Tämä kirja on tullut vastaani useita kertoja ja herättänyt selvästi mielenkiintoni, sillä huomasin epähuomiossa ostaneeni sen kahteen kertaan. Eipä haittaa: pakkasin pokkariversion matkaan syyslomalle ja annoin sen sitten matkan jälkeen tyttärelleni, jolta kirja oli harmillisesti jäänyt kesken äänikirjana laina-ajan umpeutuessa. Kirja osoittautui täydelliseksi lomalukemiseksi: se nappasi tiukasti mukaansa heti alusta pitäen, kellutti omassa fantasian ja toden murtovesialtaassaan ja piti jännitteensä loppuun saakka.
Laura Lumikko on maailmankuulu lastenkirjailija, joka on kauan sitten koonnut Jäniksenselän pikkukaupungin lapsista kirjallisuusseuran, jonka jäsenistä hän on kasvattanut enemmän tai vähemmän menestyneitä ammattikirjailijoita. Seuraan on pitkän tauon jälkeen hyväksytty uusi, kymmenes jäsen, tai oikeastaan uusi kymmenes jäsen - pilkun paikalla on tässä täsmällisen kielen romaanissa väliä.
Uusi jäsen on Ella Amanda Milana, äidinkielenopettaja ja kirjallisuudentutkija, jolla on vialliset munasarjat. Miksi ne munasarjat ovat niin tärkeät? Eivätpä kai muuten kuin siten, että Ellan luovuuden on suuntauduttava kirjallisuuden henkilöihin, eläviä ihmisjälkeläisiä hän ei pysty luomaan. Asiantilalla on Ellalle suuri merkitys ja se tulee kauniin vertauskuvallisesti hänen uniinsa.
Uuden jäsenen kunniaksi järjestetyissä juhlissa Laura Lumikko katoaa jäljettömiin. Eikä se ole ainoa merkillinen tapahtuma Jäniksenselällä: Ellan isä kuolee oudoissa olosuhteissa, metsästä löytyy hylätty auto mahdottomasta paikasta ja kirjaston kirjat muuttavat kummallisella tavalla sisältöään.
Ella Amanda alkaa selvittää seuran menneisyyteen liittyviä mysteereitä haastattelemalla muita jäseniä. Tässä hänellä on apuna Laura Lumikon kehittämä Peli, jossa kuka tahansa seuran jäsen voi haastaa toisen jäsenen vastaamaan mihin tahansa kysymykseen. Totuudellinen vastaus varmistetaan sodium pentothalilla, totuusseerumilla. Peli on kehitetty kirjallisia pyrkimyksiä varten: kirjailijan tulee päästä syvälle henkilöhahmojensa mielen syvyyksiin ja peli antaa tähän mahdollisuuden. Ella Amanda käyttää Peliä paitsi salapoliisintutkimuksiinsa myös kirjallisuudentutkimuksen keinona.
Teoksen juoni on yllätyksellinen ja suurin yllätys on varattu tyylikkäästi aivan loppuun. Loppuratkaisu korostaa luovan mielikuvituksen ylivertaisuutta: luova mieli ei kopioi edes silloin kun tekijä itse niin kuvittelee.
Harvoin törmää kirjaan, joka luo näin omaehtoisen ja samalla uskottavan maailman. Jotain samanlaista olen kokenut Bulgakovia ja Borgesia lukiessani. Mieleeni tuli myös vanha suosikkini John Gardner ja hänen romaaninsa Grendel ja ennen kaikkea Freddy's Book. Jääskeläisen näkökulma maailmaan on kuitenkin aivan omanlaisensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!