Flore Vesco: De Cape et de Mots

 

Oyez, oyez l'histoire de Serine, demoiselle à la langue affûtée, qui sauva un royaume avec trois mots.

Kuulkaa, kuulkaa tarina Serinestä, teräväkielisestä neidosta, joka pelasti valtakunnan kolmella sanalla.

Flore Vescon (s. 1981) huumorilla höystetty "yli 11-vuotiaille" kohdennettu seikkailutarina alkaa kuin keskiaikainen kronikka. Sen tapahtumat ajoittuvat johonkin tarkemmin määrittelemättömään feodaaliaikaan ja sijoittuvat suurimmaksi osaksi kuningas Léo III:n hoviin, jonne köyhtyneen aatelisperheen 17-vuotias tytär Serine (Séraphine Marie-Geneviève Alexandrina de Notre-Dame Chancies du Jousselinier Senestre lez Castiche de l'Auberivière sié l'Ostel de la Colline) saapuu isänsä kuoleman jälkeen päästäkseen yhdeksi kuningattaren seuraneideistä.

Romaanin kielellisesti iloitteleva kerronta sisältää paljon sanaleikkejä, joilla on tärkeä osa myös teoksen juonessa. Romaanin nimeenkin sisältyy sanaleikki. Nimi viittaa seikkailutarinoiden genreen, josta käytetään nimitystä de cape et d'épée, kertomuksia 'viitasta ja miekasta' (englanniksi cloak-and-dagger). Serinen sanat (mots) ovat niin teräviä, että ne ovat nimessä saaneet korvata miekan.

Romaanin historiallinen ajankuva on paikoin hyvin todenmukainen. Sen henkilöiden ajatusmaailma on sen sijaan melko nykyaikainen. Varsinkin Serine ajattelee ja käyttäytyy tavalla, joka on kaukana hillitystä seuraneidin käytöksestä. Hänen uteliaisuutensa ja empaattisuutensa johtavat hänet ystävystymään linnan palvelusväen – pyykkärien ja keittöapulaisten – sekä pyövelin ja tämän oppipojan kanssa. Palvelusväen työn määrä ja uuvuttavuus, jotka hovikuvauksissa usein sivuutetaan, kuvataan tässä romaanissa realistisesti.

Kuningas Léo III on sairas ja voimaton. Hän suree edelleen ensimmäistä puolisoaan ja menettämäänsä lasta, jota ensimmäinen kuningatar kuollessaan odotti. Tarinassa, joka käyttää paljon sadun elementtejä, menetetyiksi luullut saattavat putkahtaa esiin yllättävistä paikoista. 

Uuden kuningattaren ja tämän hovineitojen parissa Serine ei viihdy. Hän myös joutuu näiden silmätikuksi, kiusaamisen ja ilkeyden kohteeksi. Serinen elämän hovissa tekee erityisen hankalaksi se, ettei tämä kielellisesti nokkela tyttö osaa lukea. Ilkeydessä kunnostautuu varsinkin hovineito Crisante, joka omii kunnian itselleen Serinen löydettyä harakanpesästä kuningattaren kadottaman sormuksen. Linnan juhlia varten Crisante lainaa juhlavan korsettiasun Serinelle, jonka omat vaatteet ovat maalaismaisia. Crisante kuitenkin järjestää niin, että kesken juhlien korsetti pettää ja Serine joutuu nöyryytettynä peittelemään alastonta ylävartaloaan. Näennäisestä paheksumisestaan huolimatta hovimiehet ovat ilmeisen ihastuneita tytön muotoihin.

Jatkuvien etikettivirheidensä takia Serine joutuu rangaistukseksi toimimaan muun muassa kuningattaren vakoojana kolmena yönä. Flore Vescon riemukas, nopeasti juonta eteenpäin kuljettava kerronta sisältää paljon leikittelevää huumoria, joka yhdistyi mielessäni esimerkiksi Terry Pratchettin brittikomiikkaan. Hyvin ranskalaista sen sijaan oli tapa, jolla romaani kuvaa Serinen todistamaa hoviväen yöllistä sivusuhdekarusellia. Nuortenkirjojen itsesensuurin rajat vaikuttavat eri kulttuureissa sijoittuvan hieman eri paikkoihin.

Lopulta Serine lähetetään kotiin. Sitä ennen hän on jo joutunut rangaistukseksi luovuttamaan peruukintekijälle kauniin kastanjanvärisen tukkansa. Tässä vaiheessa Serine on jo huomannut kuningattaren ja tämän sihteerin juonittelut kuninkaan päänmenoksi ja päättää jäädä auttamaan kuningasta hovinarriksi naamioituneena. 

Serinen pilat hovinarrina saavat kuninkaan voimaan paremmin. Hauskuutuksen varjolla Serine opettaa kuningasta pitämään paremmin puolensa kuningatarta ja ministereitä vastaan. Kuningas alkaa myös Serinen avulla selvitellä ensimmäisen puolisonsa kuolemaan liittyviä mysteereitä. Apunaan Serinellä on palveluskunnan ohella pyövelin oppipoika Léon, jonka tunteet Serineä kohtaan vähitellen ylittävät pelkän toveruuden rajat. Léonin nimeen sisältyy hänen salatun syntyperänsä paljastava vihje – varsinkin jos se kirjoitetaan näin LÉO N. Tämän juonenkäänteen paljastaminen ei tässä haitanne. Se oli hyvin varhain arvattavissa.

Kuninkaan yllättävä kuolema vie Serinen vielä oikeuden eteen murhasta syytettynä. Loppuselvittelyssä paha saa palkkansa. Serine oppii myös lukemaan ja kirjoittamaan. Häitäkin päästään juhlimaan.

Romaanin pilailu väkivallalla ja kärsimyksellä ei ollut minun makuuni. Verta vuodatetaan, hampaita lyödään rikki, koiria potkitaan – ja siten kuvattuna, että niille kai oli tarkoitus nauraa. Pyövelin vankityrmien asukkaat pitävät kidutusta tervetulleena vaihteluna elämässään. Välillä siellä siivotaan: kahleet kiillotetaan ja rotat pestään – no hyvä on, onhan se pikkuisen huvittavaa.

Kärsimyksestä vitsien vääntäminen voisi tietysti olla omaksuttu esimerkiksi renessanssiajan kirjailijoilta, joiden teoksissa hupia irrotetaan koirien potkimisesta ja palvelijoiden piiskaamisesta. Ehkä Flore Vescon vaikutteet ovat kuitenkin enemmän peräisin animaatioelokuvista ja slapstick-komedioista. En näin vanhempana niistä saa iloa, mutta en olisi tätäkään huumorin laatua kieltämässä. 

Lapsille ja nuorille tietynlainen kumouksellisuus ja hyvien tapojen vastaisuus voi olla merkittävä houkutin kirjallisuudessa. Amerikkalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija Alison Lurie kirjoittaa esseekokoelmassaan Don't Tell the Grown-ups: Subversive Children's Literature:

Most of the great works of juvenile literature are subversive in one way or another: they express ideas and emotions not generally approved of or even recognized at the time; they make fun of honored figures and piously held beliefs; and they view social pretenses with clear-eyed directness, remarking – as in Andersen's famous tale – that the emperor has no clothes.

Flore Vescon De Cape et de Mots ei siis ollut mielestäni mikään ihan loistava teos, mutta enpä minä varmaan olekaan ihan sen kohdeyleisön ydintä. Romaani oli kyllä paikoin oikein viihdyttävä. Kerronnan railakas tahti vetää mukaansa. Ja tämähän oli vasta kirjailijan esikoisromaani. Haluaisin nähdä, mihin suuntaan hän on tästä edennyt myöhemmissä romaaneissaan, joista L'estrange Malaventure de Mirella on saanut huippuarvostetun Vendredi-palkinnonkin.

Flore Vesco, De Cape et de Mots. Librairie Génerale Française 2019. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2015. Kansi: Charlotte Gastaut. 184 s.