 |
| Merenkulkumuseo, Dún Laoghaire 1.4.2024 |
Museon jännittävin osa meille oli taulu, joka esitteli suomalaisen Palme-laivan kohtaloa Dún Laoghairen (tuolloin vielä Kingstownin) edustalla jouluna vuonna 1895. Ankarassa talvimyrskyssä Palme epäonnistui yrityksessään päästä Kingstownin aallonmurtajilla suojattuun satamaan. Se juuttui jouluaattona hiekkasärkkään ja alkoi hajota suurimmillaan kymmenmetristen aaltojen höykytyksessä. Satamasta lähti pelastusvene noutamaan laivan miehistöä, mutta pelastusvene kaatui eikä syystä tai toisesta oiennut itsestään, kuten sen oli määrä tehdä.
Koko pelastusveneen miehistö, viisitoista miestä, hukkui.
Palmelta yritettiin lähettää pelastusvene veden varassa olevien miesten avuksi, mutta laivan pelastusvene särkyi pirstaleiksi välittömästi. Satamasta lähetettiin tällöin vielä toinen pelastusvene merille. Sekin kaatui, mutta oikeni itsestään. Sen miehistö pääsi takaisin rantaan veden täyttämällä veneellä, mutta enemmät pelastusyritykset jouduttiin keskeyttämään. Vasta tapaninpäivänä, myrskyn laannuttua, koko Palme-laivan miehistö saatiin pelastetuksi. Mukana oli myös nuoren kapteenin vaimo ja pieni tytär.
Tragedia kosketti tavalla tai toisella lähes jokaista Kingstownin asukasta. Orvoksi jäi kolmisenkymmentä lasta. Kansalaiskeräyksellä kerättiin suuri rahasumma hukkuneen miehistön perheiden tueksi. Myös Suomesta osallistuttiin tähän keräykseen. Onnettomuuden muistotilaisuus järjestetään edelleen vuosittain Dún Laoghairen satamassa.
Kun kotona etsiskelimme lisätietoa onnettomuudesta, huomasimme yllätykseksemme, että Leena Lander on vuonna 2015 julkaissut historiallisen romaanin Kuka vartijoita vartioi, jonka juoni kietoutuu Kingstownin onnettomuuden ympärille. Sehän piti ilman muuta lukea.
Yleensä pidän historiallisista romaaneista. Joskus niiden kompastuskivenä on faktan ja fiktion luonteva yhteensovittaminen. Faktaosuus tuntuu toisinaan päälleliimatulta, mikä aiheuttaa kitkaa tarinan etenemiseen. Tosipohjaisen tiedon pois jättäminen taas herättää kysymyksen, miksi romaaniin ylipäätään on valittu historiallinen lähtökohta.
Leena Lander välttää romaanissaan sudenkuopan kekseliäällä tavalla. Romaanissa on kaksi aikatasoa. Nykyajassa, vuonna 2012, Kingstownin onnettomuutta tutkii kirjailija Eeva Rafaelsson, joka viettää joulunseutua Dún Laoghairessa ja Dublinissa yhdessä miehensä Mikon kanssa. Mikko on äskettäin jäänyt eläkkeelle täysin palvelleena kommodorina. Eeva suunnittelee Kingstownin tapahtumista romaania. Hänellä on tähän myös omaan sukuunsa liittyvä syy. Eevan isovaari on ollut 12-vuotiaana laivapoikana Palme-laivalla. Eevan minämuodossa kertomissa osuuksissa on luontevaa esitellä hänen tulevaa romaaniaan varten löytämiään tietoja sekä yksityiskohtia, jotka voisivat antaa paikallisväriä romaaniin. Eevan ja Mikon keskinäisen kilpailun, naljailun ja rakkauden värittämä suhde tuo hauskuutta ja lämpöä muuten tummanpuhuvaan romaaniin.
Myös Mikko ilmoittaa romaanin alkupuolella aikovansa novellikirjailijaksi Hemingwayn hengessä. Tämä vaikuttaa avioparille tyypilliseltä hassuttelulta, mutta romaanin aivan lopulle teokseen on liitetty novelli "Mike Rafaelssonin" yöllisestä taksimatkasta Newgrangen esihistorialliselle uhripaikalle. Se jäljittelee hieman Hemingwayn Francis Macomberin tarinaa ja tuo liikuttavasti esiin Mikon pyrkimyksen suojella vaimoaan maailman pahuudelta. Ennen kaikkea siltä pahuudelta, joka kohdistuu lapsiin. Romaanin kanteen valittu lapsikuva ei ole siinä sattumalta. Lasten kohtalo onnettomuuksien ja sotien ehkä suurimpina – ainakin viattomimpina – kärsijöinä jää kummittelemaan lukijan mieleen.
Nykyajan aikatason lisäksi romaanissa on myös Kingstownin onnettomuuden ja sen jälkiselvittelyn aikataso. Tuossa aikatasossa on kolme näkökulmahenkilöä, joiden osuudet on erotettu kunkin osuuden aloittavalla näkökulmahenkilön nimellä.
Näkökulman 1800-luvun lopulle tuo ensinnäkin Matias Sahlman, kaksitoistavuotias salamatkustaja, joka paljastuttuaan on otettu Palme-laivan hyttipojaksi ja kapteeni Oskar Sirenin ja tämän vaimon Elinin tyttären Esterin hoitajaksi ja leikkitoveriksi. Matiaksen äiti on englantilainen, ja Matiaksen pyrkimyksenä Palme-laivaan piiloutuessaan on luultavasti ollut päästä äitinsä luokse Liverpooliin. Matiaksen lapsuus Suomessa on ollut turvatonta. Koville hän joutuu myös Irlannissa. Matiaksesta on aikanaan tuleva romaanikirjailja Eeva Rafaelssonin isovaari.
Toinen historian näkökulmahenkilö on Elin Siren, kapteeni Oskar Sirenin vaimo, jonka oikeudenmukaisuuden taju ajaa vastustamaan laivanvarustaja-appensa ja monien muiden silmäätekevien pyrkimystä laittaa pelastusveneonnettomuus sen miehistön hutiloinnin tiliin. Laivanvarustaja Erik Siren uskoo tätä kautta pääsevänsä käsiksi leskille ja orvoille kerättyihin avustusvaroihin. Vakuuttamattoman aluksen haveri kun muuten jäisi hänen henkilökohtaiseksi tappiokseen. Oskar Sirenissä ei oikein ole miestä vastustamaan isänsä jyräävää tahtoa. Elin Sirenillä on myös salattu menneisyys yhdessä Palme-laivan todellisia kapteenintehtäviä hoitaneen perämies Johannes Petersonin kanssa. Romaaniin on ujutettu mukaan myös aika suloinen rakkaustarina – ehkä useampikin.
Kolmas menneisyyden näkökulmahenkilö on lehtimies Daniel Ford. Myös lehtimiehen on luontevaa esitellä tietoja, jotka muuten vaikuttaisivat tarpeettoman yksityiskohtaisilta. Hänen tutkimuksensa paljastavat meripelastuskaluston salattuja puutteita, joilla paljastuessaan voisi olla vaikutusta jopa kansainväliseen politiikkaan. Daniel Fordin taustasta paljastuu yllättäviä asioita. Hänellä on myös salassa pidetty suhde Anna Parnelliin, tunnetun irlantilaisen vapaustaistelijan, Charles Parnellin, sisareen. Annalle Daniel esittelee muun muassa tietojaan Suomen erityisasemasta Venäjän keisarikunnassa. Irlannin itsenäisyyttä ajavaa Annaa ihmetyttää kovasti Danielin toteamus, että Suomi oli luultavasti ainoa alusmaa, joka riisti taloudellisesti emämaataan. Daniel Ford on yksi romaanin kiistattomista sankareista.
Piilotettujen salaisuuksien vähittäinen paljastuminen luo romaaniin jännitteen, joka on tyypillinen salapoliisiromaaneille ja trillereille. Lukijan viihtymisestä pitävät huolta myös nykyajan Eevan ja Mikon sekä menneisyyden Danielin monet pikku tiedot ja hauskat tai karmeat anekdootit.
Romaanissa Eevan ja Mikon suunniteltu käynti Dún Laoghairen Merenkulkumuseossa peruuntuu. Ja sitä paitsi: “Mitä väliä oli yhdellä ammoisen hylyn kylttipahasella?”
No tässä se kylttipahanen kuitenkin on:
Jotain laivanvarustaja Erik Sirenin nuukuudesta kertoo, että kyltin takana erottuu vielä laivan vanha nimi Frederic Tudor. Hyvää puuta ei sopinut heittää hukkaan. Alus oli aiemmin ollut osa pohjoisamerikkalaisen "jääkuninkaan" Frederic Tudorin laivastoa, jolla kuljetettiin jäätä ympäri maailmaa alkeellisten jäähdytyslaitteiden tarpeisiin ja varakkaiden cocktaillaseihin.
Kuka vartijoita vartioi -romaanista on kerrottu myös blogissa Kirsin kirjanurkka. Kirsi viittaa jutussaan myös muutamiin muihin teosta käsitteleviin blogiteksteihin.
Leena Lander, Kuka vartijoita vartioi. Siltala 2015. Päällys: Milja-Liina Moilanen ja Jirka Silander. Kansikuva: Irish Photo Archive. 496 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!