Varoituksen sana: jos vaadit, että lukemiesi kirjojen on pitäydyttävä todennäköiseen ja tunnistettavaan todellisuuteen, tämä kirja ei ole sinua varten.Jos sen sijaan edes toisinaan rämmit mielelläsi satujen, myyttien ja tarinoiden huuruisessa ja hedelmällisessä viidakossa, josta kerrontataide on kautta aikojen hakenut elinvoimaa, tulet viihtymään Angela Carterin romaanin parissa.
Sinä kesänä kun Melanie täytti viisitoista, hän huomasi olevansa lihaa ja verta.Vanhempien ulkomaanmatka antaa romaanin päähenkilölle joutilasta aikaa tutkia oman kehonsa salaisuuksia. Eräänä yönä Melanie sovittaa salaa ylleen äitinsä hääpukua ja tulee turmelleeksi sen. Seuraavana päivänä tulee uutinen, että vanhemmat ovat kuolleet lento-onnettomuudessa. Melanie ja hänen nuoremmat sisaruksensa, Jonathon ja Victoria, joutuvat muuttamaan Lontooseen Philip-enon luo.
Melanie tuntee, että hänen syntinsä on johtanut karkotukseen lapsuuskodin paratiisista Philip-enon talouteen, joka muistuttaa helvettiä. Philip Flower on nerokas lelujen valmistaja mutta ihmisenä hirviö: itara, sadistinen, iloton. Syytä Philip-enon luonteeseen ei selitetä, hänen näkökulmaansa ei kirjassa avata. Sadun maailmassa paha on paha pahuuttaan, muuta meidän ei tarvitse tietääkään. Tarinoilla on salaisuutensa kuten ihmisilläkin.
Philip-enon puoliso, Margaret-täti, on lopettanut puhumisen hääpäivänään ja viestii ainoastaan kirjoitettujen lappujen avulla. Taloudessa asuvat myös Margaretin veljet, Francie ja Finn. Francie tienaa elantonsa soittamalla viulua juhlissa. Finn, josta tulee Melanien eroottisten kuvitelmien kohde ja vähitellen myös kokemusten osapuoli, työskentelee - vastahakoisesti tosin - Philip-enon työpajassa ja lelukaupassa.
Teoksen sadunomainen maailma ja groteskit henkilöhahmot johtivat väkisin ajatukseni 1800-luvulle ja Dickensin Lontooseen. Aivot nyrjähtivät joka kerta, kun kerrottiin jostain nykyajan keksinnöstä, muovista tai Nescafésta, ja ymmärsin tapahtumien sijoittuvan suunnilleen teoksen kirjoittamisajankohtaan eli 1960-luvulle. Olipa kerran olisi tämän romaanin osuvin tapahtuma-aika. Viittaukset useisiin satuihin vahvistavat tätä mielikuvaa.
Jännitteitä täynnä olevan talouden keskeinen jakolinja kulkee tunteiden ja tunteettomuuden välillä. Melanie ja pikkusisko Victoria asettuvat tunteiden puolelle Margaretin ja tämän veljien kanssa. Heidän maailmaansa kuuluvat värit, ilo ja musiikki. Tunteettomuuden puolelle Philip-eno onnistuu värväämään vain lähes autistisesti pienoismalleja värkkäävän Jonathonin.
Philip-eno järjestää talonsa asukkaille antiikin aiheisiin pohjautuvia nukke-esityksiä. Niistä merkittävimmäksi muodostuu näytelmä Ledasta ja joutsenesta. Melanie joutuu esittämään Ledaa, jonka Philipin valmistama mekaaninen joutsen raiskaa. Esityksen jälkeen Philip moittii Melanieta liiallisesta melodramaattisuudesta, joka pilasi esityksen runollisuuden. Philipin mielestä nuket, toisin kuin ihmiset, eivät liioittele. Lukijalle on käynyt selväksi, että mahdollisen "runollisuuden" pilaa kylläkin koomisesti hoippuva ja räpiköivä tekojoutsen.
Talossa kytevä kapina kulminoituu jouluna, jota saituri-Philip ei tietenkään vietä. Tunteet, joita Philip on yrittänyt taloudessaan tukahduttaa, pääsevät valloilleen äärimmäisillä tavoilla. Teos päättyy häpeämättömän runsaaseen melodraaman, insestin, kauhun ja väkivallan vyöryyn.
Jos tästä aikuisten sadusta haluaisi löytää opetuksen, olisi se varmaankin se, että äärimmäisetkin tunteet on hyväksyttävä tai ne muuttuvat tuhoisiksi. Tai sitten voi olla etsimättä opetuksia ja vain nauttia koukuttavasta kerronnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!