Taas kerran valikoitui luettavakseni nuorille suunnattu romaani. What I Was on yhdysvaltalais-englantilaisen Meg Rosoffin (s. 1956) kolmas romaani. Tälle kirjalle tosin on ihan turha asettaa ikäsuosituksia. Uskon, että monet aikuisetkin lukevat tämän nautinnolla. Ehkä romaanin teema – itsensä etsiminen toisen ihmisen kautta – on erityisen läheinen nuorille, mutta ikävuodet ovat minulle opettaneet, että oman tien etsiminen ei lopu koskaan. Ja usein tienviittoina ovat toiset ihmiset.
Kirjan tapahtumat ajoittuvat pääosin vuoteen 1962 ja sijoittuvat Pohjanmeren rannikolle East Angliaan. Kirjan kertoja oli tuohon aikaan kuusitoistavuotias. Hän oli saanut potkut jo kahdesta sisäoppilaitoksesta. Ei huonon käytöksen vaan lähinnä motivaation puutteen vuoksi. Hän on ollut kuin sivustakatsoja omassa elämässään. Vieras myös omassa perheessään. Viimeisenä yrityksenä vanhemmat ovat lähettäneet pojan St Oswaldin poikakouluun – vaatimattoman akateemisen kunnianhimon, kehnon ruoan ja lukemattomien perustelemattomien sääntöjen tyyssijaan.
Sääntöjä kertoja laatii myös itse romaanin mittaan. Niitä on kaikkiaan kymmenen. Ensimmäinen niistä määrää: Älä luota keneenkään. Viimeinen vakuuttaa: Ei ole olemassa sellaista kuin totuus.
Lukijaa on siis varoitettu. Kertoja huiputtaa. Vasta kirjan puolessa välissä hoksasin miten. Yritän olla paljastamatta liikaa. En halua viedä petetyksi tulemisen nautintoa tulevilta lukijoilta. Kertojan nimi mainitaan kirjan lopulla, mutta en paljasta sitäkään, koska siihenkin liittyy yksi juonen käänteistä.
Kertoja ei saa ystäviä koulutovereistaan St Oswaldissa. Vinoilun ja kiusanteon kulttuuri ei suosi läheisiä ystävyyssuhteita.
Aamun karaisevalla juoksulenkillä kertoja jättäytyy jälkeen koulutovereistaan ja ystävystyy yllättäen koulun lähellä asuvan suunnilleen itsensä ikäisen Finnin kanssa. Finn elää yksin vaatimattomassa merenrantamökissä niemellä, jonka nousuvesi muuttaa aina saareksi. Töissä Finn käy torilla, lähinnä nostelemassa raskaita laatikoita. Lisätienestejä hän saa myymällä pyydystämiään meren antimia ravintoloihin.
Finn paljastaa asuneensa aiemmin yhdessä isoäitinsä kanssa. Isoäidin kuoltua hän on selvinnyt yksin. Hänen syntymäänsä ei ole koskaan rekisteröity. Virallisesti häntä ei ole olemassa! Hän ei ole käynyt päivääkään koulua mutta on omin päin lukenut paljon. Hän pyörittelee päätään kertojan tietämättömyydelle. Mitä ihmettä kouluissa oikein opetetaan?
Finnistä tulee kertojalle pakkomielle. Finnin ylivertainen fyysisyys ja vaitelias älykkyys ja sivistyneisyys ovat malli, jota hän yrittää jäljitellä. Sana jolla hän kuvaa uutta ystäväänsä on graceful – 'sorea, viehättävä', miten tämän nyt kääntäisi. Kertojaa ei pelota nimetä tunnettaan rakkaudeksi. Hän ei kuitenkaan aktiivisesti pyri fyysiseen läheisyyteen. Hän vaikuttaa odottavan Finnin aloitetta. Finnille näyttää kuitenkin hyvin riittävän etäisempi suhde. Hän on jollain tavoin itseriittoinen.
Kertoja lyöttäytyy Finnin seuraan aina, kun se vain on mahdollista. Usein hän joutuu rikkomaan koulun sääntöjä tai valehtelemaan menoistaan. Myös hänellä itsellään on koulussa ihailija: Reese-niminen poika hakeutuu hänen lähelleen ja on selvästi mustasukkainen Finnille. Poikakoulun maailmassa homoseksuaalisuus on yhtä aikaa houkutus ja pilkan kohde. Kertojalta kestää melko kauan, ennen kuin hän ymmärtää, että Reese suhtautuu häneen samoin kuin hän itse Finniin. Tämän myötä hänen Reeseen kohdistamansa halveksunta hieman vähenee. Romaani analysoi ansiokkaasti ihastumista ja ihailua, halua olla lähellä ja samalla pelkoa siitä, että on vaivaksi.
Finnin kanssa kertoja tutustuu myös seudun historiaan. Lähellä on muinainen mereen uponnut kaupunki, jonka jäänteitä he käyvät yhdessä etsimässä. East Anglian merellinen luonto tulee niin ikään tutuksi kalastusretkien kautta. Suolan maku tuntui suussa lukemisen aikana. Voimakas vuorovesi ja ajoittaiset myrskyt aiheuttavat esteitä päähenkilöiden tapaamisille.
Koululla alkanut mononukleoosiepidemia aiheuttaa kriisin. Kertoja ilmeisesti kuljettaa taudin myös Finnille. Tilannetta pahentaa poikkeuksellisen raju myrsky. Kertoja varastaa sairaalle ystävälleen ruokaa ja lääkkeitä, mutta lopulta, löydettyään Finnin mökistään erittäin huonossa kunnossa ulosteiden ja veren tahrimana, hän soittaa hätänumeroon.
Sama teko voi olla laupeudentyö ja petos, jopa tekijän itsensäkin mielestä. Reese-poloiselle käy huonosti sen jälkeen, kun tämä on pettänyt kertojan kuten kertoja petti Finnin. Kertojan teon takia Finnin elämä yhteiskunnan ulkopuolella on tullut päätökseensä.
Myös kertojan elämä muuttuu. Romaanin ratkaisuhetkiin liittyy tapahtumia, joiden vuoksi häntä epäillään vakavista rikoksista. Vasta parin vuoden päästä hänet vapautetaan syytteistä. Sitä ennen hän on joutunut lähtemään koulusta ja siirtynyt vanhempiensa suostumuksella työelämään, Finnin entisiin hanttihommiin. Hän on myös muuttanut asumaan Finniltä jääneeseen mökkiin. Hän on saanut sen mitä on halunnut, tullut Finnin kaltaiseksi, saanut hänen elämänsä.
Lopulta vedenpinnan kohoaminen ajaa hänet pois rantamökistä. Käy ilmi, että kertoja kirjoittaa tapahtumista hyvin vanhana miehenä. Siitä siis selittyy romaanin sävy, sekoitus nostalgiaa ja ymmärtäväistä hyväksyntää. Hän on päätynyt itseoppineeksi luonnontutkijaksi ja kirjailijaksi. Myös St Oswaldin koulu on jäänyt veden alle. Maailman isot muutokset ovat romaanissa läsnä, mutta ne jäävät päähenkilön sisäisten muutosten varjoon, niin kuin niillä on tapana jäädä.
Meg Rosoffin kirjoista on suomennettu ainoastaan ensimmäinen, Poikkeustila (How I Live Now). Myös tämä What I Was ansaitsisi tulla suomennetuksi. Niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, se voisi olla suomennoksena jopa parempi kuin alkukielellä. Ymmärrät kyllä mitä tarkoitan, jos luet kirjan.
Meg Rosoff palkittiin tuotannostaan Alma-palkinnolla vuonna 2016. Alma eli Astrid Lindgren Memorial Award on rahalliselta arvoltaan (viisi miljoonaa Ruotsin kruunua) suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto maailmassa.
Meg Rosoff, What I Was. Penguin Books 2008. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2007. 199 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!