Magnus Mills, Explorers of the New
Century. Bloomsbury 2006. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2005.
Junamatkalle tarvitsin jotain
viihdyttävää. Tälläkin kertaa kallistuin hauskaan
mieluummin kuin jännittävään. Täydellisen koomisen romaanin
etsintäni siis jatkuu. Ainakin kirjan kannen mainosteksti lupasi ”valtavan hauskaa”.
Olihan tässä sitten sitä jännitystäkin.
Kirja kertoo kahden arktisen retkikunnan yhtäaikaisesta matkasta –
oikeastaan kilpailusta – kohti ”sivistyksen äärimmäistä
pistettä”, toistaiseksi vielä kartoittamatonta aluetta.
Väistämättä mieleen tulee Scottin ja Amundsenin todellinen
kilpailu etelänavan valloittamisesta 1900-luvun alkupuolella.
Yhtäläisyyttä lisää se, että kirjassa Johnsin johtaman
retkikunnan jäsenillä on englantilaiset nimet ja Tostigin tiimillä
skandinaaviset, kuin suoraan Ikean kuvastosta: Guthrum, Snaebjorn,
Thorsson...
Retkikuntien etenemistä seurataan
vuoron perään, ja koska retkikunnat eivät tiedä toistensa tarkkaa
sijaintia, myös lukija jännittää, kumpi joukkue pääsee
ensimmäisenä määränpäähän. Retkikunnilla on luonnollisesti
monenlaisia vaikeuksia, maasto osoittautuu ennakoitua vaikeammaksi, ruoka käy vähiin, miehet valittavat,
tekevät virheitä.
Vähitellen lukijalle alkaa myös
selvitä, että matkalla on käytännöllisempi tarkoitus kuin
kartoittamattoman alueen tutkiminen. Tarkoitus on viedä äärimmäiseen
pisteeseen jotain, mitä ei sivistyneeseen maailmaan haluta. Kirja on
allegoria siitä, miten käy, kun ihminen alkaa vetää rajoja
siihen, ketkä kuuluvat ihmiskuntaan ja ketkä eivät. Ollaan siis
kirjaimellisesti matkalla sivistyksen äärimmäiseen pisteeseen.
Tämä edellä oleva ei ole kovin
valaisevaa. Romaanin idea on kuitenkin niin erikoinen, että en voi
paljastaa enempää pilaamatta yllätystä lukijalta. Kunnioitettavan
kärsivällisesti kirjailija rakentaa tarinansa. Ensimmäiset sata
sivua tuudittavat lukijan uskomaan, että kyseessä on suhteellisen
tavanomainen seikkailukertomus. Sitten kaikki käännetään
ylösalaisin.
Sitä mainoslauseen ”valtavan
hauskaa” en kirjasta löytänyt. Romaani ei naurata eikä edes
sanottavasti hymyilytä. No, muutamat keskustelut retkikunnan muulien
kanssa ovat huvittavia. Minulle tämä kuitenkin oli pohjimmiltaan
vakava kirja.
Junamatkani sujui kuin huomaamatta. Kirja
piti lujasti otteessaan Oulusta Tikkurilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!