017) tuhti romaani Tree of Smoke väistää määrittelyjä. Onko se sotakirja? Vai ehkä sittenkin vakoiluromaani? Onko se yhteiskunnallinen teos vai psykologinen romaani? Realistinen kertomus vai myyttinen maailmanselitys? Uskonnollinen romaani? Voisiko se olla rakkausromaani? Jokainen yritys kirjan tarinan pelkistämiseksi tuntuu väärältä.
Johdatteluksi kirjan maailmaan ja sen tapaan yhdistää yleistä ja yksityistä kerron sen ensimmäisten sivujen alkutilanteen. Ollaan vuodessa 1963 Filippiineillä. Vietnamin sotaan matkalla olevat sotilaat ovat juuri kuulleet, että presidentti Kennedy on murhattu. Merialokas William Houston lähtee yksin kävelemään sotilasleiriä ympäröivään viidakkoon. Hän näkee puussa pienen apinan. Mitään ajattelematta hän tähtää sitä kiväärillään ja painaa liipaisinta. Apina putoaa. Houston katuu tekoaan saman tien. Hän nostaa apinan syliinsä ja tajuaa, että sen silmät ovat täynnä kyyneleitä.
As he held the animal in his hands, its heart stopped beating. He gave it a shake, but he knew it was useless. He felt as if everything was all his fault, and with no one around to know about it, he let himself cry like a child. He was eighteen years old.
Suurin osa kirjasta sijoittuu ajallisesti vuosiin 1963–1970. Lopussa on vielä vuoteen 1983 sijoittuva jälkinäytös, jossa kerrotaan muutaman keskeisen henkilön vaiheet sodan päätyttyä. Kirjan tärkeimpänä näyttämönä on Kaakkois-Aasia – Filippiinit, Vietnam ja Malesia – Vietnamin sodan aikana. Muutamien henkilöiden kotitausta ja sotaanlähtö Yhdysvalloissa kuvataan perusteellisesti.
Henkilökaarti on runsas: amerikkalaisia ja vietnamilaisia sotilaita, CIA:n agentteja ja muita vakoilutehtävissä toimivia, avustusjärjestöjen työntekijöitä, vietnamilaisia siviilejä, ilotyttöjä, pappeja ja muita hengenmiehiä... Jotkut henkilöistä ovat huomion kohteena vain lyhyen aikaa, muutamiin palataan useaan otteeseen. Varsinaisia päähenkilöitä ei ole, tai oikeastaan heitä on poikkeuksellisen monta, ainakin tusina. Lukija voi valita heistä päähenkilöiksi ne, jotka tuntuvat hänelle itselleen läheisimmiltä.
Minulle tärkeimmäksi tuli William "Skip" Sands, CIA:n agentti, jonka lojaalius kohdistuu yksittäisiin ihmisiin ja joka päätyy toimimaan työnantajiaan vastaan. Romaanin sota näyttäytyy muutenkin yksittäisten toimijoiden sekavana ja sattumanvaraisena toimintana. Sen pahimmat julmuudetkin ovat tavoitteettomia, pikaistuksissa tehtyjä.
Romaanin kerronnan rauhallisuus ja psykologinen tarkkuus ovat lukijan turvana koko ajan kaoottistenkin tilanteiden kuvauksissa.
Skip Sandsin rakkaus Kathyyn, lähetyskentällä kuolleen adventistipastorin leskeen, voisi oikeuttaa romaanin määrittelemisen rakkauskertomukseksi. Kathy toimii järjestössä, joka hoitaa vietnamilaisten orpojen adoptiota Yhdysvaltoihin. Hän tapaa rooliaan ja nimeään vaihtavaa Skipiä vain satunnaisesti. Kathyn on vaikea täysin luottaa Skipiin, joka selvästi saa tyydytystä valehtelusta.
Romaanin loppuluvussa aseiden salakuljetukseen syyllistynyt Skip odottaa hirttotuomionsa täytäntöönpanoa malesialaisessa vankilassa. Hänen viimeinen kirjeensä tavoittaa Kathyn Yhdysvalloista. Kathy osallistuu siellä juhlaan, jossa esiintyy muutamia hänen Vietnamista pelastamiaan orpotyttöjä nyt jo teini-ikäisinä. Kathy katsoo tyttöjä vahvoissa meikeissään ja piikkikoroissaan. He näyttävät hänestä ilotytöiltä. Romaani päättyy Kathyn ajatuksiin, joissa hän yrittää muuttaa toiveensa vakaumukseksi. All will be saved – kaikki pelastuvat – toistuu romaanin viimeisinä sanoina kolmeen kertaan.
Skip Sandsin setä, eversti Francis Xavier Sands, toi mieleeni toisen kuvitteellisen everstin, Joseph Conradin Kurtzin. Eversti Sands käy Vietnamissa omaa yksityistä sotaansa kommunismia vastaan. Hän tuntuu ehtivän joka paikkaan – aina vahvasti juovuksissa – juuri, kun tilanne on kuumimmillaan. Omaa sodankäynnin filosofiaansa Sands kuvaa näin:
"War is ninety percent myth anyway, isn't it? In order to prosecute our own wars we raise them to the level of human sacrifice, don't we, and we constantly invoke our God. It's got to be about something bigger than dying, or we'd all turn deserter. I think we need to be much more conscious of that. I think we need to be invoking the other fellow's gods too. And his devils, his aswang. He's more scared of his gods and his devils and his aswang than he'll ever be of us."
Eversti Sands johtaa psykologista vakoiluoperaatiota, jolle hän on antanut raamatullisen nimen Tree of smoke – savu- tai tulipatsas. Operaation tarkoituksena on kylvää vihollisille virheellistä informaatiota, jolla vastustajan harkintakykyä horjutetaan. Useimmiten operaatio on eversti Sandsille kuitenkin vain tekosyy olla piittaamatta komentoketjusta.
Everstin operaatioissa käytetään kaksoisagentteja. Loppujen lopuksi kukaan ei enää voi luottaa kehenkään. Eversti Sandsin taipumus ajatella todellisuutta myyttien kautta saa hänet uskomaan, että hänet on lopulta pettänyt hänelle läheisin ihminen, veljenpoika Skip Sands.
Everstin seurassa liikkuvaa Jimmy Stormia kuvataan romaanissa kuninkaan hovinarriksi. Narrin tehtäväksi jää romaanin lopussa selvittää, onko eversti kuollut, niin kuin väitetään, vai onko hän vetäytynyt lepoon uuden roolin suojissa. Syvällä viidakossa Jimmy Storm päätyy osaksi taikauskoista rituaalia. Entisestä narrista kuoriutuu ihmisuhri ja pelastaja. Hänen aiemmin lausumansa sanat tulevat todeksi: "We're on the cutting edge of reality itself. Right where it turns into a dream."
Tavallisen rivisotilaan näkökulmaa avataan romaanissa ennen kaikkea Houstonin veljesten, Williamin ja Jamesin, kautta. Heidän sotakokemuksensa tekevät sopeutumisen rauhanajan elämään kotona Yhdysvalloissa lähes mahdottomaksi.
Kuten alussa mainitsin, tälle romaanille on vaikea tehdä oikeutta lyhyessä tai edes pitkässä blogitekstissä. Se yrittää kattaa kaiken inhimillisen toiminnan sodan luomissa poikkeusoloissa – ja onnistuu siinä hyvin. Romaani palkittiin National Book Awardin fiktiosarjassa vuonna 2007 ja seuraavana vuonna se oli Pulitzer-palkinnon finalistina.
Denis Johnson, Tree of Smoke. Picador 2007. 617 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!