Guy de Maupassant: Mont-Oriolin kylpylä

Guy de Maupassant (1850–1893) on tullut tunnetuksi ennen kaikkea novelleistaan. Niiden selkeän rakenteen ja melko helposti avautuvan ranskan kielen takia kirjahyllyyni on päätynyt kymmenen hänen novellikokoelmaansa. (Maupassantin menestykselle kateellisen Edmond de Goncourtin mielestä Maupassant ei kirjoittanut ainoatakaan mieleenpainuvaa lausetta. Vieraskieliselle lukijalle kielen konstailemattomuus on oikeastaan vain etu.) 

Maupassantin romaaneja en tätä ennen ollut lukenut, ellei romaaniksi lasketa teosta Sur l'eau, jossa kirjailija kertoo päiväkirjan muodossa purjehdusretkistään Ranskan "asuurirannikolla".

Mont-Oriolin kylpylä sijoittuu nimensä mukaisesti kylpylämiljööseen. Romaani alkaa vanhasta Envalin kylpylästä, joka sijaitsee Auvergnessa Keski-Ranskassa. Vanhalle kylpylälle syntyy kilpailija, kun kallion räjäytyksen yhteydessä lähistöltä löytyy uusia vulkaanisia lähteitä. Uusi kylpylä ja kasino saavat nimen Mont-Oriol alueen alun perin omistavan Oriolin suvun mukaan. Taloudelliset hankkeet ja kylpylässä viriävät rakkaussuhteet muodostavat romaanin keskeisen juoniaineksen. Romaanin toisen osan tapahtumat sijoittuvat upouuteen kylpylään vuosi alun tapahtumien jälkeen.

Taloudellisen toiminnan alkuunpanijana on pariisilainen pankkiiri Andermatt. Tämä käytökseltään miellyttävä mies uskoo rahan jalostavaan voimaan. Hän uskoo myös tuntevansa tarkasti asioiden rahallisen arvon eikä ole halukas maksamaan mistään enempää. Kyse ei siis ole saituudesta, hän korostaa.

Andermatt on mennyt naimisiin markiisi de Ravenelin tyttären Christianen kanssa pari vuotta aiemmin. Andermattin varallisuuden takia on voitu sivuuttaa se haitta, että hän on juutalainen. Christiane on romaanin alussa 21-vuotias. Hän on saapunut Envalin kylpylään miehensä, isänsä ja veljensä kreivi Gontran de Ravenelin kanssa. Yksi vierailun tarkoituksista on selvittää, miksei Christiane vielä ole raskaana.

Andermattien ja de Ravenelien seurueeseen kuuluu myös Gontranin ystävä Paul Brétigny, upporikas nuorukainen, joka haltioituu herkästi, lausuu Baudelairen runoja ja yrittää selvästi tehdä vaikutuksen Christianeen. 

Sillä aikaa kun Andermatt käy neuvotteluja uuden kylpylän perustamisesta ja keskittyy maa-alueiden hankkimiseen, elämään kevyen iloisesti suhtautuvat de Ravenelit huvittelevat. Christiane alkaa tuntea vetoa Paul Brétignyyn, jonka tunteellisuus ja innostumiskyky eroavat selvästi hänen järkiperäisen aviomiehensä tavoista.

Siinä vaiheessa, kun kävi ilmeiseksi, että Christiane ajautuu avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, aloin miettiä, millaisen itsemurhan Maupassantin sankaritar valitsisi. Yksi teoksen harvoista ilonaiheista oli se, että Maupassant petti odotukseni.

Monet ranskalaiset 1800-luvun romaanit muuntelevat kielletyn rakkauden teemaa. Tämän teeman esikuvana voitaneen pitää Gustave Flaubertin romaania Rouva Bovary. Romaanin vaikutus ylsi kauas Ranskan ulkopuolellekin. Se näkyy Leo Tolstoin Anna Kareninassa ja Henrik Ibsenin Nukkekodissa. Läikkyihän se meille Suomeenkin: Minna Canthin Salakari on komeasti tiivistetty versio teemasta. Ranskalaisten romaanien suurkuluttaja Juhani Aho kokeili teemaa Papin rouva -romaanissaan.

Maupassantin Christiane ei juo myrkkyä eikä hyppää junan alle. Hän ei menetä järkeään syyllisyyden tunteen takia eikä muuta pois kodistaan. Hän palaa järkiavioliittoon, joka ei kuitenkaan ole rakkaudeton. Hän tuntee tuskaa rakastetun menettämisestä – sehän oli tietysti väistämätöntä – mutta hän voi suunnata rakkautensa lapseensa.

Minun oli vaikea päästä sisään romaanin tunnelmaan. Paulin käsitys surkeasta elämästä muistutti minun käsitystäni onnesta: "Voi, onko olemassa mitään murheellisempaa kuin nousta joka aamu vailla polttavaa kaipuuta, suorittaa tylsästi aina samoja tehtäviä, juoda kohtuullisesti, syödä varovaisesti ja nukkua levollisesti kuin sieluton luontokappale?" Christianeen Paulin asenne selvästi kuitenkin vetosi. Hän haaveilee elämästä rakastetun miehen kanssa kaukana muista ihmisistä: "Siellä ei kuulisi ihmisten ääniä eikä elämän kohinaa, siellä olisi seurana vain rakastettu mies, jonka pää lepäisi jumaloidun naisen sylissä. Ja naisen katsellessa sinistä järveä mies katselisi häntä, kuiskaisi hänelle helliä sanoja ja suutelisi hänen sormenpäitään.” 

Olenko ainoa, jonka mielestä silmien ja sormenpäiden nuoleminen ei ole sytyttävää? No, välillä Paul suutelee myös Christianen nilkkoja ja jopa maan tomua, johon kuu luo Christianen varjon. Maupassantia pidetään realistina, mutta tässä romaanissa riitti siirappia. En uskalla kuitenkaan suositella tätä edes rakkausromaanien ystäville, sillä rakkauskohtauksissa on ehkä sittenkin liian vähän chiliä nykyiseen makuun. Ja ehkä romaanin loppu on liian arkinen ja masentava. 

Paul Brétigny menettää nopeasti kiinnostuksensa Christianeen siinä vaiheessa, kun käy ilmi, että Christiane odottaa lasta.

Christiane ei ymmärtänyt, että tämä mies kuului rakastajain, mutta ei isien rotuun. Heti saatuaan tietää hänen olevan raskaana Paul oli etäytynyt rakastajattarestaan ja alkanut vastoin tahtoaankin vieroksua häntä. Hänen mielilauseitaan oli aina ollut, että nainen, joka oli hedelmöitynyt, ei enää ollut kyllin arvokas rakastettavaksi.

Paulin mielestä "äitiys teki naisesta eläimen". Säälistä Paul suostuu vielä kerran suutelemaan Christianen silmiä. Siis silmiä! Tässä tyypissä on jotain pahasti vialla! Myöhemmin käy ilmi, että tämän kaunosielun omaisuus on peräisin jauhokaupoista. Hänen isänsä oli mylläri.

Paulin kylmeneminen ei jää Christianelta huomaamatta. Hänellä on itsetuhoisia ajatuksia. Myös myötätunto köyhien ihmisten kärsimystä kohtaan ensimmäistä kertaa avautuu tälle iloluontoiselle ja etuoikeutetulle tytölle. Maupassant käyttää tehokkaana symbolina Christianen tiellä näkemää aasia, jonka omistaja on piiskannut hengiltä. Tuskaisissa houreissaan Christiane samastuu kuolleeseen aasiin.

Minua hämmästytti myös Andermattin uskomaton naiivius. Hän on liike-elämässä tarkka psykologi, mutta tarkkanäköisyys ei ulotu kodin seinien sisälle. Missään vaiheessa hän ei epäile, että lapsi, jota Christiane alkaa odottaa, ei olisi hänen. Yritin – turhaan – löytää vihjeitä myös siitä tulkinnasta, että Andermatt on tietoinen asiain oikeasta tilasta, mutta on päättänyt olla välittämättä, koska saa kaipaamansa perillisen.

 

Koomista kevennystä romaaniin tuovat keskenään kilpailevat lääkärit erikoisine hoitomenetelmineen. Yksi lääkäreistä on kehitellyt "lääkeopillis-koneellisen voimistelulaitoksen", jossa potilas voi istuallaan saada liikuntaa, kun hänen jäseniään liikutetaan konevoimalla. Eniten liikuntaa tosin saa palvelija, joka käsivoimin pyörittää koneistoa. Muuan toinen lääkäri määrää kaikkiin vaivoihin valkoviiniä.

Christianen veli Gontran kosiskelee taloudellisista syistä ensin yhtä ja sitten toista upporikkaan Oriolin tyttäristä. Tilanteeseen liittyvän dilemman Maupassant selittää varmuuden vuoksi kolmeen kertaan, aivan kuin hän olisi jo unohtanut sen selvittäneensä tai – mikä pahempaa – aivan kuin hän ei luottaisi lukijan käsityskykyyn.

Ehkä myöhemmin yritän vielä jotain toista Maupassantin romaania. Siihen asti tyydyn lukemaan uudelleen hänen novellejaan. Niiden selkeä ja dramaattinen juoni on vedonnut myös elokuvan tekijöihin. Josef von Sternbergin ohjaama Shanghai Express perustui Maupassantin novelliin Boule de suif (Rasvapallo). Samasta novellista otti vaikutteita myös John Ford lännenelokuvaansa Stagecoach (Hyökkäys erämaassa). Veljeni on kertonut, että Maupassantin psykologiseen kauhunovelliin Le Horla perustuvaa ranskalaista lyhytelokuvaa käytettiin 1970-luvulla psykiatrian opintojen havaintomateriaalina Tampereen yliopistossa.

Viime kesän Pariisin-matkalla etsiskelin Montparnassen hautausmaan sokkeloiselta vanhalta puolelta Maupassantin hautaa. Se löytyi lopulta Google Mapsin avulla. Seurasin vain sinistä pistettä.

Guy de Maupassant, Mont-Oriolin kylpylä. Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta 1929. Ranskankielisestä alkuteoksesta Mont-Oriol (1887) suomentanut Arvi Nuormaa. 366 s.