Hmm, kirja jonka kertoja ja päähenkilö on 17-vuotias poika, joka käy keskusteluja onnettomuudessa kuolleen 12-vuotiaan sisarensa kanssa. Jos tämä romaani julkaistaisiin nyt, olisi todennäköistä, että se saisi leiman YA (kuten muuten olisi saanut kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Häräntappoasekin). Olisiko tämä teos tuolla luokituksella voinut voittaa Whitbread-kirjallisuuspalkinnon (nykyisin Costa Book Award) tai Häräntappoase J.H. Erkon esikoisteospalkinnon? Ikäsuosituksen muuttuminen eräänlaiseksi genreksi ei ole pelkästään hyvä juttu: samalla kun luokitus ohjaa harrastajia kirjojen äärelle, se saattaa karkottaa lukijoita, jotka eivät koe itseään nuoriksi aikuisiksi. No, mitäpäs tätä murehtimaan, murehtikoot kustantajat; kaikki eivät missään tapauksessa lue kaikkea, hyvä kun joku lukisi jotakin.Paul Waterfordin sisar Clare on kuollut lento-onnettomuudessa koulun pääsiäismatkalla Portugalissa. Lentoyhtiö, jonka koneessa koululaisryhmä oli, tarjoaa vanhemmille ja muille perheenjäsenille matkan Lissaboniin osallistumaan paikallisessa kirkossa järjestettävään uhrien muistotilaisuuteen. Tämä teos kertoo tapahtumat puolentoista vuorokauden ajalta, kun Paul vanhempineen matkustaa Portugaliin. Paul, joka toimii romaanin kertojana, seuraa tarkasti omien vanhempiensa ja muiden menetyksen kokeneiden isien ja äitien reaktioita. Mukana on myös koulun rehtori sekä opettajamiehensä onnettomuudessa menettänyt nuori leski.
Ihmisten suhtautuminen hirveään tilanteeseen vaihtelee lähes täydellisestä koomasta sekopäiseen raivoon. Jotkut vanhemmat turvautuvat uskonnon tarjoamaan lohtuun. Kun sekään ei auta, on yhden vanhemman osana mielen särkyminen.
Teoksen henkilöistä nousee Paulille merkittävimmäksi Gerald, joka on yksin tullut mukaan matkalle ja yrittää epätoivoisesti ja tökerösti tuppautua surevien ja seuraa kaipaamattomien matkalaisten iholle. Gerald houkuttelee Paulin mukaansa Lissabonin yöelämään saadakseen Paulin unohtamaan surunsa, niin kuin Gerald itse väittää. Paul ymmärtää, että Gerald itse asiassa yrittää käyttää Paulia oman kuolleen poikansa korvikkeena, kertoa tälle asiat, joita ei ehtinyt pojalleen kertoa ja tarjota tälle elämykset, jotka olisi halunnut pojalleen tarjota. Paul ei kuitenkaan halua tätä, hän pakenee yökerhosta. Yöllinen kävely halki Lissabonin on matka aikuisuuteen, vastuunottoon ja ymmärrykseen.
Paulin kuvitelmissaan rakentama World Free Zone, eräänlainen utooppinen vapaiden ihmisten valtio, jota hän filosofikuninkaana johtaisi, edustaa yltiöpäistä idealismia, joka saa kolauksen, kun hän strippiklubilla tajuaa, että vaihtaisi koko kauan hahmottelemansa utopian seksiin stripparin kanssa. Kirjailija näyttää sanovan, että idealismi on lapsellista ja se häviää auttamatta joutuessaan painiin biologian kanssa. Myönnän, että kovin paljon ei sivistyksen pintaa tarvitse raaputtaa, kun alta paljastuu aika väkivaltainen ja itsekäs olento. Silti olen opettajana ja kulttuurievoluution korostajana eri mieltä - mieli ohjaa, materia seuraa. Opettaja on toivon ammattilainen.
Teos koostuu kahdeksasta luvusta, joista seitsemän päättyy raporttiin kuolleelle Clare-siskolle, jonka Paul kokee olevan yhä läsnä. Clare-siskon kanssa käydyt keskustelut tarjoavat Paulille myös mahdollisuuden pohtia syvemmin kokemaansa.
Jostain syystä minua liikuttavat kirjat, joissa perheenjäsenet löytävät kadonneen yhteyden toisiinsa. Paul, joka teoksen alussa halveksii vanhempiaan, näkee heidät matkan aikana uudessa valossa. Matkan loppuosan dramaattisissa tapahtumissa hän alkaa huomata heissä jopa sankarillisia piirteitä. Hänelle myös valkenee, että kaikki ihmiset ovat jollain tapaa haavoittuneita. Olennaista ei ole, kuka rakastaa sinua, vaan ketä sinä rakastat.
Teoksen esipuheessa kirjailija John Wain kertoo, että teos sai alkunsa 1960-luvun alussa nähdystä sanomalehtiuutisesta, joka kertoi koululaisia kuljettaneen lentokoneen putoamisesta Sveitsissä. Kaksikymmentä vuotta aihe hautui hänen mielessään, kunnes pitkähkö vierailu Lissabonissa tarjosi hänelle tarinaan tarvittavan ulkomaisen kaupungin.
Joistakin vanhahtavista asenteistaan ja huvittavan stahanovilaisesta* nimestään huolimatta tämä romaani on tutustumisen arvoista kirjallisuutta - ilman ikäsuosituksia.
+++++++++++++++++++
*Aleksei Stahanov oli neuvostoliittolainen "työn sankari", jonka saavutuksia hiilenlouhinnan alalla käytettiin propagandistisiin tarkoituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!