Aina vaan Martin

Marcel Aymé, Derrière chez Martin. Gallimard collection folio 1994. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1938.

Kokosin tämän nimikkeen alle yhdeksän hyvin määrätietoisen realistista novellia. Esimerkiksi ensimmäinen niistä on kertomus realistisesta romaanikirjailijasta, joka vie henkilöhahmonsa niin raskaaseen todellisuuteen, että he heräävät todelliseen aineelliseen elämään ja poistamalla kirjailijalta vapaan harkintavallan ujuttavat hänen tuotantoonsa koetun todellisuuden vaatimukset. En usko, että näin realistisesta teemasta on vielä kirjoitettu.

Näin kieli poskessa aloittaa Marcel Aymé (1902 - 1967) käsillä olevan novellikokoelman esipuheen. Novelli, johon hän viittaa on nimeltään Le romancier Martin. Se kertoo kirjailijasta, jolla on tapana teostensa lopuksi panna hengiltä päähenkilöt ja hyvän joukon sivuhenkilöitäkin. Hänen kustantajansa kyllästyy lopulta tähän maneeriin ja kieltäytyy sijoittamasta enää soutakaan Martinin kirjallisiin "hekatombeihin". Martin harkitsee hetken alan vaihtoa ravintolan tarjoilijaksi, mutta päättää kuitenkin jatkaa kirjailijana ja ottaa osittain huomioon kustantajan toiveet. Hankalaksi tilanteen tekee kuitenkin se, että hänen kirjalliset henkilöhahmonsa heräävät henkiin ja alkavat esittää omia toivomuksiaan. Muuan rouva Soubiron vierailee Martinin luona vetoamassa kirjailijaan, ettei tämä surmaisi hänen aviomiestään keuhkotautiin. Oman mutkansa matkaan tuo se, että Martinin kustantaja rakastuu rouva Soubironiin. Nyt kustantajalle sitten yllättäen sopisikin, että Martin antaisi herra Soubironin menehtyä. Aymé osaa mainiosti tämän pelin: hän tekee pienen poikkeaman siihen, mikä on mahdollista, ja ottaa sitten tästä uudesta tilanteesta irti kaiken mahdollisen.

Teoksessa on muuten sellainen hauska piirre, että lähes jokaisen novellin päähenkilö on nimeltään Martin. Ne eivät kuitenkaan kerro samasta henkilöstä. Mitäpäs nimeä koko ajan vaihtelemaan, kun hyvän keksii.

Marcel Aymé on parhaimmillaan ja omaperäisimmillään näissä koomisesti virittyneissä novelleissa, joissa todellisuuteen tehdään pieni muutos ja sitten katsotaan, mihin se johtaa. Tässä kokoelmassa näitä siirtymiä todellisuudesta ovat esimerkiksi seuraavat:

• Entäpä jos ihminen eläisikin vain joka toisen päivän ja muina päivinä häntä ei olisi ollenkaan olemassa. Millaista olisi tällaisen ihmisen rakkauselämä? (Le temps mort)
• Entäpä jos eräässä kylässä jokaisella ihmisellä olisi kaksi ruumista - paitsi kylän hulluilla, joilla on vain yksi. (Le cocu nombreux)

Marcel Aymé käytti tässä tyylilajissa kirjoittamistaan teoksista määritelmää "leikkisä fantasia" (fantastique ludique). Eri novellikokoelmista voisi hyvin koota yhden erinomaisen kokoelman, jossa olisi pelkästään tähän tyyliin kirjoitettuja novelleja. Uskoisin, että sille löytyisi kiinnostuneita lukijoita fantasian harrastajien keskuudesta.

On tässä käsillä olevassa kokoelmassa ihan oikeasti realistisiakin tarinoita. Esimerkiksi L'élève Martin, joka on mukava tarina lahjomattoman oikeudenmukaisesta opettajasta, joka pelastaa koulun syntipukkioppilaan rangaistuksesta. Rue de l'Évangile on surumielinen tarina, jossa köyhä arabi nimeltä Abd el Martin (kuinkas muuten) joutuu pilkan ja hyväksikäytön kohteeksi. Näissä novelleissa Aymén yleishumanismi ja heikomman puolelle asettuminen tulevat lukijalle selväksi.

Kaiken kaikkiaan Derrière chez Martin ei kuitenkaan ole mielestäni yhtä hyvä kokoelma kuin Le passe-muraille, jossa ei ole ainoatakaan heikkoa novellia. Sen niminovelli on ehkä kuuluisin Aymén lyhyistä tarinoista. Siinä mies nimeltä Dutilleul huomaa yllättäen voivansa kulkea seinien läpi.  Myös Le vin de Paris on erinomainen kokoelma. Siinä on mm. pitkä realistinen novelli nimeltä Traversée de Paris, jossa kaksi mustan pörssin kauppiasta raahaa läpi öisen Pariisin matkalaukkuja täynnä tuoretta lihaa. Tämän kertomuksen pohjalta on tehty elokuva, jonka pääosissa ovat Jean Gabin ja Bourvil. Se olisi kiva joskus nähdä, mutta harvemmin näitä vanhoja ranskalaisia elokuvia ainakaan televisiosta tulee.

Melkein kaikissa novelleissa näyttämönä on Pariisin Montmartre, omakin suosikkini metropolin kaupunginosista. Montmartrelta muuten löytyy nykyisin Marcel Aymén aukio, jonka reunassa on hienoin näkemäni kirjailijan näköispatsas. Siinä kirjailijan hahmo on pistetty tulemaan seinän läpi kuten hänen tunnetuin novellisankarinsa.

Marcel Aymén kokonaisista teoksista suomeksi on julkaistu vain Vihreä tamma. Olen kuitenkin törmännyt kahteen hänen novelliinsa kokoelmissa. Le passe-muraille -kokoelman hauska Les sabines (Sabiinittaret) itseään eri paikkoihin monistavasta montmartrelaisnaisesta on aivan varmasti olemassa suomeksi. En vain saa mieleeni missä kokoelmassa. Osaisiko joku auttaa? Otavan julkaisemassa novellikokoelmassa Aikamme parhaita rakkauskertomuksia (1954) on Aymén novelli Césarin naimapuuhat, joka kertoo 42-vuotiaasta montmartrelaisesta hiilikauppiaasta, jonka kypsään ikään säilyneen poikuuden Montmartren ilotytöt kokevat haasteeksi itselleen. Tämä johtaa monenlaisiin kommelluksiin, ennen kuin César saatellaan avioliiton satamaan suuren rakkautensa Rosalinen kanssa.