Brigitte Giraud: Vivre vite

Autofiktio ei ranskalaisella kielialueella ole ainoastaan viime vuosien kirjallinen muoti-ilmiö. Ranskan kirjallisuudessa kulkee vahva tunnustuksellisen kirjallisuuden säie Michel de Montaignen esseistä Rousseaun, Musset'n, Chateaubriandin ja Giden kautta nykypäiviin. Mikäpä olisi luonnollisempaa kuin oman elämänsä käyttäminen esimerkkinä jostain yleisemmästä ja suuremmasta? Uutta on ehkä vain se, että naiset ovat ottaneet tämän lajin omakseen – Annie Ernaux Nobelin kirjallisuuspalkinnon arvoisesti. Nopeasti tulee mieleen myös joukko muita autofiktiota kirjoittaneita naisia: Nina Bouraoui, Nathalie Azoulai, Leïla Slimani...

Tähän tunnustuskirjallisuuden ketjuun liittyy lenkkinä myös Brigitte Giraud'n hyvin henkilökohtainen romaani Vivre vite (Elä nopeasti), joka voitti Goncourt-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2022.

Tiistaina kesäkuun 22. päivänä vuonna 1999 klo 16.25 Brigitte Giraud'n elämänkumppani Claude joutui kotikaupungissaan Lyonissa moottoripyöräonnettomuuteen, jossa saamiinsa vammoihin hän menehtyi sairaalassa viisi tuntia myöhemmin. Romaanin kahdessakymmenessäkolmessa luvussa Brigitte Giraud käy läpi asioita, jotka olisivat voineet estää Clauden kuoleman. Useimpien lukujen otsikko alkaa sanalla Si – jos. Kahden luvun otsikko alkaa sanalla miksi.

Jos Brigitte ei olisi halunnut ostaa uutta asuntoa. Jos he eivät olisi pyytäneet asunnon avaimia etukäteen. Jos Brigitten veli ei olisi tuonut moottoripyöräänsä säilytykseen uuden asunnon autotalliin lomamatkansa ajaksi. Jos Claude ei olisi lainannut veljen moottoripyörää. Jos kohtalokas tiistai olisi ollut sateinen...

Tätä pakkomielteistä arpeutuvan haavan raaputtamista on helppo ymmärtää. Sattumaa on vaikea hyväksyä. On lähes pakko etsiä jonkinlaista salattua syytä tai merkitystä. 

Glisser sur une peau de banane n'a pas le même sens que mourir sous les bombes ou les assauts d'une dictature. C'est la raison pour laquelle je cherche des partenaires. Et aussi des motifs cachés, plus ou moins tordus et fantasmés, psychanalytiques, mais pas moins sociologiques ou politiques. Il n'y a pas de raison. (Banaaninkuoreen liukastuminen ei merkitse samaa kuin pommien tai diktatuurin hyökkäysten alle kuoleminen. Siksi etsin osallisia. Ja myös piilotettuja motiiveja, enemmän tai vähemmän kieroutuneita ja kuviteltuja, psykoanalyyttisiä mutta samalla myös sosiologisia ja poliittisia. Ei ole olemassa syytä.)

Uuden asunnon hankkimisesta kertoessaan Brigitte paljastaa aina olleensa intohimoinen heittäytyjä. Kun mieleinen uusi talo oli löytynyt, se oli pakko saada ylivoimaisista vastoinkäymisistä huolimatta ja vaikka Claude kehotti unohtamaan koko jutun. Brigitte ei pystynyt unohtamaan, hän vietti unettomia öitä miettien, miten talokaupan järjestäisi. Hänestä kehkeytyi omaisuuskauppojen asiantuntija. Samalla intohimolla Brigitte suhtautuu nyt jossitteluun.

Pakkomielteissä on niiden kipeydestä huolimatta aina jotain koomista. Brigitte muun muassa arvelee, että jos Stephen King olisi pari päivää aikaisemmin kuollut liikenneonnettomuudessa sen sijaan, että ainoastaan vammautui, Claude olisi ollut varovaisempi liikenteessä. Samalla tavalla koomiselta ja samalla epätoivoiselta vaikuttaa jossittelu siitä, olisiko onnettomuus voitu välttää, jos musiikkikirjaston hoitajana toiminut Claude olisi kuunnellut viimeisenä kappaleena ennen töistä lähtemistä Coldplayn kappaleen Don't panic eikä pidempää Death in Vegasin kappaletta Dirge. Hyvätkin asiat muuttuvat huonoiksi: rautateiden olisi pitänyt estää lippujen vaihtaminen toiselle päivälle. Niin Brigitte olisi ollut kotona onnettomuuspäivänä eikä tapaamassa kustantajaansa Pariisissa.

Tämänkaltaisessa jossittelussa on väistämättä kyse myös itsesyytöksistä. Miksi Brigitte ei soittanut Claudelle edellisenä iltana Pariisista ja kertonut, ettei Clauden tarvitse hakea heidän poikaansa koulusta töiden jälkeen, koska Théo oli menossa suoraan koulusta ystävänsä syntymäpäiville? Vastaus tähän kysymykseen tekee kipeää. Brigitte yöpyi Pariisissa itsenäistä elämää viettävän naisystävänsä asunnossa eikä halunnut paljastaa tälle, miten kiinni hän oli miehessään ja pojassaan.

Tutkiessaan kaikkea onnettomuuteen liittyvää Brigitte saa selville, että Clauden lainaama moottoripyörä, Honda 900 CBR Fireblade, oli valmistusmaassaan Japanissa kielletty liikennekäytössä ja sallittu ainoastaan suljetuilla radoilla. Miksi tämän pommin tuominen Euroopan kaduille sallittiin?

Romaani ei loppujen lopuksi kuitenkaan ole ahdistava. Siinä on paljon helliä muistoja Claudesta, heidän tutustumisestaan ja yhteisestä elämästään 1980- ja 1990-luvuilla. Myös Clauden ja Théo-pojan suhteesta Giraud kirjoittaa kauniisti.

Lopulta aika arpeuttaa haavat. Uusi rakkauskin tulee aikanaan mahdolliseksi.

Niinpä niin. Mutta olisiko Claude ollut varovaisempi, jos ei onnettomuutta edeltävänä iltana olisi lukenut Lou Reedistä kertovaa kirjaa, jossa oli lause "Vivre vite, mourir jeune" – Elä nopeasti, kuole nuorena?

Vivre vite -romaanista on blogissaan kirjoittanut myös Kirjaluotsi.

Brigitte Giraud, Vivre vite. Flammarion 2022. 206 s.