Charlotte Erlih: Bacha posh

Afganistanilainen nuorten poikien soutujoukkue – kahdeksan soutajaa ja perämies – haaveilee pääsystä olympialaisiin. Esteitä haaveen toteutumiselle on kuitenkin kosolti: uskonnon tiukkoja vaatimuksia on noudatettava; maa on sotatilassa, öisin on voimassa ulkonaliikkumiskielto; harjoitusmahdollisuudet ovat puutteelliset, jopa nykyaikaisen kilpasoutuveneen, jonka paino on tasan alin sallittu – 96 kiloa – saaminen on onnekkaan sattuman varassa. Alistetun maan poikien kansallisylpeys ja halu osoittaa maailmalle, mistä heidät on tehty, voittaa lopulta useimmat esteet.

Vene saadaan lahjoituksena Ranskasta, mutta sen mukana tulee yllättäen naispuolinen soutuvalmentaja. Tämä on lähes ylipääsemätön este miesten hallitsemassa kulttuurissa, jossa kunniallinen nainen pysyttelee kotona neljän seinän sisällä eikä voi käydä edes ruokakaupassa ilman miespuolista saattajaa. Tomera Maude kuitenkin ilmoittaa, että jos häntä ei hyväksytä valmentajaksi, hän palaa Ranskaan ja vie veneen mukanaan. Joukkueen on suostuttava "kiristykseen", kuten pojat tätä pöyristyttävää loukkausta kutsuvat. Maude joutuu kuitenkin käyttämään burkaa ja pysyttelemään vähintään kolmen metrin päässä pojista. Pojat myös tahallaan rikkovat valmentajan määräyksiä – kaiketi itsekunnioitustaan suojellakseen.

Joukkueen perämiehenä toimivan Farrukhin unelma on kaiken taustalla. Juuri hän on koonnut joukkueen ja käyttänyt Sorbonnessa opiskelleen isänsä suhteita hyväksi veneen saamisessa. Hän joutuu hankalaan välikäteen yrittäessään miellyttää sekä Maudea että joukkuetovereitaan. 

Farrukh on tämän kirjan päähenkilö. Parhaan kaverinsa Sohrabin kanssa hänellä on erityisen lämmin ystävyys. He kulkevat käsi kädessä pitkin Kabulin katuja. Toisinaan Farrukhista tuntuu, että suhde on jotain enemmän kuin pelkkää kaveruutta. Mahtaako Sohrabkin tuntea samoin?

Farrukh käy myös ansiotyössä Malyarin kangaskaupassa. Malyar tukee poikien unelmaa ja haluaa aikanaan laittaa poikien voittamat soutupokaalit kauppansa ikkunaan.

Viisitoistavuotiaalla Farrukhilla on neljä siskoa, joista yksi on jo naimisissa. Makuuhuoneen hän jakaa 5-vuotiaan Aminan kanssa. Isänsä kanssa Farrukh on opiskellut ranskaa jo kymmenen vuoden ajan. Nyt taito on niin hyvä, että hän lukee isälleen ääneen ranskalaisia romaaneja, joista he sitten keskustelevat. Parhaillaan on vuorossa Romain Garyn romaani Aamunkoiton lupaus. Isältään Farrukh kysyy, voisiko olla mahdollista, että Romain Gary käyttämällä kirjailijanimimerkkejä sai itselleen suuremman vapauden olla oma itsensä. Isä ei vastaa, mutta ymmärtää, että Farrukhilla on oma hyvä syynsä kysyä tätä.

Tästä Charlotte Erlih'n Bacha posh -romaanista ei voi oikein kertoa paljastamatta sen juonen keskeistä käännettä. Se tosin paljastetaan jo ainakin omistamani painoksen takakannessa, joten en varmaankaan syyllisty pahaan rikkeeseen. Jos haluat lukea tämän ranskalaisen Sésame-palkinnon vuonna 2014 voittaneen nuortenkirjan ilman ennakko-odotuksia, lopeta lukeminen tähän.

Eräänä päivänä, soutuharjoitusten lopulla Farrukhin elämä muuttuu. Hän ryntää suoraan kotiin puhumatta mitään edes Sohrabille. Kotona äiti ymmärtää heti, mistä on kyse. Farrukhista on tullut Farrukhzad – hänen elämänsä poikana on päättynyt. Hänen kuukautisensa ovat alkaneet.

Mistä on kyse? Pacha bosh tarkoittaa pojaksi puettua. Käytäntö on melko yleinen afganistanilaisissa ja pakistanilaisissa perheissä, joihin ei synny poikalasta. Yksi perheen tytöistä saa pojan roolin. Hän pukeutuu kuin poika ja hänen hiuksensa leikataan poikien malliin. Hän saa myös poikien oikeudet: voi käydä koulua, oppia lukemaan ja laskemaan, voi poistua kotoaan ilman saattajaa ja voi jopa toimia saattajana sisarilleen ja äidilleen. 

Kun seuraa Suomessakin vellovaa keskustelua siitä, onko sukupuoli biologisesti määräytynyt vai onko se sosiaalinen konstruktio, on hyvä havaita, että edes jyrkkää sukupuolten erottelua toteuttavissa yhteisöissä sukupuolten raja ei ole kiveen hakattu. 

Pojaksi puetuille ongelmat syntyvät usein murrosiässä. Imaamit eivät salli menettelyä enää kuukautisten alettua. Nuoren pojaksi puetun ei ole helppoa luopua ystävistään ja miessukupuolen mukanaan tuomista etuoikeuksista. Heiltä myös puuttuvat monet kodinhoitoon liittyvät perustaidot, jotka he tarvitsisivat, kun heidät usein hyvinkin pikaisesti naitetaan.

Farrukh – käytän hänestä edelleen tätä pojan nimeä, koska Farrukhiksi hän itsensä tuntee – joutuu sulkeutumaan kotiin ja käyttämään burkaa poistuessaan sieltä. Ystävilleen hän ei saa enää puhua. Soutujoukkueen jäsenille kerrotaan, että Farrukh on saanut opiskelustipendin ja matkustanut Ranskaan. Perheeseen on saatu tilalle uusi poika: viisivuotias Sifat on kuulemma maaseudulta Kabuliin kouluun tullut serkku. Tosiasiassa Amina muuttui Sifatiksi, hän on perheen uusi bacha posh. Farrukh joutuu tästedes ulos mennessään pyytämään pikkuisen Sifatin saattajakseen.

Kirja, joka tähän asti on kerrottu hän-muodossa, jatkuu nyt hän-muodon ja Farrukhin päiväkirjamerkintöjen vuorotteluna. Farrukh on päättänyt kuolla, jos ei saa elää poikana. Hän aloittaa nälkälakon. Elämänhalu kuitenkin voittaa.  Farrukh kirjoittaa päiväkirjaansa:

Je ne veux pas me morfondre dans mon coin en maudissant le sort. Je n'aime pas ce rôle. Je vais continuer à me battre. 

    Voilà mon identité : lutter. Mon identité, c'est de persévérer, et non pas d'être un garcon ou une fille. Je suis moi – Farrukh ou Farrukhzad, peu importe – et moi, je me bats.

    Ça ne me gêne pas de mourir. Mais seulement quand j'aurai tout tenté.

(En halua jäädä nurkkaani mököttämään kiroten kohtaloani. En pidä siitä roolista. Jatkan taisteluani. Tämä on minun identiteettini: taistella. Minun identiteettini on sinnikkyys, eikä olla poika tai tyttö. Olen minä – Farrukh tai Farrukhzad, sillä ei ole väliä – ja minä taistelen. Minua ei haittaa kuolla. Mutta vasta kun olen yrittänyt kaikkeni.)

   

Vanhempien aluksi osoittama yllättävä tunteettomuus uudessa tilanteessa selittyy heidän voimattomuudestaan ja pelostaan ympäröivän kulttuurin puristuksessa. Vanhempien sisarten ilkeys selittynee kateudesta – Farrukh on saanut jotain, mistä he ovat jääneet paitsi ja saa nyt maksaa siitä.

Farrukhin suhteet vanhempiin korjautuvat vähitellen, ja hän onnistuu jopa suostuttelemaan isänsä liittolaisekseen soutu-unelman jatkamisessa. Farrukh saa luvan jatkaa poikana vielä vähän aikaa. Isä auttaa Farrukhin ja joukkueen Iranissa pidettäviin yhdentoista Aasian maan kilpailuihin. Isän ehtona on, että Farrukh alistuu tytön rooliin sen jälkeen, kun olympiakarsinnat ovat ohi.

Sohrabin ja Farrukhin suhde etenee intiimiksi kilpailujen jälkihuumassa, mutta kriisiytyy nopeasti, kun Farrukhin paidan alta löytyy jotain, mitä siellä ei Sohrabin mielestä pitäisi olla. 

Romaanissa ei ole siirappista loppua.  Afganistanin todellisuus ei muutu toiseksi toivomalla. Afganistanin joukkueessa ei voi olla tyttöä perämiehenä, vaikka tadzikistanilaisilla semmoinen kaikkien hämmästykseksi oli. Farrukh joutuu paljastamaan "valheensa" koko joukkueelle. Hänen unelmansa soutujoukkueessa on ohi.

Romaanin lopussa Farrukhin isä paljastaa oman selviytymiskeinonsa. Hän voi olla vapaa kirjojen parissa ja rikkaassa sisäisessä maailmassaan. Samaa hän toivoo Farrukhille. Isä osoittaa ymmärtävänsä lapsensa tunne-elämän ristiriitoja lahjoittamalla Farrukhille Marcel Proustin romaanin Swannin rakkaus.

 
Romaanin avoin loppu vihjaa, että Farrukh kuitenkin haluaa vapauden myös ulkoisessa todellisuudessa.

Bacha posh kertoo onnistuneesti siitä, miten kapeaksi naisten elämänpiiri muodostuu miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Se kertoo myös siitä, miten miestenkin henkinen tila kaventuu, kun he jäävät vaille ymmärrystä siitä, mitä puolet ihmiskunnasta tuntee ja ajattelee.

Charlotte Erlih, Bacha posh. Actes Sud junior 2013. Kannen valokuva: Ton Koene. 185 s.