Variksen velho -romaanin etuliepeessä kerrotaan hieman elämäkerrallista taustaa tälle kirjalle. Vuonna 2004 kirjailija Ngũgĩ wa Thiong'o (s. 1938) pääsi pitkän maanpakolaisuuden jälkeen palamaan synnyinmaahansa Keniaan. "Siellä hänen asuntoonsa murtauduttiin, hänen tietokoneensa varastettiin ja Ngũgĩ sekä hänen vaimonsa pahoinpideltiin. Ngũgĩ palasi Yhdysvaltoihin ja kirjoitti Variksen velhon, ensimmäisen romaaninsa liki kahteenkymmeneen vuoteen."
Kirjailijan kirpeät kokemukset ovat epäilemättä jättäneet jälkensä kirjaan. Se jakautuu kuuteen osaan, joista jokaisen otsikko päättyy sanaan pirut: Vallan pirut, Jonotuspirut, Naispirut ... Piruuntuminen näkyy myös romaanin tyylissä ja sisällössä. Kyseessä on poliittinen satiiri afrikkalaisesta valtiosta nimeltä Aburĩrian Vapaa Tasavalta. Romaanin kertoja toteaa, että samankaltaisia valtioita on useita eri puolilla Afrikkaa.
Romaaniin on sijoitettu myös kaunis rakkaustarina. Yksilöiden onnea eivät yhteiskunnan ongelmat täysin pysty estämään. Sosiaalivallankumouksellinen Nyawĩra ja Intiassa yliopisto-opinnot suorittanut Kamĩtĩ rakastuvat toisiinsa. Yhdessä he poliisia säikytelläkseen tekeytyvät "Variksen velhoksi" – parantajanoidaksi, joka välillä esiintyy miehen, välillä naisen hahmossa. Yllättäen velhosta tulee suosittu, ja heidän vastaanotolleen on jatkuva jono. Myös maan johtajat kiinnostuvat velhon palveluksista. Nyawĩra on realisti, joka haluaa auttaa kärsivien ruumista; Kamĩtĩ taas on idealisti, joka pyrkii parantamaan kärsivän sielun.
Nyawĩran ja Kamĩtĩn tarina saa romaanissa paljon tilaa, mutta psykologista henkilökuvaa heistäkään ei luoda. Kaikki romaanin henkilöt jäävät loppujen lopuksi pahvikuvahahmoiksi siitä huolimatta, että heidän elämänvaiheistaan kerrotaan paljon yksityiskohtaisemmin kuin pelkästään satiirinen tarkoitus edellyttäisi. Kirjailija tuntuu yksinkertaisesti viehättyneen henkilöihinsä liittyvistä tarinoista. Romaanin kertoja toteaakin, että "ruuan lailla tarinatkin menettävät makunsa, jos ne pyöräytetään hätiköiden".
Afrikan sananlaskuaarteistosta romaani ammentaa tiuhaan. Romaani hyödyntää myös fantasiaa ja sadunomaisia aineksia. Surevan kyynelet kaivavat tunnelin, jonka päähän syntyy järvi, jonka yllä aika pysähtyy. Linnut jähmettyvät lentoon sen yläpuolella. Lopulta nauru laukaisee lumouksen ja paikalleen kivettyneet alkavat taas elää.
Romaanin nimeämätön kaikkitietävä kertoja pääsee sisälle henkilöiden ajatuksiin. Paikoin hän piiloutuu juhlallisen me-muodon taakse. Usein hän luovuttaa puheenvuoron toiselle kertojalle, Arigaigai Gatherelle, joka on poliisi ja jonka tarinoissa Variksen velho tekee hämmästyttäviä yliluonnollisia ihmetekoja. Näyttää siltä, että romaanin lopussa Arigaigai jää pitämään yllä Variksen velhon legendaa.
Romaani käyttää fantasiaa myös keinona satiirin kärjistämiseen (kuten Orwell Eläinten vallankumouksessa). Aburĩrian Valtias haluaa rakentaa tornin, joka yltää Jumalan luo taivaaseen asti – eräänlaisen nykyaikaisen Baabelin tornin. Rahat tornin rakentamiseen yritetään saada Globaalipankilta, joka kuitenkin suhtautuu ajatukseen nihkeästi.
Valtiaan ministerit liehittelevät hallitsijaa ja taistelevat samalla vallasta keskenään. Ulkoministeri Machokali on leikkauttanut silmänsä suuremmiksi toimiakseen Valtiaan silminä maailmalla. Kähminnän tiimellyksessä Machokali lopulta katoaa, mikä ei Aburĩrian kaltaisessa maassa ole lainkaan harvinaista. Sille on jopa termi: OEK – omaehtoinen katoaminen. Punajoen krokotiileilla on katoamisissa oma tehtävänsä.
Vakoilusta vastaava kansliaministeri Silver Sikiokuu on puolestaan leikkauttanut korvansa suuremmiksi. Tiedotusministeri Big Ben Mambo on teettänyt saman kielelleen. Romaanin aikana valtaan nouseva John Kaniũrũ harkitsee nenänsä suurentamista.
Millaiset asiat Aburĩriassa sitten päätyvät romaanin satiirin kohteiksi? Taikausko tietenkin. Itsevaltius ja autoritäärisyys. Valtias kärsii erikoisesta sairaudesta, joka saa hänet paisumaan paisumistaan. Lopulta hän nousee ilmaan kuin kaasupallo. Ehdottoman itsevaltiaan on vaikea ymmärtää, että käydessään Yhdysvalloissa hän ei ilman muuta pääsekään kaikkien silmäätekevien puheille. Lopulta hän onnistuu vimmatulla lobbauksella saamaan kutsun presidentin rukousaamiaiselle – joutuakseen pettymään, kun ymmärtää, että hän on tapahtumassa vain yksi tuhansien joukossa. Kaikki ovat sinne päästäkseen maksaneet tuhansia dollareita.
Byrokratia saa osansa pilkasta. Työttömien jonot ovat Aburĩriassa niin pitkiä, että ne toisinaan muuttuvat kehiksi, kun jonon ensimmäinen liittyy viimeiseksi uuteen jonoon tietämättä, että se itse asiassa on hänen omansa. Korruptio on luonnollisesti yleistä: setelisäkkejä kaivetaan maahan ja taas ylös. Variksen velhon setelisäkeillä lannoittamat pensaat alkavat tuottaa lehdiksi dollarin seteleitä.
Miehen oikeus pahoinpidellä vaimoaan joutuu kyseenalaistetuksi, kun Nyawĩran organisoima naispartio maksaa potut pottuina vaimonsa pahoinpitelijälle. Rakennusfirman johtajan Tajirikan ja hänen vaimonsa Vinjinian suhteen kiemuroita romaani perkaa muiltakin osin perusteellisesti.
Yleinen vallanpitäjien ongelma on "valkovaiva" – tauti jossa afrikkalainen haluaisi niin kovasti olla valkoihoinen, että menettää puhekykynsä. Ainoa sana, jonka hän pystyy sanomaan on jos... (olisin valkoinen). Variksen velho kehittyy taitavaksi valkovaivan hoitajaksi, vaikka edes Kamĩtĩ-velho ei täysin välty valkovaivaan liittyvältä sanakadolta. Taudissa on taustalla ristiriita afrikkalaisen ylpeyden ja Eurooppaan kohdistuvan kateuden välillä. Taloudellinen riippuvuus länsimaista koetaan nöyryyttäväksi. Samalla länsimaista elämäntapaa jäljitellään. Valkovaivaa ei yhtään helpota siirtomaakaudella afrikkalaisiin istutettu itseinho. Ihon valkaiseminen on Afrikassa yksi kosmetiikkateollisuuden kivijalka.
Osa romaanin satiirista kohdistuu länsimaihin. Afrikkalaisten vallanpitäjien ailahtelevaisuudessa on osittain kyse siitä, etteivät he koskaan voi olla varmoja länsimaisten kumppaniensa vaihtuvista odotuksista. Välillä länsimaat tukevat autoritäärisiä johtajia suojatakseen omia taloudellisia intressejään. Välillä länsimaat taas edellyttävät aitoa demokratiakehitystä edellytyksenä taloudellisen avun maksamiselle. Afrikkalaisten itsetuntoa ei sanottavasti paranna myöskään se, että he joutuvat anelemaan kehitysapuna varoja, jotka he katsovat moninkertaisesti luovuttaneensa länsimaille raaka-aineina ja halpana työvoimana. Länsimaiset yhtiöt puolestaan kuluttavat Afrikan luonnonvaroja ja tuovat Afrikan markkinoille halpaa tuontitavaraa, joka vie toimeentulon afrikkalaisilta tuottajilta, jotka eivät pysty kilpailemaan hinnoissa suuryritysten kanssa.
Romaanin lopulla Valtias lopulta räjähtää itseensä kerryttämänsä saastan paineessa. Räjähdyksessä syntyvällä uudella laihalla Valtiaalla on kaksihaarainen kieli. Ensi töikseen Valtias panee toimeen pikku D:n – monipuoluedemokratian. Valtias tosin tulee automaattisesti vapaissa vaaleissa voittavan puoleen johtajaksi. Valtias valitsee uuden hallituksensa ministereiksi romaanin pahimmat konnat. Valtias on nimittäin huomannut, että konnat ovat tilannearvioissaan realistisempia kuin moraaliset idealistit. Globaalipankki palkitsee Aburĩrian kehityksen vapauttamalla sen jäädytetyt avustusvarat.
Vallankaappaukset kuuluvat kuitenkin edelleen Aburĩrian todellisuuteen. Punajoen krokotiilit saavat vielä kerran mahansa täyteen.
Seppo Loposen suomennos on erinomainen, kuten häneltä on totuttu odottamaankin.
Ngũgĩ wa Thiong'o, Variksen velho. WSOY 2007. Tekijän kikujusta englanniksi kääntämästä laitoksesta Wizard of the Crow (2006) suomentanut Seppo Loponen. Päällys: Kristina Segercrantz. 765 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!