Terry Pratchett: Hogfather (Valkoparta Karjupukki)

Aloitin hivuttautumisen kohti joulutunnelmaa lukemalla Terry Pratchettin 20:nnen Kiekkomaailmaan sijoittuvan fantasiaromaanin. Pratchettin Kiekkomaailmassa ei tosin vietetä joulua eikä siellä siis ole Joulupukkiakaan. Jokaiselle Kiekkomaailma-romaanien lukijalle on kuitenkin selvää, että Pratchett kirjoittaa meidän omasta maailmastamme, jota hän fantasian keinoin on hieman käsitellyt niin, että pääsemme katsomaan tuttuja ilmiöitä uudesta näkökulmasta. Kyseessä on siis kirjallisuuden keino, jota nimitetään vieraannuttamiseksi tai oudontamiseksi. Tässä oudonnetussa maailmassa vietetään juhlaa nimeltä Hogswatch ja kodeissa vierailee lahjoja jakamassa punanuttuinen Karjupukki. Paikasta toiseen Karjupukki siirtyy lentävällä reellä, jota vetää neljä jättikokoista sikaa.

Romaanin nykyhetkessä juhlan aatto on käsillä mutta Karjupukki on kateissa. Tästä alkuasetelmasta, joka tuo mieleen koulun joulunäytelmän, Pratchett kehittelee vauhdikkaan ja hauskan tarinan. Mielleyhtymät koulun esityksiin karsiutuvat nopeasti, kun käy ilmi, että kadonneen Karjupukin tehtävät on ottanut hoitaakseen itse Kuolema. 

Viikatemies on ymmärtänyt, että Karjupukki on tuorein edustaja ikiaikaisten myyttisten olentojen sarjassa, jonka tehtävänä on varmistaa, että aurinko vuoden pimeimmän päivän jälkeen taas nousee ja elämä jatkuu. Jonkun on siis huolehdittava, että lapset saavat lahjansa ja heidän uskonsa säilyy. Elämän puolustajaksi Kuolema on ryhtynyt, koska ihailee kovasti ihmisiä, vaikka ei heitä oikein ymmärräkään. Ihmisten nerokkuus paljastuu Kuoleman mielestä esimerkiksi siinä, että he ovat keksineet tylsyyden – siihen ei mikään muu olento olisi pystynyt.

Karjupukin katoaminen on myös aiheuttanut häiriön Kiekkomaailman myyttisten olentojen tasapainossa. Kun yksi merkittävä hahmo on poistunut, tilalle alkaa putkahdella uusia jumalolentoja, jotka ikään kuin täyttävät vapautuneen tilan. Näin pääsemme tutustumaan erilaisiin keijuihin sekä muun muassa Krapulan jumalaan – "voi luojaan" (oh god).

Romaanin henkilökaarti on runsas, kuten yleensäkin Pratchettin romaaneissa, ja näin joulu – tai siis tämä sikajuhla – tulee käsitellyksi monesta eri näkökulmasta. Osa romaanista tapahtuu yliopiston henkilökunnan juhlissa, osaksi ollaan palkkamurhaajan ja varaskoplan matkassa. Tärkeä henkilö on myös Susan Sto-Helit, joka yrittää parhaansa mukaan tulla normaaliksi ihmiseksi ja ihan tavalliseksi kotiopettajattareksi, mutta se osoittautuu vaikeaksi sukurasitteiden takia. Hänen isoisänsä nimittäin on Kuolema. 

Yhdessä vaarinsa kanssa Susan lopulta onnistuu myös Karjupukin löytämisessä. Aurinko nousee sikajuhlan aamuna. Tasapaino palautuu.

Romaanin sikajuhla on lempeä parodia nimenomaan englantilaisesta joulunvietosta. Pukki kulkee savupiipun kautta ja jättää lahjat takanreunalle ripustettuihin sukkiin. Koristeina ovat piikkipaatsama ja misteli. Kiekkomaailmassa joulupuuksi koristellaan kuitenkin tammi.

Kiekkomaailman yliopistomiesten saivartelu siitä, mitä misteli symboloi, oli jälleen osoitus Pratchettin taidosta väännellä logiikkaa nauruhermoja kutkuttavalla tavalla. Loppupäätelmänä on, että misteli symboloi misteliä. Päätelmä on "niin syvällinen, että sen jokaisen osasen ymmärtäminen vaatisi koko elämän, tai sitten se on täyttä potaskaa". Tai ehkä se on molempia.

Romaanissa on myös lukuisia sellaisenaan aforismeina toimivia lauseita. Viime aikoina esillä olleet suunnitelmat jonkinlaisen älysirun sijoittamisesta ihmisaivoihin saivat minut kirjoittamaan muistiin romaanin lauseen: "Real stupidity beats artificial intelligence every day."

Loppujen lopuksi romaanista syntyi kaiken oudontamisen ja kulttuurierojen jälkeen sittenkin melko jouluinen tunnelma. Kuoleman suuhun oli teoksen lopussa pistetty kaunis ajatus mielikuvituksen tärkeydestä. Siinä on joulusaarnan ainekset. Ihmiset eivät tarvitse fantasioita tehdäkseen elämästä siedettävämmän vaan ollakseen ihmisiä – ollakseen se "paikka jossa lankeava enkeli kohtaa nousevan apinan". Täytyy opetella uskomaan pieniin valheisiin, jotta voi uskoa suuriin: oikeudenmukaisuuteen, armoon, velvollisuuteen.

Terry Pratchett, Hogfather. Victor Gollancz 1996. Kannen kuva: Josh Kirby. 285 s.

Romaani on julkaistu myös suomeksi Marja Sinkkosen suomentamana nimellä Valkoparta Karjupukki (Karisto 1998).