Kun poistuimme Helsingin kirjamessuilta ensimmäisen messupäivän lopulla nyssäkät täynnä kirjoja lastenlapsille, hoksasin, ettei minulla ollut ainoatakaan fyysistä kirjaa itselleni hotellilukemiseksi. Kultainen puolisoni pysähtyi heti Rosebudin myyntipisteelle ja osti minulle tämän James Joycen (1882–1941) novellikokoelman. Yle Teeman dokumentti James Joyce ja Odysseus tuoreessa muistissa ja kevääksi suunniteltu Dublinin-matka mielessä olin tullut puolisolleni maininneeksi, että haluaisin lukea uudelleen novellikokoelman Dublinilaisia ja romaanin Ulysses.
Dublinilaisia-kokoelman luin ensimmäisen kerran Pentti Saarikosken käännöksenä lähes viisikymmentä vuotta sitten. Jotkin kirjat, joiden sisällöstä en muista oikeastaan mitään, jäävät mieleeni väreinä. Dublinilaisia on ehdottomasti ruskeanharmaa. Hieman paremmin muistan kokoelman viimeiseen, Kuolleet-novelliin pohjautuvan elokuvan vuodelta 1987. Se jäi mestariohjaaja John Hustonin viimeiseksi.
Dubliners-pokkarini on ilmestynyt Wordsworth-kustantamon klassikkosarjassa. Sarjan yleisesipuheessa kehotetaan lukemaan ensin teos ja vasta sitten asiantuntijan laatima esipuhe. Menettelin ohjeen mukaan. Laurence Daviesin esipuhe on kyllä ehdottomasti syytä lukea sekin. Se avasi novelleista sellaisia kohtia, jotka vajavaisen Irlannin ja Dublinin historian tuntemuksen takia olisivat jääneet minulta huomaamatta. Daviesin alaviitteet olivat aivan välttämättömiä; niin paljon Joyce käytti novelleissa Dublinin paikallismurteen ilmauksia.
En usko, että pystyn sanomaan näistä novelleista mitään sellaista, jota ei olisi sanottu jo aiemmin ja paremmin. En siis aio käydä tarkasti läpi kaikkia kokoelman viittätoista novellia. Tyydyn hajamietteisiin.
Novelleissa keskiössä ovat tavalliset dublinilaiset iloineen ja suruineen. Novellit eivät ole kovin dramaattisia, mutta kaikkiin niihin sisältyy jonkinlainen valaistuminen. Ihmiset oppivat jotain itsestään tai lähimmäisistään.
Minua hämmästytti se, miten nuorena Joyce kirjoitti näin valmista, eri ikäkausia ja erilaisia ihmistyyppejä ymmärtävää kirjallisuutta. Kokoelma julkaistiin vuonna 1914, mutta se oli valmistunut jo seitsemän vuotta aiemmin Joycen ollessa vasta 25-vuotias. A Painful Case (Surullinen tapaus) - novellin Joyce on ilmeisesti kirjoittanut jo alle kahdenkymmenen iässä.
Tuo A Painful Case on yksi kokoelman suosikeistani. Sen päähenkilö, James Duffy, on kylmä ja kova, itsekäs ihminen, pankin toimihenkilö. "He had neither companions nor friends, church nor creed." Eräänä iltana konsertissa hän tutustuu rouva Sinicoon, kauppalaivan kapteenin puolisoon. Viattomista tapaamisista tulee molemmille tärkeitä. Kun rouva Sinico pienellä eleellä ilmaisee olevansa valmis läheisempäänkin ystävyyteen, James Duffy vetäytyy kuoreensa ja lopettaa tapaamiset. Neljän vuoden päästä hän lukee sanomalehdestä pikku-uutisen rouva Sinicon kuolemasta. Rouva oli jäänyt junan alle. Duffyn ensireaktio on vihan sekainen kauhistus: tuollaiselle ihmiselle hän oli uskonut syvimmät salaisuutensa. James Duffyn vähittäinen mielenmuutos ja oman elämänpettymyksensä ymmärtäminen on novellin parilla viimeisellä sivulla kuvattu liikuttavalla tavalla.
Kiinnitin huomiota myös siihen, miten Joyce tuntuu helposti pääsevän sisälle myös huonosti kohdeltujen naisten ajatuksiin. Novellissa A Mother (Äiti) rouva Kearney taistelee pianistityttärensä oikeuksien ja tälle luvatun palkkion puolesta tylyjen miesten ylimielisiä ja naisvihamielisiä asenteita vastaan. En voi kuvitella, että yksikään lukija voisi tässä taistelussa asettua miesten puolelle.
James Joycen ymmärrys ihmisarvosta on novelleissa selvästi näkyvissä. Tämä ymmärrys puuttuu niiltä, jotka ovat valmiit käyttämään toisia ihmisiä omien tarkoitustensa toteuttamiseen.
James Joyce eli suurimman osan elämästään vapaaehtoisena maanpakolaisena manner-Euroopassa. Hänelle oli kuitenkin tärkeää, että ulkomailla kirjoitetut kirjat kuvasivat Dublinia pilkuntarkasti. Usein hän kirjeissä pyysi veljeään käymään tarkistamassa, miltä jokin tietty paikka tai näyteikkuna näytti. Joyce ymmärsi ja ilmaisi selvästi, että universaali koetaan paikallisen kautta. Kuvatessaan Dublinia hän kuvasi kaikkia suurkaupunkeja.
Novellikokoelman esipuheessa tulee esiin paljon samoja asioita kuin aiemmin mainitsemassani James Joyce ja Odysseus -dokumentissa. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa 28.2.2025 saakka.
Nykyisin James Joyce nähdään antinationalistisena, antirasistisena ja antikolonialistisena kirjailijana. Jo esimerkiksi The Dead (Kuolleet) -novellissa on lempeää parodiaa irlantilaisesta naispuolisesta etnonationalistista. Ulysses-romaanin Kyklooppi-jaksossa parodia on purevampaa. Se, että Joyce valitsi Ulysses-romaanin päähenkilöksi irlanninjuutalaisen Leopold Bloomin, oli jo selvä osoitus hänen pyrkimyksestään osoittaa suuntaa kohti avoimempaa, moniarvoisempaa eurooppalaista Irlantia. Tuossa edellä mainitussa dokumentissa todetaan, että Irlannin nykyinen yhteiskunta olisi luultavasti ilahduttanut James Joycea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!